Transu seuraa 13 vuotiaan homoseksuaaliseen kalu

Minäkin olen saanut suoranaista rahallista hyötyä ja hoitoprosessi oli helpompi kun osallistuin vertaistukiryhmiin. Jotkut "yksinäiset sudet" ihmettelee kun saavat jostain vahingossa tietää asioita jotka pitäisi tuntea jo alusta saakka esimerkiksi eivät olleet tietäneet hormoonien erityiskorvauksista ilman ikärajaa.

En tee mitään sillä 6. Ei karkuun pidä juosta jos toinen ts tulee vastaan mutta ei siitä mitään hyötyäkään ole jos toisen tuntee. Saan varmasti kaiken tarpeellisen tiedon vaikka en muita ts henkilöitä tapaakaan.

En kuuluu niihin jotka kehuvat kuinka monta ts: Minulla on ihan tarpeeksi muita tuttuja. Minulla ei ole tarvetta olla mikään julkisuuden henkilö, olinpa ts tai en. Elän kyllä itsenäistä elämää eikä sen pääteema ole transsukupuolisuuteni. Kuten sanoin, niin tunnen transsukupuolisia mutta en elämääni elä missään transyhteisössä. On vain mukavaa tuntea erilaisia ihmisiä, kuten ulkomaalaisia, vähemmistöryhmiä, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia. Mitä lisäarvoa saan elämääni vaikka tuntisin 10 ts: Minulla on riittävän laaja tuttavapiiri enkä tarvitse yhtään ts: Jos sellainen sattuisi tuttavapiiriini tulemaan, niin enhän tuttavuutta kielläkään, mutta en heidän seuraansa myöskään kaipaa.

Mitä ne muut haastee 7. Eipä tuo erityiskorvattavuus ole tarpeen jos on rahaa niin ettei paskalle taivu. Hahhah erona taitaa olla se että lehdet eivät jauha samasta rikoksesta kuukausitolkulla tai anna väliaikatietoja "kohta saatte meidän lehdestä lukea aivan kaameasta rikoksesta" perässä lukee sitten että rikos odotettavissa 2kk päästä sunnuntain isossa painoksessa!? Johan ne lehdet sinunkin "rikoksesi" ovat unohtaneet joten koita sinäkin.

Keksi vaikka jotain mielekästä elä kkeesi mäsi ratoksi: Tää sun juttus on muutenki vähä tämmöstä seiskan kääk juorujen tasoa. Eläkelläis transulta evättiin toosaleikkaus! Kansa saa asialla räävitellä ja sitten se onkin jo historiaa, kansaa ei kiinnosta enää ja seuraavalla viikolla on taas uudet KÄÄK! No niin tämä on taas tätä. Jos et itse osaa hankkia tietoa siitä kuka tohtori missä kirjoittaa hormoneita avokätisesti niin se on oma vika, olet silloin tyhmä ja siedätkin kärsiä siitä.

Miltäs tuntuisi jos sinut pahoinpideltäisiin kadulla ja poliisi sanoisi sinulle että ihan oma vika, mitäs et ole opetellut karatea. Puuterin suljetulta osastolta saa jotain mutta ei sitä varten tarvitse kirjoittaa mitään.

On tyhmyyttä olla tekemisissä toisten transsukupuolisten kanssa, koska yhtä suurella todennäköisyydellä kuin saat jotain hyötyä saat elinikäiset psyykkiset traumat systemaattisesta kiusaamisesta. Ja ei varmaan tarvitse kymmenettä kertaa kertoa siitä, että kun täältä kyselin tietoa vaihtoehtoisista tavoista saada hormoneita, niin minulle ei kerrottu mitään.

Tätä välinpitämättömyyttä toisista oikeuttamaan on sitten jälkeeenpäin keksitty jotain tarinoita siitä miten lääkäri joka kirjoittaa hormoneita toimii laittomasti, vaikka niin ei ole asia. Missään ei myöskään ollut tietoa siitä, että lähetteen hylkääminen olisi laitonta. Ei auttanut "toisten transsukupuolisten kanssa tekemisissä olo" siinäkään - sillä ainoalla tavalla joka on useimmille mahdollista eli netin kautta.

Jos se taas ei riitä niin miten se on silloin oma valinta olla olematta tekemisissä, jos asuu paikkakunnalla jossa mitään ryhmiä ei kokoonnu? Niin ja eikö olekin surkuhupaisaa että tällaiset tapaukset, jotka ovat vakavasti harkinneet tai jopa yrittäneet jotain tuollaista, vakuuttelevat sitten täällä henkistä terveyttään?

Ja eikö ole vielä surkuhupaisampaa, että edelleen jotkut harkitsevat sellaista pitkän jonottamisen takia mm. Misaki myönsi avoimesti puuterin chatissa tämän? Miksi tällaiselle tapaukselle pitäisi antaa hoitoja kun selvästi on jotain muutakin vikaa päässä?

Siihen ei tarvitse kuin istua väärällä tavalla että tutkimusyksikön lääkärit alkavat arvostelemaan ja solvaamaan sinua. Veritulpan ennustaminen terveystietojen perusteella on aivan normaalia. Sitä kutsutaan kokemusperäiseksi ammattitaidoksi. Lääkärin ovat vuosien aikana törmänneet varmasti tuhansiin vastaaviin tilanteisiin ja osaavat ennustaa mikä on tilastollinen todennäköisyys saada veritulppa.

Millä pätevyydellä sinä heidän osaamisensa kiistät? Veritulppa ja TIA Kiistän sen sillä Outoa, että nukutuslääkäri sanoo noin ja tavallinen kirurgi muuta. Edelleen esitätte mielipiteitä asiasta mistä ette kaikke tiedä. Milloin ja missä olet hankkinut pätevyyden jolla kiistät lääkärien väitteet? Aivoverenkierron väliaikainen häiriö ei estä nukuttamista, mutta veritulpan riski estää leikkauksen.

Ei mitään ristiriitaa kun kerran puhutaan kahdesta eri asiasta. Kirjeestä jonka olen Siinä sanotaan, että TIA kohtaus ei estä leikkausta. Voiko siis muita Esim avosydänleikkaus voidaan siis huoletta tehdä, mutta ei sukuelinkirurgiaa?

Taas noita pellejä esittämässä mielipiteitään. Kyllä pakottavissa tilanteissa ihmishengen pelastaakseen. Pilluttomuuteen sinä et ainakaan kuole. Nyt kysymys johon Minulta vietiin leikkaus täysin ilman omaa syytäni. Onko tupllaisilla lääkäreillä oikeus tehdä hoitotyötä? Lääkäreiden pitäisi hoitaa potilasta ei tuhota potilaan elämää. Tuliko siinä kirjeessä samalla sinulle lääkiksen todistus ja tohtorinväitöskirjan hyväksyminen?

Kuulostaa todellakin vakavastiotettavalta lääketieteelliseltä perustelulta. Sinä olet iso pelle Sirkus saisi sinusta hyvän pellen. Eihän lääkärin lähettämään kirjeeseen koskaan pitä luottaa. Anestesialääkäri ei ole asiantuntija verisuonisairauksien osalta. Koska sinä et tiedä täsmällistä syytä miksi leikkauksesta on kieltäydytty, et voi arvostella lääkäreitä. Nuo kertomasi syyt on vain arvailuja. Lääkärit ovat ilmeisesti kertonut todellisen syyn kun sitä on heiltä tiedusteltu tämän jutun yhteydessä.

Saat sen mahdollisesti aikanaan tiedoksi joko oikeudenkäynnissä tai sitten selvityksessä jossa todetaan ettei asia johda syytteeseen ja oikeuskäsittelyyn. Tiedän syyn aivan Eikä enää kyse ole siitä, että saanko ikinä kyseistä leikkausta. Nyt on kyse kohtelustani Töölön sairaalassa, Töölön sairaalan lääkärit tekivät rikosen jossa tuomio on vuotta vankeutta sekä menettää aina virkansa.

Kirurgilla on riittävästi tietoa siitä millaista potilasta ei voi leikata. Potilas voi tehdä Ajaa rekkaa tai ajaa konetta jolla saattaa tehdä todella ison vahingon? Harrastaa vaikka fyysisesti rankkaa lajia, mutta potilasta ei voi leikata? Sinä kerroit itse lääkärin sanoneen sinun olevan vanha ja uskoi sinun kuolevan veritulppaan kuukauden sisällä leikkauksesta.

Nekö molemmat ovat valheita? Siellä on leikattu minua vanhempiakin joten kumma, kun ne eivät ole kuolleet. Myös paljon vanhemmilekin on tehty isoja leikkauksia. Olet todella huvittava kun yrität jankata ja jankata. Kirjoittaisitko saman niin, että siitä myös ymmärtää mitä yrität sanoa.

Jos olet niin tyhmä Tyhmät eivät myöskää Viisas osaa ilmaista itsensä niin selvästi että sen tyhminkin ymmärtää. Sinun tekstistäsi ei tainnut saada selvää kukaan. Tämän tietää jokainen lääkäri. Millä pätevyydellä sinä esität täällä yhtään mitään mielipiteitä jos et edes näin perusasiaa tiedä? Sinä taidat olla Mikset voinut reilusti myöntää kirjoitusvirheen. Aloit vaan syyttämään lukijaa tyhmäksi. Ei Ahti pysty myöntämään olevansa väärässä, sehän on miesten tapaista toimintaa.

Onko niillä käytössään kristallipallo? Sinä taidat valita niistä na kirjeet joihin luotat ja joihin et. Tuossa Allu on Transsukupuolisia pidetään tosiaan vain B luokan kansalaisina. Lääkärit leikkaavat heitä pakosta koska tyhmä laki niin määrää. Jos lääkäreiltä kysyttäisiin niin he jättäisivät leikkaukset turhina tekemättä. Kristallipallon sijaan heillä on jotain parempaa. Sairaus kertomus ja potilastiedot.

Mitä ne tekevät Jos lääkärit olisivat tuota mieltä niin eivät viitsisi käydä säännöllisesti kouluttautumassa ja kehittelisi uusia edistyksellisiä leikkaustapoja.

Transmiehet ovat tästä hyvinkin kiitollisia. Mihin nenäliinaa tarviraan jos räkää ei valu? Ei niitä uusia leikkaustapoja transleikkauksia varten kehitellä vaan aivan muihin leikkauksiin.

Ollessaan jossain koulutuksessa heidän ei tarvitse olla turhia pilluja leikkaamassa. Nauttivat varmasti todella paljon kun ovat poissa pilluleikkauksista. No sinullapa on kyyninen asenne lääkäreiden haluun auttaa ts-ihmisiä. Kyllä koulutukset on suunnattu ihan ts-ihmisten hoitoja varten. Tottakai käyvät myös muissa koulutuksissa. Tuskin kukaan lääkäri ilman omaa kiinnostustaan jaksaisi perehtyä leikkauksiin pidemmän päälle. Luulenpa että et sinä jaksaisi tehdä lääkärin tai hoitajan työtä vain rahan takia.

Kyllä se vaatii jotain muutakin kuin rahanhimoa. Ja vain transmiesten leikkauksiin, muihin leikkauksiin sitä ei käytetä. Myös transnaisten leikkauksissa Suomessa on kehitetty eräs pieni hyödyllinen parannus. Veikkaanpa jopa että suurin osa. Kukaan ei pysty Sellaista ihmistä ei ole. Rahasta ihmiset työt Kunhan saa hyvän palkan, niin se heille on tärkeintä. Työttömyys korvaus on melko pieni. Ainakaan hoitohenkilökunta sairaanhoitajat, lähihoitajat ym. Minkä vuoksi he Eivät he hyvää palkaa saa, mutta rahasta he työtä tekevät.

Ei todista mitään Se ei ole mikään osoitus syyttömyydestä! TS on lääkäreille myös eräänlainen koekaniini. Lääkäreillä on kunnianhimo myös kokeilla sitä kuinka täydellisen ja toimivan elimen he pystyvät tekemään sekä tietysti ainakin jonkinlaisena kaukaisena tavoitteena aikaansaada täydellinen sukupuolenvaihto siten että mieheksi syntynyt pystyy synnyttämään ja nainen kykenee siittämään. Sellaisesta voisi jo perustellusti toivoa saavansa kunniaa ja mainetta maailman laajuisesti ja ehkä jopa Nobel-palkinnon.

Tekemätöntä on kovasti huono osoittaa todeksi. Sinä pystyt osoittamaan syyttömyytesi osoittamalla oikean syyllisen. Jos et siihen kykene, olet yksi mahdollinen epäilty. Ei se sinua syylliseksi osoita jos et pysty syytä jonkun toisen niskaan vierittämään, mutta ei se sinua syyttömäksikään todista. Olet sinä uskomaton Suomen oikeuslaitos toimii sillä periaatteella, että syyttäjän pitää pystyä osoittamaan rikos tapahtuneeksi. Jos syyttäjä ei siihen kykene, niin ei ole syyllistäkään.

No kerrankin puhut järkeä! Ja se sama koskee myös töölön lääkäreitä. Syyttäjän pitää näyttää syyte toteen ja oikeuden pitää se vahvistaa ennen kun lääkäreitä voi syyllisiksi kutsua. Tosin edellinen kirjoitus käsitteli sitä miten voi osoittaa itsensä syyttömäksi.

Jos siihen ei pysty se ei ole osoitus syyllisyydestä, mutta jos pystyy niin sitä parempi. Et selkeästikään ymmärtänyt lukemaasi, koska vastasit täysin eri asiaan. En olisi uskonut lukevani tätä sinun kirjoittamana. Miten se sama on niiden lääkärien kanssa? Onko ne syyllisiä vai epäiltyjä? Toivottavasti kaikki menee hyvin! Minulla ei ole hajuakaan, mistä tässä ketjussa oikein puhutaan, mutta olen sitä mieltä, että olisi ainoastaan hyvä asia, jos Töölön lääkärit menettäisivät lääkärinoikeutensa eivätkä enää leikkaisi kenenkään vehkeitä pois.

Toivon että niin tapahtuu. Iloitsen jos niin tapahtuu. Ihmisen sukupuoli määräytyy sukupuolikromosomien perusteella eikä sen perusteella, että hänen elimensä on leikelty. En tarkoita tällä mitään pahaa. Itse asiassa tarkoitan hyvää teille kaikille, jotka suunnittelette tuollaista hullutusta. Ja toivottavasti sinulle tulee syöpä eikä kukaan sitä leikkaa tai hoida. Härreguud sehän on luonnonvastaista semmoinen! Luoka sen syövän sinulle loi eli tarkoitushan sillä silloin on aiellä sun elimistössäs olla.

Koita hyväksyä asia ja vointeja. Kerto tämä myös muille "oikeille" naisille ja miehille. Koko lääketeollisuus ja terveysala alas! Ei semmoinen ole tarkoitettua kun ihminen sen itse keksi.

Ei ole luojan luomaa. Oppikaa vaan elämään syöpienne, kuppienne, hivienne ja muiden kanssa. On se vaan aika surkuhupaisaa kun näin verisesti loukkaannutaan uskisten transhoitojenvastaisista mielipiteistä samojen ihmisten toimesta, jotka sitten ovat sitä mieltä että se on kuitenkin joidenkin yksilöiden kohdalla ihan oikein jos heitä ei hoideta.

Eikö niin että väitätte uskiksille vastaan vain siksi, että teitä kiinnostaa vain oma hyvinvointinne, ei kenenkään muun? Ihmisen hyvyys määritellään siinä miten hän kohtelee sitä jota kohtelee kaikista huonoiten poislukien henkilökohtaiset kostot. Kaikki muu on irrelevanttia.

Jos luokittelette yhdenkin ihmisen b-luokan ihmiseksi josta ei tarvitse välittää, silloin ette välitä muista ihmisistä. Asia on näin yksinkertainen. Mitä hyvää sinä olet tehnyt muiden hyväksi viimeisen vuoden aikana? Miten olet käytännössä välittänyt muista? Milloin aiot alkaa elää kuten julistat?

En ma mistaan loukkaantunu: D iha vaa kerroin etta ei sita maailmankuvaansa pitas sitte nii mustavalkosesti viljella. Jos on sita mielta etta transihmisille ei hoidot kuulu koska on luonnotonta tms ja pitas vaa hyvaksya itsensa sellaisena kuin on nii miten se eroaa siita etta on syopa tai muu tauti joka vaatii hoitoa? Miksei heidan tule vain hyvaksya tata jumalan lahjaa tai mista se sitte tuliki? Ja toisekseen raamatussahan ei ole transsukupuolisuutta paheksuttu.

Myoskaan koraanissa ei kielletta transsukupuolisuutta jonka johdosta monissa islamin uskoisissa maissa transhoidot ovat hyvaksyttyja ja ihminen saa korjata kehonsa kokemaansa sukupuoleen. Enka sano etta islamin maat olisivat jotenkin edellakavijoita tassa mutta kuitenkin. Satun myos asumaan tallaisessa islamin uskoisessa maassa mieheni kanssa joten tiedan kylla asioista jonkun verran: Ja sitten jos naita raamattufanaatikkoja miettii niin miksei homoseksuaalisuun ole okei tai transsukupuolisuun ym.

Ja naita kaksoismoralismiesimerkkeja loytyy vaikka ja kuinka. Kyllä minun mielestäni niin transsukupuolisuus kuin syöpäkin pitää hoitaa.

Kyse on vaan siitä, että transsukupuolisuus pitää hoitaa oikealla tavalla eli psykologisesti, syöpä omalla tavallaan eli leikkaushoidolla. En missään nimessä ole sitä mieltä, että transsukupuoliset pitäisi jättää hoitamatta. Toivon että et ole trolli, koska kaltaisiasi ihmisiä tarvitaan tähän maailmaan lisää.

Ihmisiä jotka käyttävät omaa päätään eivätkä ole sokeasti milloin minkäkin vallalla olevan aatteen vietävänä, tällä hetkellä "suvaitsevaisuuden". Kyllähän sitä on joskus vuosikymmeniä sitten yritetty mutta lääkärit ovat todenneet ettei se onnistu. Transsukupuolisen tilaa voi verrata synnynnäiseen somaattiseen kehityshäiriöön aivan kuten mitä tahansa muutakin epämuodostumaa tms.

Tuo nimimerkkisi on sekin törkeää syrjintää jossa annat ymmärtää että transsukupuolinen nainen ei ole oikea nainen. Transnainen on aivan täsmälleen yhtä nainen kuin sinäkin vaikkakin raskausajan kehityshäiriö aiheutti hänelle miesmäisen ulkonäön. Joillakin transsukupuolisilla voi olla muitakin psyykkisiä oireiluja kuten tällä nimimerkillä AlienIndie ja hänet onkin siirretty "jäähylle" transhoidoista muuhun mielenterveyspuolen hoitoihin. Mutta juuri sen vuoksi transtutkimusyksiköt tekevät hyvin tarkkaa työtä tutkimuksissa että "läpi" pääsisivät todelliset sukupuoliristiriitaa kärsivät ja jotka saavat hoidoista suuren avun tulevaan elämäänsä.

Niin itse kyllä koen että minut on hoidettu kuntoon transhoidoilla. Elän täyttä elämää ihan naisena enkä tunne mitään tarvetta että minut olisi hoidettu uskomaan että olen mies koska olen peniksen kanssa sattunut syntymään. Menen myös täysin läpi naisena vaikken ole ollut minkäänlaisissa kosmettisissa leikkauksissa.

Eli luoja on jo minut naisen näköiseksi luonut. Jo lapsena minua kutsuttiin vieraiden ihmisten taholta pikkutytöksi eli tämä läpimenevyys ei ole pelkkä kuviteltu illuusio päässäni. Tottakai ulkonäköni olisi vielä naisellisempi jos olisin hoidot saanut aloitettua ennen tuhoisaa murrosikää, mutta onneksi sekään ei minua pahasti tärvellyt.

En aio mennä yksityiskohtiin miksi mieheni on minun kanssani tai pohtimaan täällä hänen seksuaalista suuntautumistaan, mutta tosiaan sen verran voin sanoa että mieheni on muslimi, asumme muslimimaassa.

Tällä hetkellä avioliittomme on haram eli "kielletty" mutta kun olen sukupuolenkorjausprosrssini saattanut kokonaan loppuun sukupuolen korjausleikkaus liittomme on halal eli "hyväksytty". Mitenkö olemme täällä naimisiin päässeet? No ihan sillä ettei täällä kukaan voi transsukupuolisuudestani tietää eikä se mistään papereista ole käynyt ilmi eli naimisiin menimme ihan kuin kuka tahansa pari maan maistraattia vastaavassa instituutiossa.

Sillä minkä perusteella muut minut tai identiteettini tai sukupuoleni määrittelee ei kiinnosta minua pätkääkään. Haluan vain itse olla onnellinen ja elää elämän jota itse haluan elää. En halua korjata itseäni siihen muottiin jonka mukaan jonkun mielestä minut pitäisi korjata mieleni vastaamaan sukupuolielimiäni Jos on lisää kysyttävää tai jäi epäselvyyksi saa kysyä.

Kysy keneltä tahansa homman parissa työskentelevältä, mitään tällaista tausta-oletusta ei hommassa ole. Onko tämä "kotitarvepsykologius" rajoittunut pelkästään keskimääräistä tyhmempiin maallikoihin, vai voisiko olla, että niitä pääsee ihan lääkäreiksi asti? Ja voisiko olla niin, että oma kokemus ei tee itsestä alan asiantuntijaaa, vaan enemminkin pikemminkin jäävää kommentoimasta sitä? Minulle on sanottu, että minun täytyy muuttua eikä maailman ympärilläni, että vika on minussa eikä muissa ihmisissä kun en tule toimeen muiden ihmisten kanssa, keskeytetty transsukupuolisuushoidot "kunnes olet hankkiutunut psykoterapiassa eroon sosiaalisten tilanteiden pelosta", ja transsukupuoliset ovat diagnosoineet minua narsistiksi joka kuuluisi pakkohoitoon koska en sovi heidän käsitykseensä "kunnollisesta arjalaisesta".

Ei IHAN ehkä ole näillä meriiteillä varaa alkaa arvostelemaan "transsukupuoliset-terapiaan"-ihmsiä. Bushia Saatanaan mutta ei se tarkoita että ne olisivat sama asia. Miten minun sitten pitäisi reagoida siihen, kun olette sanoneet antavanne siunauksenne sille, että transsukupuolisuushoitoni on keskeytetty pelkästään sosiaalisten tilanteiden pelon takia?

Sehän ei ole törkeää syrjintää, eihän? Väitätkö että sellaisella transsukupuolisella joka uhkaa leikata itse kiveksensä irti ja keskeyttää koulunsa muka transsukupuolisuuden tuottaman masennuksen takia ei ole transsukupuolisuuden lisäksi muita ongelmia elämässä ja päässä? Vaikka tarkoitit varmaan, olet vain liian heikkolahjainen kielellisesti saadaksesi ilmaistua itseäsi selvästi? Tämä näkemys on tosi ja vuosien kokemusta!!

Kun ulkomuoto vastaa kutakuinkin haluamaasi, asiat on hyvin siihen asti kun näin todella on. Haluan Sinun vain tajuavan että kun jotain odottamatonta saattaa tapahtua ja esim. Se että onko tämä vaihtoehto paras koko loppuelämän, sen vain voi aika näyttää! Transmiehet varsinkin ovat hyvin varovaisia transsukupuolisia ja ehkä siksikin myös onnellisesti sitä miehen rooliakin eläviä!! En ole oikein varma ymmarranko kysymyksesi Kun ulkomuoto vastaa kutakuinkin haluamaasi, asiat on hyvin siihen asti kun näin todella on.

Mita odottamatonta saattaa tapahtua esim.? Sen tiedan itse oikein hyvin etta lahi-idan miehet ovat kuin ovatkin monasti transsukupuolisista tai ladyboysta tai shemaleista jne. Ehka siksi koska se on jotain kiellettya ja jokseenkin vaiettua. Ehka he saavat jotai kikseja siita etta se on kiellettya ja vietit vetaa siihen suuntaan. Voi myos olla hyvin todennakoista jos puhut lahi-idasta tulevista muslimeista etta he siella aasian turistirysissa ovat niin nakyvassa osassa johtuu siita etta he sinne ihan tassa ladyboy tarkoituksessa hakeutuvat kuten monet monet muutkin miehet.

Taas jos tulet tanne pain niin ei ilmio ole kyllakaan niin suuri koska taalla massa sekoittuu ja ihmisia on jokalahtoon.

Kukaan ei varmaan muuta lahi-itaan sen takia etta ladyboyt kiinnostaa eika voi sanoa etta kaikkia muslimeita laydyboyt kiinnostaisi tippakkaan. Suhtautumisia taalla on niin puolesta, neutraaleja kuin vastaankin kuten missa tahansa maailman kolkassa Toivottavasti pointtini tulee esille. Mita meidan avioliittoomme tulee tiedan ettei mieheni minun kanssani naimisiin mennyt sen takia etta olen transsukupuolinen tai koska minulla on miehiset genitaalit.

Tasta asiasta olemme keskustelleet ja esim. Eli en ole kokenut minkaanlaista painostusta puolesta tai vastaa asian tiimoilta jolloin olen pystynyt tekemaan taysin itsenaisen paatoksen leikkaukseen menemisestani.

Olemme myos tunteneet mieheni kanssa kauan useita vuosia ennen kuin naimisiin menimme tai aloimme edes seurustella eli mistaan akkipikaisista paatoksista ei ole kysymys. Teemme kumpikin toita taman avioliiton eteen jotta se olisi hyva ja toimiva. Emme pumpikaan toivo eroa ja haluamme olla yhdessa koska viihdymme ja nautimme yhdessa olosta. Minun silmissani tama on aivan tavallinen avioliitto. Kaksi ihmista mies ja nainen yhdessa jotka rakastavat ja kunnioittavat toisiaan.

Miestani ei myoskaan ihmisena maarittele muslimius. En koskaan ajattele olen naimisissa muslimin kanssa. Olen naimisissa miehen, ihmisen kanssa jota rakastan. Kukaan ei voi sanoa etta kaikki muslimit olisivat samasta muotista tai etta olisi joku kaava joka patee muslimeihin.

Muslimeita on paljon ja tapoja toteuttaa uskontoaan on yhta monta kuin on muslimiakin. Aivan kuten ei kaikkia kristittyja tai juutalaisiakaan voi niputtaa samaan ryhmaan. Mita tulee sukupuoleen voin sanoa etta itse elin jo naisena ennen transhoitoja tai mitaan koeaikoja. Ja tama onnistui aivan loistavasti eika taustaani voinut varmuudella tietaa kuin henkilollisyystodistuksestani.

Tasta esimerkkina voisin kertoa kerran 18 vuotta juuri taytettyani baarissa baarimikko kysyi minulta henkilollisyyspapereita ei kertonut miksi mutta asia oli selva etta kysyi niita koska epaili hallussani olevan jonkun toisen henkilon pankkikortti jolla aioin maksaa tilaukseni.

Paperit naytettyani baarimikko oli kuin mitaan ei olisi tapahtunutkaan, tarjoili tilaamani juoman ja toivotti illanjatkot. Tassa vaiheessa en ollut viela edes hormonihoidoilla. En halua talla ylepilla lapimenevyydellani tms vaan haluan tuoda julki etta on olemassa ihmisia joista trans-taustaa ei todellakaan kaikki huomaa en sano ei kukaan silla aina on tarkkasilmaisia tai asiasta enemman tietavia ihmisia.

Minua on myos aina kohdeltu erittain kunnioittavasti vaikka henkilon tietoon olisi tullut taustani ja taman uskon paljolti johtuneen ulkonaostani.

Talla tarkoitan etta naiselta nayttava transnainen on ihmisille helpompi hyvaksya naisena kuin ei niin naiselta nayttava eli vaikka tietaa taustasta ei sita ehka tavallaan osaa uskoa tai yhdistaa tai ajatella etta esim siella housuissa on jotai muuta kuin pilde jos tama nyt jollekkin ihmiselle on se tarkea asia ihmisissa mita sielta housuista loytyy.

En ole psykologi joten en osaa asiaa sen paremmin analysoida mutta koskaan en ole joutunut uhkaaviin tilanteisiin taustani vuoksi tai tilanteisiin joissa pelkaisin hyvinvoitntini vuoksi jne. Mita lukemani mukaan jotku ts ihmiset kokevat. En nyt tieda saako tasta viestista selkoa mutta tarkentavia kysymyksia saa esittaa ja pyrin parhaani mukaan vastaamaan. Vielä kun kaverisi on tyytyväinen vaikka tähänkin miten nyt elät tällä hetkellä itsesi kanssa, mahdollisuus tähän on tosi suuri!

Siinä olit oikeassa että Lähi-Idän kavereita nämä muslimit ovat pääsääntöisesti. Jotenkin vain uskoisinkin että pelkkä uskonto ei ole tähän syynä vaan erilaisuus jota omassa maassaan ei pääse kokemaan! Hienoa että vaikutat onnelliselta nykyiseen olotilaasi! Ensin ajattelin etta jostai se keksii alkaa ryppaamaan syotolla jotai skeidaa niskaan siita mita olen sanonut tai epailemaan kertomani todenmukaisuutta mita talla palstalla nakyy tapahtuvan aika paljon ja se on ikavaa , mutta olen positiivisesti yllattynyt etta taalla voi oikeasti keskustellakkin.

Olen viela nuori ja elamankokemusta ei tosiaan ole huimasti. Jos mieheni minut jostain syysta jattaisi leikkaukseni jalkeen sen takia etta alapaavehkeeni ovat muuttuneet pettyisin kylla pahemman kerran. SIlla silloin tuntisin etten koskaan tuntenutkaan aviomiestani vaan elin jonkun aivan toisen kanssa. Olemme paljon keskustelleet asian tiimoilta ja miten sen nyt sanoisi miehelleni ei ole aivan yhdentekevaa menenko leikkaukseen vai enko.

Tiedan etta han siita pitaisi jos menen mutta tiedan ettei se hanen maailmaansa heilauttaisi vaikken menisikaan. Hanen sanoin suomennettuna ettei nyt joku keksi taas jotain rakastan sinua en sinun vartaloasia ja silla on vissi ero rakkaudessa. Olen itse taman lauseen ymmartanyt ja toivottavasti sinakin sen ymmarrat tai tiedat sen tarkoituksen.

Samoin minakin rakastan miestani en hanen vartaloaan. En mennyt naimisiin kuuman arabin kanssa tai ison vehkeen vuoksi tai lihasten tai niiden puuttumattomuuden takia. Voisin sanoa tahan esimerkin.

Mieheni treenaa nykyaan ja tuloksiakin on alkanut tulla ja han haluaisi saada kroppansa sellaiseen kuntoon mista itse pitaa.

Han ei ole laski tai laiha jota oli nuorempana. Kunnon laiha poika vaan normaali jos nain voisi sanoa alkaa jo sita maskuliinisuutta olla. Mutta siis tama ei ole lisannyt tai vahentanyt rakkauttani haneen yhtaan eika lisannyt tai vahentanyt tunteitani hanta kohtaa.

Minulle han on yha se sama mies johon rakastuin oli lihakset tai ei. Jos hanen luonteensa rupeaisi lihaksien saatossa muuttumaan sitten taytyisi asiaa puntaroida uudestaan etta mitas tehdaan. Lahi-idassakin on paljon ts-naisia.

Taalla on erittain paljon helpompaa olla nainen joka haluaa vieda hoitonsa loppuun asti silla muuten on apua hankalampi saada ja sinua ei ehka ymmarreta tai katsotaan kieroon eika hyvaksyta laakareiden taholta. Taalla ollaan viela valovuosia takanapain muita maita transhoidoissa mutta minusta se on jo edistysta etta hoitoa on mahdollisuus saada.

On myos naita naisia joiden kanssa shemale haaveilijat voivat toteuttaa halujaan. Yleensa en sano aina kun en voi tietenkaan varmuudella tietaa he toimivat escort-alalla silla toiden saanti heille on hyvin vaikeaa. Eli talla ts-naiset taalla elavat. Kertoo siita etta asiakkaita on oltava jotta leipaa saisi poytaan. Heissa on sitte kaikennakoista sakkia on lapimenevaa ja vahemman lapimenevaa jo senkin takia etta hoidon haku ei heille ole niin helppoa jos haluavat sukuelimensa pitaa miehisina.

Eli taalla on tosiaan valia silla minka ulkonaon luoja soi. Toisaalta taalta saa reseptilaakkeita ostettua tiskin alta apteekeista eli hormooneihinkin heilla saattaa olla paasy ilman laakarikaynteja. Olen myos telkkarissa taalla nahnyt haastateltavan transnaista joka leikkauksen jne kaynyt lapi ja oli onnellisesti nykyaan naimisissa miehen kanssa. En ymmartanyt haastattelusta holkasenpolaysta mutta onneksi mies vahan tulkkasi kun yhdessa katsoimme.

Han kuulemma eli aivan tavallista ja onnellista naisen elamaa. Oli naimisissa miehen kanssa niinkuin mainitsin. Eli taallakin naista asioista puhutaan jonkinverran ja yritetaan ehka ihmisia "kouluttaa".

Tama nyt oli ehka osviittaa tuohon ettei taalla paasisi kokeilemaan silla jos halua on kokeilemaan kylla paasee ja ts naisia on melko runsaastikkin.

Nama henkilot myos ottavat miesseuraa petiinsa ja osa on erittain feminiinisia ulkonaoltaan osa taas sitten vahemman. Ja loppuun viela etta olen kylla aikonut ihan elamani tappiin asti noita hormoneita vedella. En sitten tieda kerran jo niista lihoin parissa kuukaudessa 8 kg niin etta hups huomannu mitaan olin jo mieheni kanssa silloin.

Nyt on kuitenkin nekin kilot karistettu: D eli muutoksia kehoni on jo kokenut mutta eivat varmaankaan ole niita mita sina tarkoitat. Laitan kahdessa viestissa kun ei yhteen mahtunut Sen verran on miehista karvoitusta jaljella etta partaani ei onnistuttu laaseroimaan "kokonaan" pois.

Mika on erittain ikavaa. Tama sen takia etta jo ennen hormonihoitoja parta oli erittain vaaleaa ja harvaa. No sitten kun laaserointiin paasin oli hormonit niihinkin jo sen verran vaikuttaneet etta oli viela vaaleampaa ja harvempaa Laserhoitajakin sanoi 3 kerran jalkeen ettei naa syyta enaa tehda hoitoa minulle kun se ei yksinkertaisesti tehoa.

Sanoi etta ne 2 kertaa saastyy kylla jos haluan joskus ne kayttaa mutta enpa ole kayttanyt kun siita mitaan apua olisi kuitenkaan. Eli "sahkoneulaus" olisi edessa joskus kun rahat sellaiseen riittavat. Tama parta-asiakaan ei miestani oikeastaan kait haittaa joka on minusta silleen mukavaa etta tulen hyvaksytyksi sellaisena kuin olen mutta yritan kylla pitaa sen niin ettei mitaan tunnu ja jos tuntuu valttelen tietoisesti kosketusta hanen taholtaa talle alueelle.

Tulkitset kuten tahdot mutta itse tiedan mieheni, itseni ja parisuhteemme laadun parhaiten. Ja tuohon "oikea nainen" juttuusi voin sanoa etta onneksi minulla ei ole mitaan fixaatiota olla "oikea nainen". Olen tallainen nainen ja se riittaa minulle. Jos jollekkin ei riita kanssani ei tarvitse viettaa aikaa.

Pildesta tulee toivottavasti mahdollisimman aito kopio. Kohtua, munasarjoja, kuukautisia ym en edes haaveile saavani. Kuukautisia en ottaisi vaikka saisi: Niista olen ajatellut etta ihan hyva kun ei ole eika tule niin ei tarvitse libressejen ym kanssa leikkia. Tilanteissa joissa joudun taustastani tietamattoman henkilon kanssa kuukautisista puhumaan on sattunut olen paattanyt etta kuukautiskiertoni on keskella kuuta ja kestaa saman verran kuin kysyjan kuukautiset.

En jaksa siitakaan ottaa ressia myotailen vaan mukana vaikken asiasta paljon mitaan tiedakkaan. Jos en jonkun mielesta ole aito nainen tai aito ts kun en kohdusta unelmoi enka hapea taustaani niin voivoi Tiedan itse mita olen ja se riittaa.

Taas saattoi jaada paljon pois mutta toivon etta viestissa on olennaisimmat ja kysya saa lisaa. Ja viela tuli mieleen tuosta ettei uskonto olisi pelkastaan syy. On varmasti totta mutta taalla on myos se etta uskonto nakyy arkipaivassa ja arkielamassa erittain selvasti taas kuin esim suomessa. Taalla kajahtaa rukouskutsut 5 kertaa paivassa.

Ruokakaupassa tuotteita mainostetaan esim. Kotitalomme hissi kun lahtee liikkeelle alkaa mieheni kertoman mukaan hissimusiikki jossa kiitetaan jumalaa tasta keksinnosta tms.

Eli uskonto on osa elamaa taalla aivan eri tavalla kuin esim. Se taas saatta vaikuttaa siihen etta uskonto vaikuttaa esim. Pahimmille kauhistelijoille voin kertoa etta elan yhdesta liberaaleimmista muslimimaissa talla pallonpuoliskolla aasian muslimivaltaisista maista en tieda. Eli ei taalla ei ole naisilla huivipakkoa eika muutenkaan nainen ole todellakaan niin alistetussa asemassa kuin monissa muissa maissa.

Taalla naisia on esim. Naiset ovat saaneet ajaa autoa iat ja ajat saudi-arabiassa muistini mukaan sallittiin viime vuonna. Sinustahan tulisi kirjailija hyvinkin nopeasti, tuolla kirjoitusnopeudellasi!

Kannaotto siihen että jos menet tai et alapääleikkaukseen: Kun 2 ihmistä on elänyt tarpeeksi kauan toistensa kanssa, olette tavallaan "kasvaneet yhteen". Silloin isotkaan muutokset ei sitä välttämättä tuhoa. Olette siis oppineet pitämään toisistanne ihmisinä ette "panokavereina"!! Hän hyväksyy sinut nyt juuri tälläisenäkin ja Sinäkin hänen mahdollisia "heikkouksiaan".! Tässä on kiva laulu teille! Se meilla juuri mieheni kanssa onkin etta emme ole koskaan tutustuneetkaan panokavereina.

Itseasiassa suhde tuli ensin sitte panot. Elimme meinaan kaukosuhteessa noin vuoden ennen kuin tapasimme ensimmaisen kerran. Siina oppi keskustelemaan ja tuntemaan toista ja nykyaan kun on skypet sun muut niin kylla sen ihmisen kauempaakin oppii tuntemaan sen verran hyvin ettei ventovieraasta voida puhua. Tatakin ennen olimme jo vuosia tunteneet toisemme.

Eli suhteemme perustuu ehka hieman eri asioihin kuin nykypaivana yleensa. Tuntuu etta nykyaan kumppaniehdokas pitaa testata poikkeuksetta sangyssa pikimmiten etta voi edes tietaa kannattaako tutustua sen enempaa. Minun ajatusmaailmassani tama menee ehka hieman toisin. Jos jotakuta rakastaa siihen ei seksi vaikuta suurimmassa paaroolissa ja seksuaalisuuttahan me kaikki voimme tyostaa ja oppia koko elaman ajan. En siis koe etta partnerin on oltava tays 10 sangyssa tai mitaan mahkuja ei ole suhteen kannalta.

Sehan on kivaa kokeilla ja kasvaa sankypuuhissa sen rakastamansa ihmisen kanssa. Mina oli aika nuiva srs kohtaan silloin kun hoidot aloitin silla en tiennyt leikkauksesta tarpeeksi ja ajattelin etta riskit ovat suuremmat kuin ne ovatkaan. Eli jos sen nyt rumasti sanoisi ajattelin silloin etta leikkaukseen en mene koska tunnotomalla nahkareialla en tee mitaan.

Eli silloin hoidoissa puhuin etten leikkaukseen usko haluavani. No minullehan sitte transpolin laakari viimeisella kaynnilla tokaisi leikkauskysymyksen jalkeen etta niin sina haluat elaa sellaisena shemalena.

Tama sarahti korvaani ja oli mielestani asiatonta ja vaikka hoitoajalta monet asiat ovat unohtuneet tama ei ikina tule unohtumaan. Silla vaite ei ollut totta. Nyt kun leikkauksesta olen ottanut enemman selvaa, katsellut videoita kokemuksista ym.

Sita en viela tieda luotanko suomen kirurgeihin vai suuntaanko nokkani kohti supornin klinikkaa koska haneen luotan ja tiedan etta tekee hyvaa seka laadukasta tyota. Hinta vaan tarkoittaa supornilla sita etta odotusaika jatkuu maarittelemattoman ajan mutta onneksi en ole janiksen selassa asian kanssa vaan voin hyvin odottaakkin juuri siksi ettei minua mikaan tai kukaan painosta asiaan eika maailma vaadi sita minulta.

Silla silla varkillahan minun on loppuelamani elettava ja nautittava enka halua korjausleikkauskierteeseen. Juu parranajosta sen verran etta minulla kestaa sileana iho paivaa eli ei joka aamu edes tarvitse hoylata eli karvan kasvu on melko hidasta ja on tosiaan niin vaaleaa etta vaikka sanki paasisi tulemaan ei tule mitaan kello viiden varjoja tai mitaan nakyvaa eli uloskin voin pienen sangen kanssa menna nii ettei kukaan mitaan huomaa.

Silloin vaan oma oloni on epamukava ja varon kosketusta alueelle vaikkei kukaan vieras kylla naamani ole tullut laappimaankaan. Lahelta katsottaessa tietysti karvan tietyssa valossa nakee mutta yleensa kukaan vieras ei niin lahelle paasekkaan etta karvan nakisi.

Toivottavasti kerroin ymmarrettavasti silla uskon etta "parran" kasvuni on aika omalaatuista eika ole valttamatta monelle tullut vastaan kyseista lajia. Kirjoituksestasi paatellen sinakin asut ulkomailla. Aasiaan pain menisin tuon buddha kommentin johdosta ja nyt kun miettii nii sanoit etta olet aasian turistikohteissa taman muslimi ilmion kokenut eli siella ollut.

Eikos thaimaassa ainakin ole se ettei transsukupuoliset pysty sukupuoltaan passiin ym. Tallaista olen muistaakseni jossain ladyboy dokumentissa kuullut heidan suustaan.

Aika mielenkiintoista etta maa aikas nakyvasti heidat hyvaksyy mutta sitten on kuitenkin tammoisia seikkoja jotka ovat ristiriidassa hyvaksymisen kanssa. Silla jopa taalla lahi-idassa trans-nainen saa nimensa vaihtaa seka sukupuolensa asiakirjoihin korjata ja miksei trans-mieskin siis. Toisaalta taas sanoit etta taman nimenvaihtoesteen asettaa buddha eli uskonto? Koraanissa taas ei ole mitaan mainintoja tallaisesta enka tieda puhutaanko transsukupuolisista ylipaataan.

Tata monet arvostetut sheikit lansimaissa kutsutaan rikkaita sheikeiksi mutta tama on harhaa. Lahi-idassa sheikki on korkeasti uskonnosta oppinut ja tietava mies. Eli rahalla ei ole sheikin kanssa mitaan tekemista. Homoseksuaalisuus taas on koraanissa ankarasti kielletty mutta mieheni on kertonut etta taalla kylla asuu ihan avoimiakin homoseksuaaleja eivatka he sen takia ole ongelmiin joutuneet. Avoimella en tarkoita laappimista julkisella paikalla josta heteroparitkin joutuvat kyseenalaiseen asemaan vaan etta kaksi miesta asuu yhdessa eivat ole naimisissa tietenkaan mutta joistain vaan tietaa mika on homman nimi.

Mutta taalla ei kylla omaa homoseksuaalisuuttaan todellakaan kannata kailottaa kaikkien tietoisuuteen silla silloin ongelmia voikin tulla ja helposti. Varsinkin miesten asenteet taalla homoseksuaaleihin ovat hyvin vanhanaikaisia ja huutelua kadulla voi tulla helposti ja miksi ei vakivallan uhkaakin jos olet kulmatienoon tunnettu julkihomo.

Naimisiin homot eivat taalla tietenkaan voi menna tai ylipaataan minkaannakoiseen rekisteroityyn suhteeseen silla elamme muslimimaassa ja koraani taman kieltaa ankarasti. Ja nyt puhumme siis kahden miehen tai naisen valisista suhteista emme transsukupuolisten heterosuhteista.

Huh kun taas tuli tekstiä! Kyllä bi-seksuaalisuus on meissä kaikissa, useimmat vain "kieltää" ajattelemasta sitä itseltään!! Onhan se rikkaus tuntea kaiken sortin porukkaa, se opettaa ymärtämään myös itseäänkin enemmän! Budhha ei ole oikeastaan mielestäni mikään uskonto! Ainut on lupaus että antaja saa jostain enemmän takaisin, onnellisuutta ja vaurautta!

Bangkokin liepeillä on temppelialue jossa kaikki patsaat tehdään vain kullasta, ihmisten lahjoittamilla rahoilla. Televisio näyttää näkyvästiniitä jotka lahjoittavat jopa miljoonia tähän Budhhan temppeliin. Raha-summa on näkyvästi esillä koska Budhhakin todennäköisesti katsoo samaa televisio ohjelmaa! Miksi ei siis hyväksyisi myös transseksuaaleja ja homojakin, nämä on aktiivisimpia hakemaan tukea budhha-uskonnosta!

Antavat samalla siitä vähäisestäkin mitä heillä on, budhha- temppeleihin! Nimen muutoksen esteenä on Kuningas ja nuoruudessaan eläminen munkkiluostareissa.

Nykyisessä koulussa vain muutamat ystävät kutsuvat minua sillä nimellä jolla haluan, ja haluaisin muuttaa asian. Lukiossa haluaisin opettajien kutsuvan minua sillä nimellä ja ystävien myöskin ja kutsuvan minua pojaksi. En vain tiedä miten tulen sitten kertomaan heille sen.

Toinen asia on, että olen tullut kaapista vanhemmilleni. Isä on todella kannustava ja kutsuu minua siksi kuin haluan, mutta äiti on vähän toinen juttu.

Kun tulin kaapista, kerroin hänelle, että haluaisin minua kutsuttavan toisella nimellä, enkä halua tytöttelyä. Jälkimmäinen on jotenkin loppunut, mutta hän kutsuu minua edelleen syntymänimellä. Haluaisin hänen alkavan käyttää sitä nimeä, josta pidän. Kolmas asia on, että haluaisin binderin, mutta en yhtään tiedä miten äiti suhtautuisi asiaan. Iskän luulisi olevan okei asian kanssa, mutta asun äidin luona ja hän pesee pyykit ja muut niin en tiedä kuinka saisin itselleni binderin.

Olen vuotias, naispuoliseksi syntynyt. Olen kuitenkin aina kokenut olevani poika, ja kehoni ahdistaa minua erittäin paljon. Ala-aste oli todella vaikeaa aikaa. Siellä minua kiusattiin siitä, että käytin poikien vaatteita ja tykkäsin "poikien jutuista". Kuudennella luokalla murrosikä alkoi, ja se aiheutti minussa ihan hirveitä tunteita. En halunnut muuttua sillä tavalla. Toivoin, että olisin muuttunut samalla tavoin kuin pojat. Yläasteella yritin olla tyttö, jotta kiusaaminen loppuisi.

Pukeuduin vaatteisiin, joita vihasin yli kaiken. Annoin ystävieni meikata minut. En tunnistanut itseäni, tuntui, että elän jossain näytelmässä, jossa olen jonkun tytön roolissa. Olin hyvin onneton ja ahdistunut jatkuvasti, ja niinpä sitten sen seurauksena masennuin. Tuntui, etten jaksa enää. Selvisin kuitenkin pahimmasta masennuksesta.

Nykyään pukeudun taas kuten itse haluan. Olen myös onnekas ulkonäköni suhteen, sillä kasvonpiirteeni mielletään maskuliinisiksi ja vartaloni on todella muodoton. Menen helposti läpi poikana, mutta vain jos minun ei tarvitse puhua. Vihaan sitä, että ääneni paljastaa minut heti. Vanhempani eivät tykkää yhtään, kun joku "erehtyy" sukupuolestani. Heistä näkee sen, että he häpeävät sitä miltä näytän.

Vaatekaupoissa he yrittävät ohjata minua naisten puolelle. He toistavat nimeäni erittäin kuuluvasti, kun keskustelemme, jotta muut kuulisivat, että tuollahan on tytön nimi. He puhuttelevat minua jatkuvasti neitinä, tyttönä ja tyttärenään vaikka olen monesti huomauttanut asiasta. Vanhempani eivät kuitenkaan tiedä, että koen itseni pojaksi.

Tämän vuoden puolella kerroin transsukupuolisuudestani parhaalle ystävälleni, sekä tyttöystävälleni. Ystäväni sanoi, että oli jo arvannut sen minusta. Haluaisin kertoa asiasta myös vanhemmilleni, mutta pelkään että he hylkäävät minut ja jättävät minut oman onneni nojaan.

Tarvitsen kuitenkin heidän apuaan, sillä opiskelen nykyisin eri kaupungissa ja en tulisi toimeen ilman vanhempieni avustusta. Sanottakoon nyt vielä, että vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia, joten en usko, että he koskaan hyväksyisivät minua poikanaan. Haluaisin vain kertoa luokkalaisilleni ja vanhemmilleni, että olen poika. Että olen aina ollut poika, ja poika myös tulen olemaan. Haluan, että ihmiset kohtelisivat minua poikana ja kutsuisivat minua eri nimellä.

Olen jatkuvasti ahdistunut, enkä tiedä miten kauan jaksan enää vetää tätä tytön roolia. Käyn masennuksen vuoksi terapiassa, mutta en ole ottanut transsukupuolisuutta esille. En usko, että terapeuttini voisi auttaa. En enää tiedä miten toimisin, olen aivan hukassa. Mitä ihmettä voisin tilanteeni suhteen tehdä? Luin muistaakseni joskus, että sinuiksi. Onko tällaista listaa olemassa, tai voitteko neuvoa mistä löytäisin helposti oikeanlaisen terapeutin? Auttaako kela etsimään terapeuttia?

Terapeuttien listan selaaminen on ylitsepääsemätöntä. B-lausunto ollut jo kuukausia mutta eteenpäin en pääse Lue vastaus. Olen 21 vuotias ja FTM. Olen nyt kahdesti käynyt TAYS: Suurin ongelma on ollut itseni hyväksyminen mikä tosin on jo paremmalla mallilla ja se, kuinka tulla ulos perheelleni ja sukulaisille. Olen vuosia kannattanut julkisesti ja äänekkäästi LGBT oikeuksia, eli vanhempani kyllä tietää kantani kyseisiin asioihin.

Isäpuoleni ja osa sukulaisista jopa kyselee, onko minulla poika- TAI tyttöystävää Mutta varsinkaan isäpuoleni suhtautumista transihmisiin en tiedä, äitini pitää heitä lähinnä hämmentyneinä.

Tosin äitini on ollut aina sujut sen kanssa, että lapsena pukeuduin poikienvaatteisiin, ja nyt vanhempana miestenvaatteisiin ja että pidän hiukset lyhyenä. Suuri huoli on siskoni 11 v. Olen hänen ainut "sisko" ja tämän vuoksi hänelle tärkeä. Vasta kerran hän on huomioinut, että pukeudun miesmäisesti. Muuten hän haluaisi, että meikkaamme toisiamme, laittaisin hänen hiuksiaan ym.

Mikä ei tietenkään minua innostaisi. Ainoat jotka tietää sukupuoliristiriidastani ovat kaksi kaveriani joista toinen arvasi asian itse, ja toinen kertoi epäilleensä "jotain tuon suuntaista" ja näistä toisen kaverin perhe tietää myös arvasivat asian itse. Olen miettinyt että tulisin kaapista vasta saatuani virallisesti diagnoosin F Mutta jos syystä tai toisesta saisin vain diagnoosi F Toisaalta haluaisin tulla kaapista jo nyt, ja myös siinä tapauksessa että en saisi F Minulla vaan ei ole hajuakaan mikä olisi paras ratkaisu, jättää myöhemmäksi vai tulla jo nyt, ja kuinka edes tulla kaapista tällaisen asian kanssa Eli mikä olisi mahdollisesti paras vaihtoehto?

Myös seksuaalinen suuntautumiseni hämmentää minua. Minulla ei ole hajuakaan miksi itseäni sen osilta kuvailisi. Miehet kiinnostaa kyllä, naiset kiinnostaa joskus, välillä tuntuu että mikään sukupuoli ei kiinnosta, välillä taas tuntuu että vain miehet on se mun juttu.

Mutta siinäkin on ongelma, heteroksi en voi itseäni sanoa, koska silloin näyttäisin naiselta joka pitää miehistä, mutta en myöskään homoksi koska silloin näyttäisin lesbolta niin kauan kuin olen kaapissa transihmisenä. Toisaalta bi tai pan ei myöskään tunnu omalta, koska suosin miehiä yli muiden sukupuolien. Mikä olisi lyhyt ja ytimekäs vastaus uteluihin suuntautumisesta tällaisessa tilanteessa?

Mä olen parikymppinen transmies ja menossa korjaushoitoihin pian. Ei olla hirviän läheisiä ja mua pelottaa se aivan sikana. Mun perhe ei ole kovin liberaali ajatusmaailmaltaan, ja pelkään huonoa reagointia. Mua ei haittaaisi jos ne ei haluais pitää enää yhteyttä, mutta esim ilkeilyä en haluais tän asian tiimoilta enää kuulla. Mikähän ois paras tapa kertoa vanhemmille niin että he ymmärtäis kuin tärkee asia tää mulle on?

Hei, olen 13 vuotta täyttänyt tyttö. Tai no, tyttö ja tyttö. En oo oikeen koskaan tuntenut olevani täysin tyttö. Siis tottahan toki mä pidin prinsessoista ja keijuista yms. Olin pienenä todella rämäpää, saatoin juhlamekossa kiivetä puihin ja polvet oli aina mustelmilla. Viihdyin myös poikien kanssa ja oikeista kavereista oli suurin osa poikia. Nyt vanhempana oon jo kasvanut pois prinsessa leikeistä, ja oon huomannut kuinka paljon eroan muista tytöistä.

Luokkakavereistani moni meikkasi jo nelos luokalla, silloin myös alettiin käyttämään hienoja vaatteita ja oltiin 'cooleja'. Myönnän että meikäläisellä ei noihin aikoihin paljoa kavereita ollut, mutta jotenkin tuntui, että aina minä erotuin joukosta.

Jos pelattiin pelejä, minä olin aina viimeinen, kun pidettiin porukalla hauskaa, mut kutsuttiin messiin vaan jos ei muuten paljoa porukkaa päässyt. Kuulin myös paljon huhuja, joissa ilkuttiin pukeutumistani, ja minua muutenkin. Olen keholtani ehkä hiukan hintelä pojan oloinen. Ostan ja käytän löysiä vaatteita, minua usein luullaankin pojaksi, en siis ole kovinkaan naisellinen olemukseltani.

Haluaisin ostaa binderin jotta ihon myötäiset paidat olisi rentouttavampia päällä, mutten voi kertoa vanhemmilleni, he vain koittaisivat kääntää pääni. No, noin pari vuotta sitten ekan kerran mietin 'Entä jos olenkin poika?

Myöhemmin ajatus levisi myös vanhemmilleni ja mummolleni, mutta kaikki vain antoi asian olla ilman kummempia jutteluita. Mummonikin sanoi "Muista että Jumala on luonut meidät jokaisen, emmekä me saa vaihtaa osiamme jotka hän on meille suonut.

Viime kesällä sitten ryhdyin hommiin ja kävin leikkaamassa tukkani. Vanhempani olivat kauhuissaan ja isovanhemmat tekivät parhaansa, jottei puhuisi siitä pahaa. Itse kuitenkin olin kerrankin iloinen ja jopa tyytyväinen itseeni, kun katsoin peilistä, saatoin hymyillä.

Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin alkanut pohtimaan tosissani, en halua että minua kohdellaan naisena, mutta en myöskään halua olla mies. Haluaisin vain, että kun ihmiset katsovat minua, ensimmäinen asia jonka he näkevät ei ole kaunis pikkutyttö tai poika kun tukkani oli lyhyt minua luultiin pojaksi ja nautin siitä hiukan. Haluaisin että kun minua katsoo tai kuuntelee, ihmiset näkisivät että siinä seison minä eikä mikään stereotypian tyttö tai poika. Hei olen 15 vuotias naisen sukupuoleen todettu nuori ja olen hukassa sukupuoleni kanssa.

Olen tiedottomasti aina ollut 'poikamainen' olen tykännyt leikkiä hiekkalaatikossa autoilla, rakentaa legoja, katsoa prätkähiiriä ja teini mutantti ninja kilpikonnia, videopeleistä ja enkä ole ollut moksiskaan, jos olen yltäpäältä liassa tai vain likainen jos tätä voi sanoa edes 'poikamaisuudeksi'. Ala-asteella minulla oli kaveri, joka pukeutui 'poikamaisesti' ja kadehdin häntä koska vaatteet pojille suunnattuja vaatteita , jota hän käytti, näyttivät kivoilta ja silloin taisi käväistä pieni toive vähän väliä, että näyttäisin sitten pojalta.

Välillä kävi silloin mielessä, että tahtoisin lyhyen tukan, jotta näyttäisin pojalta. Ylä-asteelle tullessa päätin alkaa pukeutua poikamaisesti, sillä se näytti kivalta. Leikkautin siinä sitten itselleni polkkatukan ja sitten kasin puolivälissä irokeesin tapaisen tukan. Ja nyt haaveena on ananastukka ponnarilla. Seiskalla aloin vähän miettiä että haluaisin olla poika en silloin tiennyt esim.

Kasilla minulle valkeni, että on olemassa muita sukupuolia kuin nainen ja mies. Aloin miettiä, että olenko minä trans mies? Ajatus siitä, että änkeisin itseni naisen laatikosta miehen laatikkoon ei houkuttanut. Nyt kun yritän ajatella, että olenko se 'nainen' ajatus ahdistaa myös sama asia 'miehenä' olemisena.

Aloin ajattelemaan sukupuoltani tarkemmin vasta noin vuosi sitten ja minua alkaa ahdistaa, kun en tiedä, että 'mikä' olen. Olen etsinyt netistä tietoa ja törmäsin sitten tuossa kasin loppupuolella muunsukupuolisuuteen ja aloin miettiä että onko tämä se mihin 'kuulun'. Mutta en tunne olevani jokin muu sukupuoli kuin nainen ja mies juu tiiän muun sukupuolisuuteen kuuluu kuin se muu sukupuoli juttu mutta en oikein saanut niistä mitemmin selvää , vaan ehkä jotain, että olisin nainen ja mies tai jotain siltä väliltä.

Olen OK rintojeni ja mitä housuistani löytyy, mutta välillä tulee olo, että kunpa voisin piilottaa rintani, jotta ihmiset luulisivat minut pojaksi. Minua ärsyttää välillä, kun porukka ympärilläni pitää minua 'tyttönä' eikä 'poikana', mutta mitä minä olen valittamaan, kun en ole asiasta puhunut heidän kanssaan.

Olen kyllä vähän vihjaillut parhaille kavereille, että en olisi välttämättä se 'tyttö'. Mutta nyt kun kesäloma on ohi ja ysiluokka alkanut olen alkanut miettiä sitä, että kun tapaan jonkun uuden ihmisen niin hän saa vapaasti luulla, että olenko poika vai sitten se tyttö tai jotain muuta.

Nykyään näytän pukeutumiseni ja hiustyylini takia pojalta ja kun ihmiset luulevat, että olen poika tai viittaavat siihen että olisin poika niin se saa minut jotenkin iloiseksi.

Ala-asteella pukeuduin 'tyttömäisesti' ja olin silloin aika okei sen kanssa, mutta tuntui koko ajan, että jotain puuttuu ja nyt jos pukeutuisin 'tyttömäisesti' tai jos jokin saa minut näyttämään minut tytöltä niin se alkaa jotenkin ahdistamaan minua esim. En ole koskaan ollut oikein innostunut ajatuksesta meikit, mutta nykyään olen okeit niitten kanssa välillä olisi mieli 'tedän' itselleni kulmakarvat, ei sen ihmeellisempää, ehkä joskus myöhemmin saatan tehdä jotain tommoista yksinkertaista enkä mitään isoa meikki urakkaa joka aamu.

Minua myös viehättäisi olla vähän lihaksikas, esim. Minua ei sinänsä häiritse se että en ole ehkä se nainen tai se mies mutta haluaisin tietää sen 'nimikkeen' jonka voin sanoa ihmisille kun kysyvät sukupuoltani tai tarviten kertoa heille, jotta he eivät luulisi minua joksikin muuksi mitä en ole Lue vastaus.

Mä tarvitsen apua, ja pian. Mä olen 17 vuotias.. Nainen mä olen biologisesti, mutta mä vihaan sitä, kuinka mua kutsutaan tytöksi. Itse kuulen sen kuin mulle sanottaisiin että "haista vittu". En ole ikinä seurustellut, luultavastikkin koska en tiedä että kenen kanssa mun pitäisi olla. Moni tuttuni on ihmetellyt, kun en nauti kuunnella tyttö ystävieni seksikokemuksista heidän silmin, ja tullut kysymään suoraan että olenko lesbo?

Se kuulostaa taas "haista paska". Mä olen ollut jo melkein 2 vuotta masentunut tämän asian takia, ja pahimmilla hetkillä halunnut satuttaa itseäni vain turhaantumisen tunteesta. Onneksi en tehnyt sitä vielä. On eräs tyttö, jota olen ihaillut kauan, hän on hyvä ystäväni ja poikamainen. Muutama vuosi sitten en saanut katsettani irti hänestä, mutta en edes ajatellut romantiikkaa. Hän ei sitä tiedä, mutta minä tiedän että hän on hetero.

Haluaisin kertoa hänelle niin paljon että en ole nainen, tai minusta ei tunnu siltä toivoen että hän ymmärtäisi ja näkisi minut uudessa valossa. Minä pidän miehistä, mutta pidän myös tästä ihmisestä. Tekeekö se minusta homon, jos joku päivä saisin olla mies? Vai olenko bi naisena että miehenä? Musta vaan tuntuu etten jaksa tätä rataa enää kauaa. Koen tarvetta käyttää uutta, sukupuolineutraalia nimeäni, koska syntymänimi ei tunnu mukavalta, koska siitä ihmiset huomaa, mitä sukupuolta "oikeasti" olen.

Ongelmani on siinä, miten voin pyytää kavereita ja tuttuja käyttämään uutta nimeäni? En tiedä miten tehdä se, koska en halua tehdä asiasta numeroa. En uskalla tehdä sitä, koska se tuntuu kiusalliselta.

Vellon pahassa olossa, koska haluan ottaa uuden nimeni käyttöön mutten uskalla kertoa siitä. En halua luopua tarpeistani pelkuruuteni vuoksi.

Moi Olen 16 vuotias ja syntynyt tytöksi. Olen miettinyt sukupuoltani jonkin aikaa ja olen löytänyt myös ehkä itselleni sopivan terminkin, genderfluid.

Eli siis välillä koen olevani tyttö, välillä poika, välillä molempia ja joskus en kumpaakaan. Olen kertonut tästä parhaille ystävilleni ja he ottivat asian ihan hyvin. Kerroin myös vanhemmilleni ja hekin vaikuttivat suhtautuvan ihan hyvin mutta eivät selvästikään ymmärrä, että olen asian kanssa tosissani.

Olen monesti sanonut, että minua ei saa määritellä esim. Jos pyydän lopettamaan tytöttelyä, he muuttuvat ärtyneiksi ja valittavat siitä, että asian ei pitäisi häiritä minua, koska olen biologisesti tyttö.

Minua ahdistaa myös aika paljon kehoni. Joinain päivinä inhon tissejäni ja teen kaikkeni, että saan ne piiloon. Mutta minulla on myös päiviä, jolloin ne ovat mielestäni aivan liian pienet ja käytän silloin rintaliivejä, joissa on todella isot push upit. En muutenkaan koskaan osaa tuntea oloani hyväksi omassa kehossa eikä asialle oikein voi tehdä mitään, sillä esim. Koska vartaloni ahdistaa minua niin paljon yritän edes pukeutua siten, mikä tuntuu minusta hyvältä.

Se ei aina kuitenkaan onnistu, sillä äidilläni on jokin tarve puuttua pukeutumiseeni. Itse ainakin ajattelen, että ikäiseni saisi huolehtia omasta ulkonäöstään ilman äidin inhottavia kommentteja. Joskus haluan laittaa napapaidan tai paidan joka vähän korostaa rintojani ja äitini alkaa heti kutsumaan minua huomion hakijaksi.

Hän ei kutsu minua ihan huoraksi kuitenkaan mutta siitä tulee silti todella kamala olo. Naisellisempina päivinäni haluan korostaan naisellisuuttani ja siitä tulee minulle silloin hyvä olo mutta en kuitenkaan halua äitini häpeävän minua. Poikamaisemmat vaatteeni eivät myöskään kelpaa aina äidilleni. Joihinkin tilaisuuksiin hänen mielestään tyttöjen kuuluu laittaa mekko eikä silloin kuulemma ole mitään väliä, vaikka minulla olisi jätkämäinen olo.

Minulla on naisen nimi ja hiukan häiritsee minua. Haluaisin jonkun sukupuolineutraalin nimen, josta ei heti tietäisi olenko nainen tai mies.

Se vaan on vähän hankalaa, kun Suomessa ei sellaisia nimiä olen kovin paljon tai en tiedä onko ollenkaan. Eniten minua mietityttää se, että voinko olla sellainen kuin olen vai pitäisikö minun vaan luovuttaa ja olla tavallinen tyttö.

Se kuulostaa todella inhottavalta ajatukselta mutta äitini voisi ainakin olla tyytyväinen. Olen kokenut jo aika kauan olevani poika. Ihan ensiksi en tiennyt edes mitä se tarkoittaa. Olen tytön vartalossa, se on hyvä minulle. Mutta silti koen olevani poika. Haluaisin lyhyet hiukset, ja sanoin siitä äidilleni ensimmäisen kerran viime keväällä. Äiti vain sanoi, että en kuitenkaan pitäisi niistä, ja että saisin päättää hiuksistani vasta vuotiaana. Tuntuu pahalta, että äitini määrää sen kuka olen.

Olen nyt ystäväni pakottamana mennyt puhumaan kouluni kuraattorille, kerran. Huomenna tapaan kuraattorin taas. Ajattelin kertoa hänelle tuntemuksistani. Jos vaikka hän auttaisi jotenkin. Nyt kuitenkin kaipaan neuvoa, voisiko äitini ymmärtää tilanteeni jotenkin?

Jos kertoisin että olen poika, äiti varmaan vaan nauraisi ja sanoisi, että se on vain ohimenevä juttu, tai että keneltä olen kuullut ystävistäni, että voisi olla muutakin kuin syntymässä kerrottua sukupuolta. Vanhempani eivät ole kovin avoimia erilaisuudelle. Onko vuotias oikeasti liian nuori tietääkseen tämmöisen asian? Moi oon 13 vuotias tyttö ja mulla on pari ongelmaa.

Uskon olevani bi mutta en ole aivan varma. Ihastun yleensä poikiin mutta koen pitäväni myös tytöistä. Kunnollista tyttö ihastusta minulla ei ole kuitenkaan ollut vaikka koen pitäväni myös tytöistä. En ole ikinä tuntenut että haluaisin kuulua hetero "lokeroon".

Haluaisin kertoa äidilleni tai siskolleni monimutkaisista tuntemuksistani mutta tuntuu että se ei olisi sopivaa koska en ole varma olenko bi. Isäni on sitten toinen asia koska jos olen bi pelkään että hän ei hyväksy minua. Hän on osoittanut että homous ei ole ok hänen mielestään. Siskoni taas olisi ensimmäinen henkilö jolle kertoisin koska olemme hyvin läheisiä. Lähiaikoina olen myös miettinyt sukupuoltani. En haluasi luultavasti lokeroida itseäni kumpaankaan sukupuoleen.

Isäni on myös osoittanut että trans sukupuolisuus yms. Ei ole hänen mielestään ok. Ja lisään vielä että minulla on nyt alkava ihastus naispuoliseen ystävääni. Mä olen 17 vuotias, ja biologisesti syntynyt naiseksi, ainakin omistan d kupin tissit ja kuukautiset liian usein, joten se on kai aika selvää, että naiseksi minut lasketaan. Mulla on yksi kaveri, kenen kanssa puhun paljon kaikesta ja hyvin rehellisesti, ja olemme puhuneet siitä, kuinka nykyisin lapsia ei saa sanoa tytöiksi tai pojiksi ja antaa heidän kasvaa sellaisina kuin itse haluavat ja muuta roskaa.

En tarkoita tätä ilkeästi, mutta näin uskon Olen ollut kerran elämässäni umpirakastunut tyttöön, melkein 3 vuotta, ja olen vasta päässyt siitä yli, mutta oonkohan vaan. Kun ihastuminen oli suurimmillaan, mietin että olen rakastunut ihmiseen, en sukupuoleen.

Tämä tyttö oli vieläpä hyvin poikamainen ja se kiehtoi minua. Täytän pian 18, ja olen enemmän hukassa kuin ikinä. En ole ikinä katsonut ns. Tämän kokemuksen olen kokenut vain kerran pari elämäni viimeisen vuoden aikana, eikä yksikään heistä ole oikea pari, he ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka ovat miehiä ja homoseksuaaleja.

Jos näkisit minut kaupungilla, et varmaan katsoisi toistamiseen, olen ihan hyvän näköinen, mutten ihmeellinen, näytän normaalilta teini pojalta. Jos katsoisit hiukan tarkemmin huomaisit, että paitani on kireä siitä missä tissit kasvaa ja että kasvonpiiteeni ovat kovinkin naiselliset, vaikkei mikään muu minussa naisellista olekkaan. Joten, olen siis nainen, joka ei haluaisi muuttaa itseään, mutta ei voi kuvitellakkaan elää lopun elämää siten, että minut nähdään ja että minua kohdellaan naisena.

Unelmaelämääni olisi olla homo mies, mutta olen nainen, ja jos pidän miehistä, olisin vain hetero ja hauskin osuus tässä on se, että en halua olla hetero. Haluan olla homo, koska siltä minusta tuntuu, mutta haluan poikaystävän, mutta satun olemaan nainen.

Ja saatan yhä olla ihastunut oikeaan naiseen. En ole ikinä tuntenut olevani näin hukassa identiteettini kanssa, enkä halua puhua kenellekkään avoimesti tästä vaan kärpertyä peiton alle ja odottaa, että joku tulee ja kertoo mikä minun pitäisi olla… koska mä en enää tiiä? Osaisko kukaan sanoo mitään mun sekaisin olevasta elämästä? Olen 15 vuotias tyttö ja minua ahdistaa pojat ja lähiaikoina myös tytöt. Olen omaitseni parhaiten poikien seurassa.

Kysymys kuuluu mikä olen seksuaaliselta suuntautumiseltani? En ole koskaan seurustellut saatikaan suudellut ketään, mutta sanon usein kavereilleni, kuinka komeita poikia olen tavannut. Hei, minulla on 13 vuotta täyttänyt poika, jonka olen huomannut pukevan yöksi päälleen minun rintaliivini ja toppini. Lapsi on aina ollut hiljainen, hieman arka, eikä lainkaan kiinnostunut puhumaan minulle mistään seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista Olen yhtäaikaa hämmentynyt, huolestunut ja myös kieltämättä hieman huvittunut.

Mitä mieltä olette pitäisikö minun ohjata häntä jonnekin keskustelemaan vai antaa olla vielä ihan rauhassa omiin tuntemuksiinsa syventyen? Hei, Haluaisin tietää kuka minä olen sukupuoleltani. Olen XXY-mies, mutta olen miettinyt tätä jo lähes koko elinikäni ajan, kuka olen sukupuoleltani. Miehenä olo, ei tunnu täysin omalta, mutta toisaalta en myöskään tiedä olisiko sukupuolen korjaaminen oikea ratkaisu. Nyt kun on tullut uudempia määritelmiä, kuten muunsukupuolinen jne.

Miten tällainen itsetutkimisprosessi tulisi aloittaa. Onko jotain tahoa, joka tekee näitä tutkimuksia ja mistä tällaiseen saa lähetteen? Lisäyksenä vielä tuohon aiempaan kysymykseen. Olen ollut pariterapiassa vaimoni kanssa liittyen sisko-veli asetelmaan, eli rakkautta ei tahdo löytyä. Pariterapeuttini mukaan testosteroidi hoidosta olisi hyötyä sekä parisuhteeseen, että muutoinkin. Minulla ei kuitenkaan ole mainittavia oireita matalista testosteroiditasoista. Erektio on normaali, seksinnälkä riittävä ja saan asioita tehdyiksi, eli en tunne itseäni voimattomaksi jne.

Onko testosteroidi hoito nykyään joku hype, kun sitä niin kovin helposti suositellaan käytettäväksi. Miten XXY-miesten osalta tämä asia. Koen olevani kuitenkin sukupuoleltani kuten mainittu, jotain muuta kuin mies, eikö testosteroidin käyttäminen muuttaisi ajatusmallejani?

Onko tästä haittaa sukupuolentutkimusmatkallani? Olen 19vuotias tyttö, mutta pukeudun tosi poikamaisesti. Olen ihastunut poikaan mutta en tiedä voiko se olla ihastunut muhun kun en ole tyttömäinen tyttö. Jutellaan somessa tosi paljon ja sitä kiinnostaa mun jutskat nii voiko olla mitään tsäänssejä? En ole siis lesbo tms mutta tykkään vain pukeutua poikien vaatteisiin Lue vastaus. Tässä puolivälissä viittäkymmentä on alkanut aina vaan enemmän miettiä, mikä onkaan oma suuntautuminen.

Pitkästi kolmattakymmentä vuotta saman miehen kanssa, neljä lasta synnyttäneenä, kasvattaneena no ovat vielä äidin helmoissa, teinit ja sittemmin miehestä eronneena ja sinkkuuteen kyllästyneenä tekisi mieli uuta suhdetta. Tämän ikäinen nainen ei vaan kelpaa kuin vanhoille ukoille, eikä tällä alapäällä muutenkaan pornoon tottuneita ukkoja pidetä. Seksi miehen kanssa olisi tuttua huttua mutta ei nappaa. Katselen mielelläni hyvännäköisiä miehiä mutta niin naisiakin.

Etsin netistä miestä, ei löytynyt. Nyt laitoin naisen hakuun, eipä tunnu löytyvän naistakaan. Ja jos näin vanha nainen etsii naista, olettaa vastapuoli varmasti kokemusta myös naisten välisestä seksistä. Sitä ei ole, ihan neitsyt siinä mielessä. Tein jälleen jokusen "aivojen sukupuoli" -testin.

Niiden mukaan olen mies: On ollut aina, myös muinoin lukiossa psykantunnilla. Mielestäni olen kuitenkin nainen. Hiuksista tykkään itselläni lyhyinä käytännöllisyys kunniaan mutta pukeudun tarvittaessa vaivatta mekkoon ja korkeisiinkin korkkareihin. Työkaverit taitavat pitää minua kuitenkin enemmän naisiin kallellaan olevana ja se on välillä vähän hankalaa kun kaikki työkaverit ovat naisia. Fantasioidessa olen mies, joka harrastaa seksiä miehen tai naisen kanssa.

Fantasioilla ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole tekemistä seksuaali-identiteetin kanssa..? Olenko ihan vaan perushetero pienin maustein? Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika. Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin. Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna. Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi? Olen vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa.

Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta. Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan. Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero. Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään , koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan.

Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani.

Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo. Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen. Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa. Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne.

Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne. Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen. Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi.

Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa. Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut.

Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja. Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa. Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali?

Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo? Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan. Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin? Joinain päivinä haluisin parran ja leikata rinnat pois, ja joinain päivinä laitan mekon ja meikit naamaan ja olen ihan tyytyväinen.

En koe inhoa erityisemmin naiseuteeni, mutta en millään pääse eroon siitä tunteesta että haluaisin myös olla mies. En uskalla alkaa järjestämään mitään vaihdosta koska pidän molemmista sukupuolista ja entä jos haluaisinkin vaihtaa takaisin naiseksi, osahan muutoksista on peruuttamattomia. En tiedä yhtään mitä tehdä itteni kanssa, jos haluaisin olla vaan mies nii olisin vaihtanu jo vuosia sitten, mutta kun ei yhteiskunnassa vaan voi valita molempia.

Ei mulla ole mitään uskallusta ruveta elämään molempien roolissa ja selitellä sitä sitten tuttaville, että miksi se pukeutuu välillä toiseen sukupuoleen. Ja kumpi sukupuoli olisi edes se johon vaihtaisin toisesta? Painan kaikki nää ajatukset vaan taka-alalle, mutta ne on silti siellä aina. Ehkä kaikkein tärkein kysymys on, enkö mie vaiha sukupuolta vaan sen takia että pelkään "menettäväni" yhteiskunnan hyväksynnän ja mahollisuuden mennä ulos naisena ilman että kukaan katsoo sen kummemmin, vai enkö mie vaan vaihda koska en teidä kumpi olisin mielummin.

Olen vuotias nuori, joka määriteltiin syntymässä tytöksi. Nykyään olen jotain tytön ja pojan väliltä, mutta mitä? Kaikki muu itsessäni ja kehossani tuntuu ihan ok: Olen lähinnä naisiin päin kallellaan. Olen idolini kautta tutustunut yhteen mukavaan tyttöön ja olimme yhdessä kannustamassa yhteistä poikapuolista kaveriamme, joka kilpaili Mr Gay Finlandin finaalissa Helsinki Pride -viikolla.

Me molemmat jännitimme tämän pojan puolesta ja otin tätä tyttöä kädestä kiinni teen lähes aina niin läheisteni kanssa, jos jännitämme jotain tulosta. Yhtäkkiä tapahtui jotain ja tajusin tuntevani pientä vetoa tätä tyttöä kohtaan. Kädestä pitäminen tuntui vähän liiankin luonnolliselta. Olen tämän jälkeen alkanut tajuta, että minua viehättää hänen tapansa puhua, pidän paljon hänen vaaleanpunaisista hiuksista ja silmistä ja jopa hänen tuoksustaan.

Ja lisäksihän meillä on yhteinen idolikin. Nyt pelkäänkin, ettei hän tykkää minusta samalla tavalla kuin minä hänestä vaikka tiedän hänenkin olevan naisiin päin. Uskon ettei hän välejämme katkaise, mutten tiedä mitä tapahtuu, jos kerron hänelle tunteistani. Ja jos hän tuntee samoin, pelkään että tämän tytön ja hänen kämppiksensä "side" heikkenee, jos alamme seurustelemaan tämä tyttö on pojan kämppis ja paras ystävä, he ovat todella läheisiä.

Mitä teen asian kanssa? Lisättäköön, että hän tietää suuntautumisestani Lue vastaus. Olen vuotias sukupuoleton, mutta synnyin tytöksi. Tässä viime tai sitä edellisenä vuotena aloin harkita rintojeni ja myöhemmin myös kohdun poistoa. En tunne ketään joka voisi vastata kysymyksiini asiassa ja totta puhuen en uskalla siitä kellekään puhua, ainakaan vielä. Olen yrittänyt etsiä tietoa molemmista leikkauksista suomeksi, mutta rintojen poistosta olen löytänyt vain rintasyöpä-aiheista materiaalia ja rintakehän muokkauksesta ei löydy mitään.

Kohdun poistoa ei kaiken keräämäni mukaan tehdä ennen kuin henkilö on täyttänyt 30 vuotta tai jos kärsii taudista, minkä vuoksi kohtu on pakko poistaa. Onko kellään antaa tietoa minne pitää mennä jos haluaa muokkauttaa rinnoistaan miehen rinnat? Eli siis tehdään kaikki nännin piennennyksiin asti. Kuinka paljon se maksaisi? Saako binderilla lähimain samoja tuloksia kuin leikkauksella?

Haluaisin kokeilla ensin miltä tuntuisi elää ilman näitä, etten tee mitään hätiköityä. Voisin ilomielin lahjoittaa omani sitten ajan tullen jollekulle, joka haluaa lapsen Lue vastaus. Mistä ihmeestä ihminen tietää sukupuoli-identiteettinsä? En tiedä miten hyvin voin luottaa tunteisiini, jotka hieman pohdintani aikana muuttuneet. Tiedän kyllä, että ihmisiä, jolla sukupuoli identiteetti "elää", mikä Genderfluid se olikaan.

Yksi vaihtoehto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, vaan jos oikein itseäni tajuan minulla vaikeuksia joskus tuntuu ilmaista tunteitani , väärältä. Kaksi enempi vähempi hyvältä, joskin hieman jännittävältä.

Johtuu ehkä siitä, että en ole tunteistani puhunut kuin valittujen kanssa. Joskus, jos tulee aika paljastaa laajemmin asia, tietysti luonnollisesti jännittää miten lähipiiri reagoi. Olen luultavasti hakeutumassa lähiaikoina tutkimuksiin kuitenkin. Hei, olen vuotias transpoika. Joskus 12v tunsin olevani genderfluid, ja 15v tajusinkin, että oon vaan poika. Viime aikoina tosin oon tuntenu tosi vahvaa dysforiaa mun kehoo kohtaan, enkä oikeen tiiä mitä aatella siitä. Haluisin vaa olla oikee poika, mut vaikka kuinka näyttäsin ja kuulostaisin oikealta joskus kaukana tulevaisuudessa, mulla tulee kuitenki aina olee tytön..

Se on niin epäreilua! Kuitenkin, haluisin kysyä että kenelle pitäisi mennä puhumaan että sais lähetteen transtukipisteesee? Joku kaveri on sanonu et ihan koulun terkkarille voi mennä puhuun mut sitte toine on sanonu jotain että ei, kyllä sen ihan oikea lääkäri pitää olla että voi lähetteen saaha? En kyllä tiiä miten ees pystysin puhuu kenellekää lääkärille näist asioista, koska mul on tosi paha social anxiety. Kiitos vastauksesta tälleen etukäteen. Ajatusten kirjottamine autto vähä tänhetkisee ahistuksee.

On hyvä et on olemassa tämmöne sivusto tuen jakamiseks. Saattaa olla vähän offtopic-kysymys, mutta haluan neuvoa. Sukupuoleni ja s-suuntautumiseni mietityttävät joka päivä, etten saa rauhaa. Haluaisin puhua tästä jollekulle, mutten tiedä kenelle. Vanhempieni kanssa olen tästä jutellut paljon, mutta se ei tunnu auttavan samalla lailla, koska saan yleensä vain samoja vastauksia.

Olen käynyt aikuistumisleirin, jonka seurauksena porukkamme hitsautui tiiviiksi jengiksi, jossa voi olla oma itsensä. Mutta tuntuu hassulta avautua ihmiselle, jonka on tuntenut ~kaksi viikkoa. Puhuin tästä aiheesta eräälle ohjaajalle leirillä, ja hän auttoi minua paljon. Mutta kun tunnistin pitäväni häntä ystävänäni ja kerroin sen hänelle, hän torjui minut.

En enää uskalla lähestyä häntä, koska pelkään katkaisevani vähäisetkin langat välillämme. Nettikaverilleni olen avautunut useasti, ja hän on tukenut minua. Mutta tuntuu typerältä kertoa hänelle ongelmistani. En halua kohdella häntä kuin henk. Koulukaverini eivät ole tarpeeksi läheisiä, jotta voisin uskoutua heille. Olen puhunut koulukuraattorille, psykologille ja terveydenhoitajalle.

Huomasin, että haluan puhua jollekin ihmiselle, joka tuntee minut. Sukulaisiani en uskalla lähestyä tämän asian kanssa. Voisin tietysti pohtia asiaa yksin, mutta olen havainnut, että se syö sisältä.

En tiedä kenelle puhua. Olen vuotias tytön vartaloon syntynyt hämmentynyt olento. Olen yli vuoden itseäni gengerfluidina pitänyt parempaa nimikettä vailla. En ole panseksuaalisuuteni tai sukupuoleni kanssa tullut sukulaisilleni en myöskään perheelleni kaapista. Kavereista aika moni tietää ja ainakin olettaa. En nää mitään syytä miksi vanhempanikaan eivät olisi jo tajunneet seksuaalisuuttani.

Aluksi luulin olevani transsukupuolinen, mutta pidin silti naisellisesti pukeutumisesta. Mekot ja meikkaaminen kuuluvat suuresti tyyliini. Kaveri tietää, että käytän tytön ja pojan nimiä olosta riippuen. Oloni on nyt hyvin ahdistunut rintaliivejä käyttäessäni. Olisiko mahdollista olla transsukupuolinen mutta genderfluid?

Mitä jos minua kaduttaisi? Olen odottanut sitä yhtäkkistä hetkeä kun kaikki loksahtaa paikoilleen, tajutessani olevani jotain. Niin on käynyt useasti muistaessani olon olevan parempi fluidauksen vaihtaessa pojaksi. Tätä olen miettinyt myös, kun mahdollinen "pano" olisi tarjolla, mutta oma alapää ahdistaa voisi olla myös ensikerran pelko, dysforia tai hyväksikäytön kummittelu. Asiat ovat epäselviä ja niitä on hankala sanoiksi pukea. En edes tiedä voiko mietintääni auttaa, ei ainakaan terapeuttini hän ei oikein tiedä sukupuoliasioista, uskoo vain kahteen sukupuoleen.

Hei, Olen kertonut perheelleni sukupuolettomuudestani, ja he ottivat sen aluksi neutraalisti. Mutta kun aloin suosia enemmän miesten vaatteita, äitini ei ole tykännyt asiasta. On sanonut, että ostaisin edes joskus naisten vaatteita, pukeutuisin sukupuoleni mukaisesti yms.

Asia vaivaa minua, ja mietin, pystynkö vasta täysi-ikäisenä olemaan oma itseni. Haluaisin saada vinkkejä siihen, miten voin saada vanhempani edes hyväksymään hiljaa.

Olen vuotias tyttö ja minulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että olisinkin oikeasti poika, mutta en oikein tiedä miten asian kanssa pitäisi edetä.

En ole kertonut tuntemuksistani vanhemmilleni tai sisaruksilleni, mutta olen jutellut asiasta parin kaverini kanssa, mutta asiasta on todella hankala jutella jonkun sellaisen kanssa jolla ei ole samanlaisia tuntemuksia.

Olen etsinyt tietoa transsukupuolisuudesta ja lukenut joitain artikkeleja aiheesta, mutta en ole varma olenko oikeasti trans vai onko tämä jokin ohimenevä juttu.

Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun koin ensimmäisen kerran, että en ehkä olekaan tyttö vaan poika. En silloin tiennyt mitään transsukupuolisuudesta, mutta muistaakseni en edes ollut hämmentynyt omista tuntemuksistani vaan se tuntui ihan luonnolliselta ja vasta myöhemmin olen kokenut hämmennystä, ahdistusta ja epävarmuutta asian suhteen.

Olen aina pukeutunut hieman poikamaisesti ja käytän paljon isoja paitoja ja löysiä housuja koska en halua korostaa muotojani ja olen käytännössä täysi vastakohta siskoilleni, jotka rakastavat laittautumista ja kauniita vaatteita.

Olen myös huomannut käytöksessäni olevan paljon poikamaisia piirteitä. Olen yrittänyt pikkuhiljaa muuttaa ulkonäköäni poikamaisemmaksi esim. Ja yleensä koen olevani poika ja näyttäväni pojalta, jos en voi nähdä itseäni peilistä. Ja aina kun ajattelen sitä miltä näytän tulevaisuudessa en pysty kuvittelemaan naista vaan mieleeni pomppaa aina kuva minusta miehenä. Ja kun kyselin muutamalta kaveriltani ovatko he ikinä miettineet haluavansa olla poikia, minä oikeasti yllätyin, että he olivat vain joskus ajatelleet että saattaisi olla helpompaa olla poika, mutta ei muuta.

Minusta se oli outoa. Hei, Olen alle 30 vuotias naiseksi syntynyt henkilö, joka on pienestä lapsesta lähtien ollut seksuaalisesti aktiivinen. Onnekseni sain syntyä perheeseen, joka ei ensi kädeltä tuominnut toisen ajatuksia ja tekoja, vaan ensimmäinen oppi oli oman itsensä arvostus.

Olen siis polvenkorkuisesta lähtien tiennyt, että kiusaajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, enkä heille kumartele — enkä ole kumarrellutkaan. Ongelmani ei siis ole toisten hyväksyntä eikä oma hyväksyntäni, olen täysin sinut itseni kanssa. Haluaisin vain tietää, millaista termiä minun tulisi käyttää esitellessäni itseni muille, jotta he ymmärtäisivät, millainen ihminen olen.

Koen itseni ajoittain naiseksi, ajoittain mieheksi. Kokonaisvaltainen tunne voi kestää tunteja, päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ja ajatusmaailmani, arvoni, eleeni, puhetyylini ja käsitykseni vartalostani muuttuvat sen mukaan, kumpi tunnen olevani. Kokemukseni ei edellytä, että minun tarvitsisi pukeutua erityisesti kuvaamaan sukupuolista olotilaani, mutta olen kyllä ajatellut, että voisin hankkia miesten vaatteita, jos muiden olisi silloin helpompi käsittää minut miehenä. Koska välillä kuitenkin olen nainen, en ole harkinnut esim.

Eivätkä ne haittaa minua miehenä, olen sokea vartaloni "virheille". Naisena olen biseksuaali, ja olen kerran kokeillut seksiä naisen kanssa. Naisissa kiinnostaa vain seksi, ei parisuhde. Naisena olen myös kokenut hyvin paljon, ja päätynyt lopulta naimisiin ja äidiksi. Puolisoni on hyvin avarakatseinen, hyväksyy biseksuaalisuuteni ja arvelee ehkä itsekin olevansa sellainen.

Olen myös saanut olla miehen "roolissa" hänen kanssaan, mutta hän ei pysty kokemaan minua miehenä. Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies.

Tässä on siis perusongelmani: Olen löytänyt monien mielenkiintoisten henkilöiden seuranhakuilmoituksia, mutta en ole viitsinyt vastata, koska he ovat ilmaisseet hakevansa miestä, enkä tiedä kelpuuttaisivatko he minua.

Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä? Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset.

Nainen on varattu, mies ei. Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi. Olen 25 vuotias nainen ja ollut parisuhteessa miehen kanssa kolme vuotta. Tunnen häntä kohtaan edelleen kovaa kipinää. Lapsuudessa kun leikimme muiden tyttöjen kanssa, olin aina mieshenkilö esim. D koska olin muka "vahvin" tai näin koin ainakin itse. Tunsin muutenkin itseni jollain lailla aina vähän "ronskiksi" "jätkäksi" tyttöjen seurassa, ja olen huomannut et se tunne on edelleenkin välillä Tykkään pukeutua naisellisesti ja muutenkin olen ihan heteron näköinen.

Tapasin hiljattain yhden naisen ja joku hänessä vetää minua puoleensa, en tiedä mikä mutta kiinnostaa kuitenkin. Ennemmin en ole tällaista tunnetta kokenut, että naisessa olisi jotain kiinnostavaa Minua pelottaa jotenkin omat ajatukseni, haluaisin saada selvyyden niihin. Seksistä naisen kanssa en ole uskaltanut edes haaveilla koska se tuntuu jotenkin pelottavalta Rakastan seksiä mieheni kanssa ja se toimii hyvin.

Laitoin tämän viestin sen jälkeen, kun näin unta että lesbo nainen kyseinen ihminen vaikuttaa pukeutumisensa perusteella lesbolta mutta on naimisissa miehen kanssa, enkä ole nähnyt häntä edes muutamaan vuoteen puristeli takapuoltani ja se tuntui minusta jollain aralla tapaa jännän hyvältä Haluaisin tietää olenko bi vai mikä vai onko normaalia olla kiinnostunut naisista ilman että haluaa seksiä naisen kanssa tai on lesbo tai bi.

Moi, olen vuotias, ja synnyin tyttönä. En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä. Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet. Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana.

Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena.

Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta.

En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään. En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa. Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle. Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja , ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta. En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani.

Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh". Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma.

Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin. En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut.

Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa.

Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät. Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa.

Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti. Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans". Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton?

Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat. Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan. Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin.

Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain.

Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi. Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan. Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan. Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla.

Olen pian vuotias transpoika ja homoseksuaali. Olen tuntenut olevani poikamainen aivan varhaislapsuudesta alkaen, mutta vasta murrosiässä selvittänyt tietoja sukupuolen moninaisuudesta ja tajunnut, että olen selvästi transsukupuolinen.

Ennen, kun tiesin asiasta, olen aina kiinnostunut pojista. Kaverit ovat aina olleet suvaitsevaisia ja osa ovat myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöstä, niin heille tulin kaapista ensimmäisenä. He arvasivat, että olen trans ja homo. Kaverit ovat tukeneet mua aivan tähän päivään asti. Sisarukseni arvasivat myös, että olen trans ja homo.

He pitävät mua veljenään. Äitini ja isäpuoleni välttelevät asiaa, tytöttelevät ja kutsuvat mua biologisella nimelläni, mikä aiheuttaa mulle kamalan olon. En mainitse siitä melkein ollenkaan, mutta kun mainitsen joskus, he kiertävät asian ja jatkavat tytöttelyä ja biologisen nimeni käyttöä. Äitini sanoo, että on ottanut tietoa transsukupuolisuudesta, muttei silti vaikuta ymmärtävän.

Kerran hän kysyi, mitä tiedän homoseksistä, niin vastasin, että paljonkin. Isäni taas ymmärtää mua, mutta meillä on niin huonot välit, ettemme juttele oikustaan ollenkaan. Kuitenkin kun näemme joskus, niin hän kyselee kuulumisiani. Isäni kertoi kerran, että hän on pitänyt mua aina poikamaisena ja että tykkäsin lapsena enemmän pojille suunnatuista jutuista. Olen käynyt vuosia psykologin ja toimintaterapeutin luona juttelemassa. Ennen, kun täytin 18, niin mulle suositeltiin, että hakeutuisin transpoliklinikalle.

Toteutin sen vasta, kun täytin 18 ja se harmittaa, sillä käyn yhä tutkimuskäynneillä, mitkä ovat venyneet henkisen rasitukseni takia. Haluisin saada äitini ja isäpuoleni ymmärtämään, että tytöttely ja biologisen nimen käyttö aiheuttavat mulle pahan olon. Mikään ei kuitenkaan tunnu toimivan, vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta. Hei, Olen juuri vuotta täyttänyt tyttö.

Mulla on ollut tosi pitkään jo semmonen tunne että tahtoisin olla poika. En ole asiasta puhunut koskaan kenellekkään koska koen tuon ajatuksen vääräksi mutta sitä tulee huomaamatta aina mietittyä. En ole koskaan ollut mikään kovin tyttömäinen tai viihtynyt kovin tyttömäisissä bling bling asuissa. En tiedä mitä asian kanssa tekisin sillä viimeaikoina tuo "tunne" on vain vahvistunut.

Olen vuotias lapsonen ja panseksuaali. En ole vielä ulkona kaapista, mutta olen pudotellut pieniä vihjeitä, ja tiedän että ainakin parhaat ystäväni ottamaan sen hyvin.

.

Eroottista homoseksuaaliseen hierontaa helsinki pumies lyhty jyväskylä

Olen jatkuvasti ahdistunut, enkä tiedä miten kauan jaksan enää vetää tätä tytön roolia. Käyn masennuksen vuoksi terapiassa, mutta en ole ottanut transsukupuolisuutta esille. En usko, että terapeuttini voisi auttaa. En enää tiedä miten toimisin, olen aivan hukassa. Mitä ihmettä voisin tilanteeni suhteen tehdä?

Luin muistaakseni joskus, että sinuiksi. Onko tällaista listaa olemassa, tai voitteko neuvoa mistä löytäisin helposti oikeanlaisen terapeutin? Auttaako kela etsimään terapeuttia? Terapeuttien listan selaaminen on ylitsepääsemätöntä. B-lausunto ollut jo kuukausia mutta eteenpäin en pääse Lue vastaus.

Olen 21 vuotias ja FTM. Olen nyt kahdesti käynyt TAYS: Suurin ongelma on ollut itseni hyväksyminen mikä tosin on jo paremmalla mallilla ja se, kuinka tulla ulos perheelleni ja sukulaisille. Olen vuosia kannattanut julkisesti ja äänekkäästi LGBT oikeuksia, eli vanhempani kyllä tietää kantani kyseisiin asioihin. Isäpuoleni ja osa sukulaisista jopa kyselee, onko minulla poika- TAI tyttöystävää Mutta varsinkaan isäpuoleni suhtautumista transihmisiin en tiedä, äitini pitää heitä lähinnä hämmentyneinä.

Tosin äitini on ollut aina sujut sen kanssa, että lapsena pukeuduin poikienvaatteisiin, ja nyt vanhempana miestenvaatteisiin ja että pidän hiukset lyhyenä. Suuri huoli on siskoni 11 v. Olen hänen ainut "sisko" ja tämän vuoksi hänelle tärkeä. Vasta kerran hän on huomioinut, että pukeudun miesmäisesti. Muuten hän haluaisi, että meikkaamme toisiamme, laittaisin hänen hiuksiaan ym. Mikä ei tietenkään minua innostaisi. Ainoat jotka tietää sukupuoliristiriidastani ovat kaksi kaveriani joista toinen arvasi asian itse, ja toinen kertoi epäilleensä "jotain tuon suuntaista" ja näistä toisen kaverin perhe tietää myös arvasivat asian itse.

Olen miettinyt että tulisin kaapista vasta saatuani virallisesti diagnoosin F Mutta jos syystä tai toisesta saisin vain diagnoosi F Toisaalta haluaisin tulla kaapista jo nyt, ja myös siinä tapauksessa että en saisi F Minulla vaan ei ole hajuakaan mikä olisi paras ratkaisu, jättää myöhemmäksi vai tulla jo nyt, ja kuinka edes tulla kaapista tällaisen asian kanssa Eli mikä olisi mahdollisesti paras vaihtoehto?

Myös seksuaalinen suuntautumiseni hämmentää minua. Minulla ei ole hajuakaan miksi itseäni sen osilta kuvailisi. Miehet kiinnostaa kyllä, naiset kiinnostaa joskus, välillä tuntuu että mikään sukupuoli ei kiinnosta, välillä taas tuntuu että vain miehet on se mun juttu.

Mutta siinäkin on ongelma, heteroksi en voi itseäni sanoa, koska silloin näyttäisin naiselta joka pitää miehistä, mutta en myöskään homoksi koska silloin näyttäisin lesbolta niin kauan kuin olen kaapissa transihmisenä. Toisaalta bi tai pan ei myöskään tunnu omalta, koska suosin miehiä yli muiden sukupuolien. Mikä olisi lyhyt ja ytimekäs vastaus uteluihin suuntautumisesta tällaisessa tilanteessa?

Mä olen parikymppinen transmies ja menossa korjaushoitoihin pian. Ei olla hirviän läheisiä ja mua pelottaa se aivan sikana. Mun perhe ei ole kovin liberaali ajatusmaailmaltaan, ja pelkään huonoa reagointia. Mua ei haittaaisi jos ne ei haluais pitää enää yhteyttä, mutta esim ilkeilyä en haluais tän asian tiimoilta enää kuulla. Mikähän ois paras tapa kertoa vanhemmille niin että he ymmärtäis kuin tärkee asia tää mulle on?

Hei, olen 13 vuotta täyttänyt tyttö. Tai no, tyttö ja tyttö. En oo oikeen koskaan tuntenut olevani täysin tyttö. Siis tottahan toki mä pidin prinsessoista ja keijuista yms. Olin pienenä todella rämäpää, saatoin juhlamekossa kiivetä puihin ja polvet oli aina mustelmilla. Viihdyin myös poikien kanssa ja oikeista kavereista oli suurin osa poikia. Nyt vanhempana oon jo kasvanut pois prinsessa leikeistä, ja oon huomannut kuinka paljon eroan muista tytöistä.

Luokkakavereistani moni meikkasi jo nelos luokalla, silloin myös alettiin käyttämään hienoja vaatteita ja oltiin 'cooleja'. Myönnän että meikäläisellä ei noihin aikoihin paljoa kavereita ollut, mutta jotenkin tuntui, että aina minä erotuin joukosta. Jos pelattiin pelejä, minä olin aina viimeinen, kun pidettiin porukalla hauskaa, mut kutsuttiin messiin vaan jos ei muuten paljoa porukkaa päässyt. Kuulin myös paljon huhuja, joissa ilkuttiin pukeutumistani, ja minua muutenkin.

Olen keholtani ehkä hiukan hintelä pojan oloinen. Ostan ja käytän löysiä vaatteita, minua usein luullaankin pojaksi, en siis ole kovinkaan naisellinen olemukseltani. Haluaisin ostaa binderin jotta ihon myötäiset paidat olisi rentouttavampia päällä, mutten voi kertoa vanhemmilleni, he vain koittaisivat kääntää pääni.

No, noin pari vuotta sitten ekan kerran mietin 'Entä jos olenkin poika? Myöhemmin ajatus levisi myös vanhemmilleni ja mummolleni, mutta kaikki vain antoi asian olla ilman kummempia jutteluita. Mummonikin sanoi "Muista että Jumala on luonut meidät jokaisen, emmekä me saa vaihtaa osiamme jotka hän on meille suonut. Viime kesällä sitten ryhdyin hommiin ja kävin leikkaamassa tukkani.

Vanhempani olivat kauhuissaan ja isovanhemmat tekivät parhaansa, jottei puhuisi siitä pahaa. Itse kuitenkin olin kerrankin iloinen ja jopa tyytyväinen itseeni, kun katsoin peilistä, saatoin hymyillä.

Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin alkanut pohtimaan tosissani, en halua että minua kohdellaan naisena, mutta en myöskään halua olla mies. Haluaisin vain, että kun ihmiset katsovat minua, ensimmäinen asia jonka he näkevät ei ole kaunis pikkutyttö tai poika kun tukkani oli lyhyt minua luultiin pojaksi ja nautin siitä hiukan. Haluaisin että kun minua katsoo tai kuuntelee, ihmiset näkisivät että siinä seison minä eikä mikään stereotypian tyttö tai poika.

Hei olen 15 vuotias naisen sukupuoleen todettu nuori ja olen hukassa sukupuoleni kanssa. Olen tiedottomasti aina ollut 'poikamainen' olen tykännyt leikkiä hiekkalaatikossa autoilla, rakentaa legoja, katsoa prätkähiiriä ja teini mutantti ninja kilpikonnia, videopeleistä ja enkä ole ollut moksiskaan, jos olen yltäpäältä liassa tai vain likainen jos tätä voi sanoa edes 'poikamaisuudeksi'.

Ala-asteella minulla oli kaveri, joka pukeutui 'poikamaisesti' ja kadehdin häntä koska vaatteet pojille suunnattuja vaatteita , jota hän käytti, näyttivät kivoilta ja silloin taisi käväistä pieni toive vähän väliä, että näyttäisin sitten pojalta. Välillä kävi silloin mielessä, että tahtoisin lyhyen tukan, jotta näyttäisin pojalta. Ylä-asteelle tullessa päätin alkaa pukeutua poikamaisesti, sillä se näytti kivalta. Leikkautin siinä sitten itselleni polkkatukan ja sitten kasin puolivälissä irokeesin tapaisen tukan.

Ja nyt haaveena on ananastukka ponnarilla. Seiskalla aloin vähän miettiä että haluaisin olla poika en silloin tiennyt esim. Kasilla minulle valkeni, että on olemassa muita sukupuolia kuin nainen ja mies. Aloin miettiä, että olenko minä trans mies? Ajatus siitä, että änkeisin itseni naisen laatikosta miehen laatikkoon ei houkuttanut. Nyt kun yritän ajatella, että olenko se 'nainen' ajatus ahdistaa myös sama asia 'miehenä' olemisena.

Aloin ajattelemaan sukupuoltani tarkemmin vasta noin vuosi sitten ja minua alkaa ahdistaa, kun en tiedä, että 'mikä' olen. Olen etsinyt netistä tietoa ja törmäsin sitten tuossa kasin loppupuolella muunsukupuolisuuteen ja aloin miettiä että onko tämä se mihin 'kuulun'.

Mutta en tunne olevani jokin muu sukupuoli kuin nainen ja mies juu tiiän muun sukupuolisuuteen kuuluu kuin se muu sukupuoli juttu mutta en oikein saanut niistä mitemmin selvää , vaan ehkä jotain, että olisin nainen ja mies tai jotain siltä väliltä. Olen OK rintojeni ja mitä housuistani löytyy, mutta välillä tulee olo, että kunpa voisin piilottaa rintani, jotta ihmiset luulisivat minut pojaksi. Minua ärsyttää välillä, kun porukka ympärilläni pitää minua 'tyttönä' eikä 'poikana', mutta mitä minä olen valittamaan, kun en ole asiasta puhunut heidän kanssaan.

Olen kyllä vähän vihjaillut parhaille kavereille, että en olisi välttämättä se 'tyttö'. Mutta nyt kun kesäloma on ohi ja ysiluokka alkanut olen alkanut miettiä sitä, että kun tapaan jonkun uuden ihmisen niin hän saa vapaasti luulla, että olenko poika vai sitten se tyttö tai jotain muuta. Nykyään näytän pukeutumiseni ja hiustyylini takia pojalta ja kun ihmiset luulevat, että olen poika tai viittaavat siihen että olisin poika niin se saa minut jotenkin iloiseksi.

Ala-asteella pukeuduin 'tyttömäisesti' ja olin silloin aika okei sen kanssa, mutta tuntui koko ajan, että jotain puuttuu ja nyt jos pukeutuisin 'tyttömäisesti' tai jos jokin saa minut näyttämään minut tytöltä niin se alkaa jotenkin ahdistamaan minua esim.

En ole koskaan ollut oikein innostunut ajatuksesta meikit, mutta nykyään olen okeit niitten kanssa välillä olisi mieli 'tedän' itselleni kulmakarvat, ei sen ihmeellisempää, ehkä joskus myöhemmin saatan tehdä jotain tommoista yksinkertaista enkä mitään isoa meikki urakkaa joka aamu.

Minua myös viehättäisi olla vähän lihaksikas, esim. Minua ei sinänsä häiritse se että en ole ehkä se nainen tai se mies mutta haluaisin tietää sen 'nimikkeen' jonka voin sanoa ihmisille kun kysyvät sukupuoltani tai tarviten kertoa heille, jotta he eivät luulisi minua joksikin muuksi mitä en ole Lue vastaus.

Mä tarvitsen apua, ja pian. Mä olen 17 vuotias.. Nainen mä olen biologisesti, mutta mä vihaan sitä, kuinka mua kutsutaan tytöksi. Itse kuulen sen kuin mulle sanottaisiin että "haista vittu".

En ole ikinä seurustellut, luultavastikkin koska en tiedä että kenen kanssa mun pitäisi olla. Moni tuttuni on ihmetellyt, kun en nauti kuunnella tyttö ystävieni seksikokemuksista heidän silmin, ja tullut kysymään suoraan että olenko lesbo? Se kuulostaa taas "haista paska". Mä olen ollut jo melkein 2 vuotta masentunut tämän asian takia, ja pahimmilla hetkillä halunnut satuttaa itseäni vain turhaantumisen tunteesta.

Onneksi en tehnyt sitä vielä. On eräs tyttö, jota olen ihaillut kauan, hän on hyvä ystäväni ja poikamainen. Muutama vuosi sitten en saanut katsettani irti hänestä, mutta en edes ajatellut romantiikkaa.

Hän ei sitä tiedä, mutta minä tiedän että hän on hetero. Haluaisin kertoa hänelle niin paljon että en ole nainen, tai minusta ei tunnu siltä toivoen että hän ymmärtäisi ja näkisi minut uudessa valossa. Minä pidän miehistä, mutta pidän myös tästä ihmisestä. Tekeekö se minusta homon, jos joku päivä saisin olla mies? Vai olenko bi naisena että miehenä? Musta vaan tuntuu etten jaksa tätä rataa enää kauaa. Koen tarvetta käyttää uutta, sukupuolineutraalia nimeäni, koska syntymänimi ei tunnu mukavalta, koska siitä ihmiset huomaa, mitä sukupuolta "oikeasti" olen.

Ongelmani on siinä, miten voin pyytää kavereita ja tuttuja käyttämään uutta nimeäni? En tiedä miten tehdä se, koska en halua tehdä asiasta numeroa. En uskalla tehdä sitä, koska se tuntuu kiusalliselta. Vellon pahassa olossa, koska haluan ottaa uuden nimeni käyttöön mutten uskalla kertoa siitä. En halua luopua tarpeistani pelkuruuteni vuoksi. Moi Olen 16 vuotias ja syntynyt tytöksi.

Olen miettinyt sukupuoltani jonkin aikaa ja olen löytänyt myös ehkä itselleni sopivan terminkin, genderfluid. Eli siis välillä koen olevani tyttö, välillä poika, välillä molempia ja joskus en kumpaakaan. Olen kertonut tästä parhaille ystävilleni ja he ottivat asian ihan hyvin. Kerroin myös vanhemmilleni ja hekin vaikuttivat suhtautuvan ihan hyvin mutta eivät selvästikään ymmärrä, että olen asian kanssa tosissani. Olen monesti sanonut, että minua ei saa määritellä esim. Jos pyydän lopettamaan tytöttelyä, he muuttuvat ärtyneiksi ja valittavat siitä, että asian ei pitäisi häiritä minua, koska olen biologisesti tyttö.

Minua ahdistaa myös aika paljon kehoni. Joinain päivinä inhon tissejäni ja teen kaikkeni, että saan ne piiloon. Mutta minulla on myös päiviä, jolloin ne ovat mielestäni aivan liian pienet ja käytän silloin rintaliivejä, joissa on todella isot push upit. En muutenkaan koskaan osaa tuntea oloani hyväksi omassa kehossa eikä asialle oikein voi tehdä mitään, sillä esim.

Koska vartaloni ahdistaa minua niin paljon yritän edes pukeutua siten, mikä tuntuu minusta hyvältä. Se ei aina kuitenkaan onnistu, sillä äidilläni on jokin tarve puuttua pukeutumiseeni.

Itse ainakin ajattelen, että ikäiseni saisi huolehtia omasta ulkonäöstään ilman äidin inhottavia kommentteja. Joskus haluan laittaa napapaidan tai paidan joka vähän korostaa rintojani ja äitini alkaa heti kutsumaan minua huomion hakijaksi. Hän ei kutsu minua ihan huoraksi kuitenkaan mutta siitä tulee silti todella kamala olo.

Naisellisempina päivinäni haluan korostaan naisellisuuttani ja siitä tulee minulle silloin hyvä olo mutta en kuitenkaan halua äitini häpeävän minua. Poikamaisemmat vaatteeni eivät myöskään kelpaa aina äidilleni.

Joihinkin tilaisuuksiin hänen mielestään tyttöjen kuuluu laittaa mekko eikä silloin kuulemma ole mitään väliä, vaikka minulla olisi jätkämäinen olo. Minulla on naisen nimi ja hiukan häiritsee minua. Haluaisin jonkun sukupuolineutraalin nimen, josta ei heti tietäisi olenko nainen tai mies. Se vaan on vähän hankalaa, kun Suomessa ei sellaisia nimiä olen kovin paljon tai en tiedä onko ollenkaan. Eniten minua mietityttää se, että voinko olla sellainen kuin olen vai pitäisikö minun vaan luovuttaa ja olla tavallinen tyttö.

Se kuulostaa todella inhottavalta ajatukselta mutta äitini voisi ainakin olla tyytyväinen. Olen kokenut jo aika kauan olevani poika.

Ihan ensiksi en tiennyt edes mitä se tarkoittaa. Olen tytön vartalossa, se on hyvä minulle. Mutta silti koen olevani poika. Haluaisin lyhyet hiukset, ja sanoin siitä äidilleni ensimmäisen kerran viime keväällä.

Äiti vain sanoi, että en kuitenkaan pitäisi niistä, ja että saisin päättää hiuksistani vasta vuotiaana. Tuntuu pahalta, että äitini määrää sen kuka olen. Olen nyt ystäväni pakottamana mennyt puhumaan kouluni kuraattorille, kerran. Huomenna tapaan kuraattorin taas. Ajattelin kertoa hänelle tuntemuksistani. Jos vaikka hän auttaisi jotenkin. Nyt kuitenkin kaipaan neuvoa, voisiko äitini ymmärtää tilanteeni jotenkin? Jos kertoisin että olen poika, äiti varmaan vaan nauraisi ja sanoisi, että se on vain ohimenevä juttu, tai että keneltä olen kuullut ystävistäni, että voisi olla muutakin kuin syntymässä kerrottua sukupuolta.

Vanhempani eivät ole kovin avoimia erilaisuudelle. Onko vuotias oikeasti liian nuori tietääkseen tämmöisen asian? Moi oon 13 vuotias tyttö ja mulla on pari ongelmaa. Uskon olevani bi mutta en ole aivan varma.

Ihastun yleensä poikiin mutta koen pitäväni myös tytöistä. Kunnollista tyttö ihastusta minulla ei ole kuitenkaan ollut vaikka koen pitäväni myös tytöistä. En ole ikinä tuntenut että haluaisin kuulua hetero "lokeroon". Haluaisin kertoa äidilleni tai siskolleni monimutkaisista tuntemuksistani mutta tuntuu että se ei olisi sopivaa koska en ole varma olenko bi.

Isäni on sitten toinen asia koska jos olen bi pelkään että hän ei hyväksy minua. Hän on osoittanut että homous ei ole ok hänen mielestään. Siskoni taas olisi ensimmäinen henkilö jolle kertoisin koska olemme hyvin läheisiä. Lähiaikoina olen myös miettinyt sukupuoltani. En haluasi luultavasti lokeroida itseäni kumpaankaan sukupuoleen. Isäni on myös osoittanut että trans sukupuolisuus yms. Ei ole hänen mielestään ok. Ja lisään vielä että minulla on nyt alkava ihastus naispuoliseen ystävääni. Mä olen 17 vuotias, ja biologisesti syntynyt naiseksi, ainakin omistan d kupin tissit ja kuukautiset liian usein, joten se on kai aika selvää, että naiseksi minut lasketaan.

Mulla on yksi kaveri, kenen kanssa puhun paljon kaikesta ja hyvin rehellisesti, ja olemme puhuneet siitä, kuinka nykyisin lapsia ei saa sanoa tytöiksi tai pojiksi ja antaa heidän kasvaa sellaisina kuin itse haluavat ja muuta roskaa. En tarkoita tätä ilkeästi, mutta näin uskon Olen ollut kerran elämässäni umpirakastunut tyttöön, melkein 3 vuotta, ja olen vasta päässyt siitä yli, mutta oonkohan vaan.

Kun ihastuminen oli suurimmillaan, mietin että olen rakastunut ihmiseen, en sukupuoleen. Tämä tyttö oli vieläpä hyvin poikamainen ja se kiehtoi minua. Täytän pian 18, ja olen enemmän hukassa kuin ikinä. En ole ikinä katsonut ns. Tämän kokemuksen olen kokenut vain kerran pari elämäni viimeisen vuoden aikana, eikä yksikään heistä ole oikea pari, he ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka ovat miehiä ja homoseksuaaleja.

Jos näkisit minut kaupungilla, et varmaan katsoisi toistamiseen, olen ihan hyvän näköinen, mutten ihmeellinen, näytän normaalilta teini pojalta. Jos katsoisit hiukan tarkemmin huomaisit, että paitani on kireä siitä missä tissit kasvaa ja että kasvonpiiteeni ovat kovinkin naiselliset, vaikkei mikään muu minussa naisellista olekkaan.

Joten, olen siis nainen, joka ei haluaisi muuttaa itseään, mutta ei voi kuvitellakkaan elää lopun elämää siten, että minut nähdään ja että minua kohdellaan naisena. Unelmaelämääni olisi olla homo mies, mutta olen nainen, ja jos pidän miehistä, olisin vain hetero ja hauskin osuus tässä on se, että en halua olla hetero. Haluan olla homo, koska siltä minusta tuntuu, mutta haluan poikaystävän, mutta satun olemaan nainen. Ja saatan yhä olla ihastunut oikeaan naiseen. En ole ikinä tuntenut olevani näin hukassa identiteettini kanssa, enkä halua puhua kenellekkään avoimesti tästä vaan kärpertyä peiton alle ja odottaa, että joku tulee ja kertoo mikä minun pitäisi olla… koska mä en enää tiiä?

Osaisko kukaan sanoo mitään mun sekaisin olevasta elämästä? Olen 15 vuotias tyttö ja minua ahdistaa pojat ja lähiaikoina myös tytöt. Olen omaitseni parhaiten poikien seurassa. Kysymys kuuluu mikä olen seksuaaliselta suuntautumiseltani? En ole koskaan seurustellut saatikaan suudellut ketään, mutta sanon usein kavereilleni, kuinka komeita poikia olen tavannut.

Hei, minulla on 13 vuotta täyttänyt poika, jonka olen huomannut pukevan yöksi päälleen minun rintaliivini ja toppini. Lapsi on aina ollut hiljainen, hieman arka, eikä lainkaan kiinnostunut puhumaan minulle mistään seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista Olen yhtäaikaa hämmentynyt, huolestunut ja myös kieltämättä hieman huvittunut.

Mitä mieltä olette pitäisikö minun ohjata häntä jonnekin keskustelemaan vai antaa olla vielä ihan rauhassa omiin tuntemuksiinsa syventyen?

Hei, Haluaisin tietää kuka minä olen sukupuoleltani. Olen XXY-mies, mutta olen miettinyt tätä jo lähes koko elinikäni ajan, kuka olen sukupuoleltani. Miehenä olo, ei tunnu täysin omalta, mutta toisaalta en myöskään tiedä olisiko sukupuolen korjaaminen oikea ratkaisu. Nyt kun on tullut uudempia määritelmiä, kuten muunsukupuolinen jne. Miten tällainen itsetutkimisprosessi tulisi aloittaa. Onko jotain tahoa, joka tekee näitä tutkimuksia ja mistä tällaiseen saa lähetteen? Lisäyksenä vielä tuohon aiempaan kysymykseen.

Olen ollut pariterapiassa vaimoni kanssa liittyen sisko-veli asetelmaan, eli rakkautta ei tahdo löytyä. Pariterapeuttini mukaan testosteroidi hoidosta olisi hyötyä sekä parisuhteeseen, että muutoinkin.

Minulla ei kuitenkaan ole mainittavia oireita matalista testosteroiditasoista. Erektio on normaali, seksinnälkä riittävä ja saan asioita tehdyiksi, eli en tunne itseäni voimattomaksi jne. Onko testosteroidi hoito nykyään joku hype, kun sitä niin kovin helposti suositellaan käytettäväksi. Miten XXY-miesten osalta tämä asia. Koen olevani kuitenkin sukupuoleltani kuten mainittu, jotain muuta kuin mies, eikö testosteroidin käyttäminen muuttaisi ajatusmallejani?

Onko tästä haittaa sukupuolentutkimusmatkallani? Olen 19vuotias tyttö, mutta pukeudun tosi poikamaisesti. Olen ihastunut poikaan mutta en tiedä voiko se olla ihastunut muhun kun en ole tyttömäinen tyttö. Jutellaan somessa tosi paljon ja sitä kiinnostaa mun jutskat nii voiko olla mitään tsäänssejä? En ole siis lesbo tms mutta tykkään vain pukeutua poikien vaatteisiin Lue vastaus. Tässä puolivälissä viittäkymmentä on alkanut aina vaan enemmän miettiä, mikä onkaan oma suuntautuminen.

Pitkästi kolmattakymmentä vuotta saman miehen kanssa, neljä lasta synnyttäneenä, kasvattaneena no ovat vielä äidin helmoissa, teinit ja sittemmin miehestä eronneena ja sinkkuuteen kyllästyneenä tekisi mieli uuta suhdetta. Tämän ikäinen nainen ei vaan kelpaa kuin vanhoille ukoille, eikä tällä alapäällä muutenkaan pornoon tottuneita ukkoja pidetä.

Seksi miehen kanssa olisi tuttua huttua mutta ei nappaa. Katselen mielelläni hyvännäköisiä miehiä mutta niin naisiakin. Etsin netistä miestä, ei löytynyt. Nyt laitoin naisen hakuun, eipä tunnu löytyvän naistakaan. Ja jos näin vanha nainen etsii naista, olettaa vastapuoli varmasti kokemusta myös naisten välisestä seksistä. Sitä ei ole, ihan neitsyt siinä mielessä. Tein jälleen jokusen "aivojen sukupuoli" -testin.

Niiden mukaan olen mies: On ollut aina, myös muinoin lukiossa psykantunnilla. Mielestäni olen kuitenkin nainen. Hiuksista tykkään itselläni lyhyinä käytännöllisyys kunniaan mutta pukeudun tarvittaessa vaivatta mekkoon ja korkeisiinkin korkkareihin. Työkaverit taitavat pitää minua kuitenkin enemmän naisiin kallellaan olevana ja se on välillä vähän hankalaa kun kaikki työkaverit ovat naisia. Fantasioidessa olen mies, joka harrastaa seksiä miehen tai naisen kanssa.

Fantasioilla ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole tekemistä seksuaali-identiteetin kanssa..? Olenko ihan vaan perushetero pienin maustein? Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika. Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin. Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna. Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi?

Olen vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa. Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta.

Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan.

Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero. Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään , koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan. Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani.

Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo. Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen.

Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa. Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne. Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne.

Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen. Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi.

Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa. Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut. Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja. Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa.

Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali? Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo? Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan. Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin? Joinain päivinä haluisin parran ja leikata rinnat pois, ja joinain päivinä laitan mekon ja meikit naamaan ja olen ihan tyytyväinen.

En koe inhoa erityisemmin naiseuteeni, mutta en millään pääse eroon siitä tunteesta että haluaisin myös olla mies. En uskalla alkaa järjestämään mitään vaihdosta koska pidän molemmista sukupuolista ja entä jos haluaisinkin vaihtaa takaisin naiseksi, osahan muutoksista on peruuttamattomia.

En tiedä yhtään mitä tehdä itteni kanssa, jos haluaisin olla vaan mies nii olisin vaihtanu jo vuosia sitten, mutta kun ei yhteiskunnassa vaan voi valita molempia. Ei mulla ole mitään uskallusta ruveta elämään molempien roolissa ja selitellä sitä sitten tuttaville, että miksi se pukeutuu välillä toiseen sukupuoleen. Ja kumpi sukupuoli olisi edes se johon vaihtaisin toisesta? Painan kaikki nää ajatukset vaan taka-alalle, mutta ne on silti siellä aina.

Ehkä kaikkein tärkein kysymys on, enkö mie vaiha sukupuolta vaan sen takia että pelkään "menettäväni" yhteiskunnan hyväksynnän ja mahollisuuden mennä ulos naisena ilman että kukaan katsoo sen kummemmin, vai enkö mie vaan vaihda koska en teidä kumpi olisin mielummin. Olen vuotias nuori, joka määriteltiin syntymässä tytöksi. Nykyään olen jotain tytön ja pojan väliltä, mutta mitä? Kaikki muu itsessäni ja kehossani tuntuu ihan ok: Olen lähinnä naisiin päin kallellaan.

Olen idolini kautta tutustunut yhteen mukavaan tyttöön ja olimme yhdessä kannustamassa yhteistä poikapuolista kaveriamme, joka kilpaili Mr Gay Finlandin finaalissa Helsinki Pride -viikolla. Me molemmat jännitimme tämän pojan puolesta ja otin tätä tyttöä kädestä kiinni teen lähes aina niin läheisteni kanssa, jos jännitämme jotain tulosta.

Yhtäkkiä tapahtui jotain ja tajusin tuntevani pientä vetoa tätä tyttöä kohtaan. Kädestä pitäminen tuntui vähän liiankin luonnolliselta. Olen tämän jälkeen alkanut tajuta, että minua viehättää hänen tapansa puhua, pidän paljon hänen vaaleanpunaisista hiuksista ja silmistä ja jopa hänen tuoksustaan.

Ja lisäksihän meillä on yhteinen idolikin. Nyt pelkäänkin, ettei hän tykkää minusta samalla tavalla kuin minä hänestä vaikka tiedän hänenkin olevan naisiin päin. Uskon ettei hän välejämme katkaise, mutten tiedä mitä tapahtuu, jos kerron hänelle tunteistani. Ja jos hän tuntee samoin, pelkään että tämän tytön ja hänen kämppiksensä "side" heikkenee, jos alamme seurustelemaan tämä tyttö on pojan kämppis ja paras ystävä, he ovat todella läheisiä.

Mitä teen asian kanssa? Lisättäköön, että hän tietää suuntautumisestani Lue vastaus. Olen vuotias sukupuoleton, mutta synnyin tytöksi. Tässä viime tai sitä edellisenä vuotena aloin harkita rintojeni ja myöhemmin myös kohdun poistoa.

En tunne ketään joka voisi vastata kysymyksiini asiassa ja totta puhuen en uskalla siitä kellekään puhua, ainakaan vielä. Olen yrittänyt etsiä tietoa molemmista leikkauksista suomeksi, mutta rintojen poistosta olen löytänyt vain rintasyöpä-aiheista materiaalia ja rintakehän muokkauksesta ei löydy mitään. Kohdun poistoa ei kaiken keräämäni mukaan tehdä ennen kuin henkilö on täyttänyt 30 vuotta tai jos kärsii taudista, minkä vuoksi kohtu on pakko poistaa.

Onko kellään antaa tietoa minne pitää mennä jos haluaa muokkauttaa rinnoistaan miehen rinnat? Eli siis tehdään kaikki nännin piennennyksiin asti. Kuinka paljon se maksaisi? Saako binderilla lähimain samoja tuloksia kuin leikkauksella? Haluaisin kokeilla ensin miltä tuntuisi elää ilman näitä, etten tee mitään hätiköityä. Voisin ilomielin lahjoittaa omani sitten ajan tullen jollekulle, joka haluaa lapsen Lue vastaus.

Mistä ihmeestä ihminen tietää sukupuoli-identiteettinsä? En tiedä miten hyvin voin luottaa tunteisiini, jotka hieman pohdintani aikana muuttuneet.

Tiedän kyllä, että ihmisiä, jolla sukupuoli identiteetti "elää", mikä Genderfluid se olikaan. Yksi vaihtoehto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, vaan jos oikein itseäni tajuan minulla vaikeuksia joskus tuntuu ilmaista tunteitani , väärältä. Kaksi enempi vähempi hyvältä, joskin hieman jännittävältä. Johtuu ehkä siitä, että en ole tunteistani puhunut kuin valittujen kanssa. Joskus, jos tulee aika paljastaa laajemmin asia, tietysti luonnollisesti jännittää miten lähipiiri reagoi.

Olen luultavasti hakeutumassa lähiaikoina tutkimuksiin kuitenkin. Hei, olen vuotias transpoika. Joskus 12v tunsin olevani genderfluid, ja 15v tajusinkin, että oon vaan poika.

Viime aikoina tosin oon tuntenu tosi vahvaa dysforiaa mun kehoo kohtaan, enkä oikeen tiiä mitä aatella siitä. Haluisin vaa olla oikee poika, mut vaikka kuinka näyttäsin ja kuulostaisin oikealta joskus kaukana tulevaisuudessa, mulla tulee kuitenki aina olee tytön.. Se on niin epäreilua! Kuitenkin, haluisin kysyä että kenelle pitäisi mennä puhumaan että sais lähetteen transtukipisteesee? Joku kaveri on sanonu et ihan koulun terkkarille voi mennä puhuun mut sitte toine on sanonu jotain että ei, kyllä sen ihan oikea lääkäri pitää olla että voi lähetteen saaha?

En kyllä tiiä miten ees pystysin puhuu kenellekää lääkärille näist asioista, koska mul on tosi paha social anxiety. Kiitos vastauksesta tälleen etukäteen. Ajatusten kirjottamine autto vähä tänhetkisee ahistuksee. On hyvä et on olemassa tämmöne sivusto tuen jakamiseks. Saattaa olla vähän offtopic-kysymys, mutta haluan neuvoa. Sukupuoleni ja s-suuntautumiseni mietityttävät joka päivä, etten saa rauhaa. Haluaisin puhua tästä jollekulle, mutten tiedä kenelle. Vanhempieni kanssa olen tästä jutellut paljon, mutta se ei tunnu auttavan samalla lailla, koska saan yleensä vain samoja vastauksia.

Olen käynyt aikuistumisleirin, jonka seurauksena porukkamme hitsautui tiiviiksi jengiksi, jossa voi olla oma itsensä. Mutta tuntuu hassulta avautua ihmiselle, jonka on tuntenut ~kaksi viikkoa.

Puhuin tästä aiheesta eräälle ohjaajalle leirillä, ja hän auttoi minua paljon. Mutta kun tunnistin pitäväni häntä ystävänäni ja kerroin sen hänelle, hän torjui minut. En enää uskalla lähestyä häntä, koska pelkään katkaisevani vähäisetkin langat välillämme. Nettikaverilleni olen avautunut useasti, ja hän on tukenut minua. Mutta tuntuu typerältä kertoa hänelle ongelmistani. En halua kohdella häntä kuin henk.

Koulukaverini eivät ole tarpeeksi läheisiä, jotta voisin uskoutua heille. Olen puhunut koulukuraattorille, psykologille ja terveydenhoitajalle.

Huomasin, että haluan puhua jollekin ihmiselle, joka tuntee minut. Sukulaisiani en uskalla lähestyä tämän asian kanssa. Voisin tietysti pohtia asiaa yksin, mutta olen havainnut, että se syö sisältä.

En tiedä kenelle puhua. Olen vuotias tytön vartaloon syntynyt hämmentynyt olento. Olen yli vuoden itseäni gengerfluidina pitänyt parempaa nimikettä vailla. En ole panseksuaalisuuteni tai sukupuoleni kanssa tullut sukulaisilleni en myöskään perheelleni kaapista. Kavereista aika moni tietää ja ainakin olettaa. En nää mitään syytä miksi vanhempanikaan eivät olisi jo tajunneet seksuaalisuuttani. Aluksi luulin olevani transsukupuolinen, mutta pidin silti naisellisesti pukeutumisesta.

Mekot ja meikkaaminen kuuluvat suuresti tyyliini. Kaveri tietää, että käytän tytön ja pojan nimiä olosta riippuen. Oloni on nyt hyvin ahdistunut rintaliivejä käyttäessäni. Olisiko mahdollista olla transsukupuolinen mutta genderfluid? Mitä jos minua kaduttaisi? Olen odottanut sitä yhtäkkistä hetkeä kun kaikki loksahtaa paikoilleen, tajutessani olevani jotain.

Niin on käynyt useasti muistaessani olon olevan parempi fluidauksen vaihtaessa pojaksi. Tätä olen miettinyt myös, kun mahdollinen "pano" olisi tarjolla, mutta oma alapää ahdistaa voisi olla myös ensikerran pelko, dysforia tai hyväksikäytön kummittelu.

Asiat ovat epäselviä ja niitä on hankala sanoiksi pukea. En edes tiedä voiko mietintääni auttaa, ei ainakaan terapeuttini hän ei oikein tiedä sukupuoliasioista, uskoo vain kahteen sukupuoleen. Hei, Olen kertonut perheelleni sukupuolettomuudestani, ja he ottivat sen aluksi neutraalisti. Mutta kun aloin suosia enemmän miesten vaatteita, äitini ei ole tykännyt asiasta.

On sanonut, että ostaisin edes joskus naisten vaatteita, pukeutuisin sukupuoleni mukaisesti yms. Asia vaivaa minua, ja mietin, pystynkö vasta täysi-ikäisenä olemaan oma itseni. Haluaisin saada vinkkejä siihen, miten voin saada vanhempani edes hyväksymään hiljaa. Olen vuotias tyttö ja minulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että olisinkin oikeasti poika, mutta en oikein tiedä miten asian kanssa pitäisi edetä.

En ole kertonut tuntemuksistani vanhemmilleni tai sisaruksilleni, mutta olen jutellut asiasta parin kaverini kanssa, mutta asiasta on todella hankala jutella jonkun sellaisen kanssa jolla ei ole samanlaisia tuntemuksia. Olen etsinyt tietoa transsukupuolisuudesta ja lukenut joitain artikkeleja aiheesta, mutta en ole varma olenko oikeasti trans vai onko tämä jokin ohimenevä juttu. Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun koin ensimmäisen kerran, että en ehkä olekaan tyttö vaan poika.

En silloin tiennyt mitään transsukupuolisuudesta, mutta muistaakseni en edes ollut hämmentynyt omista tuntemuksistani vaan se tuntui ihan luonnolliselta ja vasta myöhemmin olen kokenut hämmennystä, ahdistusta ja epävarmuutta asian suhteen.

Olen aina pukeutunut hieman poikamaisesti ja käytän paljon isoja paitoja ja löysiä housuja koska en halua korostaa muotojani ja olen käytännössä täysi vastakohta siskoilleni, jotka rakastavat laittautumista ja kauniita vaatteita. Olen myös huomannut käytöksessäni olevan paljon poikamaisia piirteitä.

Olen yrittänyt pikkuhiljaa muuttaa ulkonäköäni poikamaisemmaksi esim. Ja yleensä koen olevani poika ja näyttäväni pojalta, jos en voi nähdä itseäni peilistä. Ja aina kun ajattelen sitä miltä näytän tulevaisuudessa en pysty kuvittelemaan naista vaan mieleeni pomppaa aina kuva minusta miehenä. Ja kun kyselin muutamalta kaveriltani ovatko he ikinä miettineet haluavansa olla poikia, minä oikeasti yllätyin, että he olivat vain joskus ajatelleet että saattaisi olla helpompaa olla poika, mutta ei muuta.

Minusta se oli outoa. Hei, Olen alle 30 vuotias naiseksi syntynyt henkilö, joka on pienestä lapsesta lähtien ollut seksuaalisesti aktiivinen. Onnekseni sain syntyä perheeseen, joka ei ensi kädeltä tuominnut toisen ajatuksia ja tekoja, vaan ensimmäinen oppi oli oman itsensä arvostus. Olen siis polvenkorkuisesta lähtien tiennyt, että kiusaajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, enkä heille kumartele — enkä ole kumarrellutkaan. Ongelmani ei siis ole toisten hyväksyntä eikä oma hyväksyntäni, olen täysin sinut itseni kanssa.

Haluaisin vain tietää, millaista termiä minun tulisi käyttää esitellessäni itseni muille, jotta he ymmärtäisivät, millainen ihminen olen. Koen itseni ajoittain naiseksi, ajoittain mieheksi. Kokonaisvaltainen tunne voi kestää tunteja, päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ja ajatusmaailmani, arvoni, eleeni, puhetyylini ja käsitykseni vartalostani muuttuvat sen mukaan, kumpi tunnen olevani.

Kokemukseni ei edellytä, että minun tarvitsisi pukeutua erityisesti kuvaamaan sukupuolista olotilaani, mutta olen kyllä ajatellut, että voisin hankkia miesten vaatteita, jos muiden olisi silloin helpompi käsittää minut miehenä. Koska välillä kuitenkin olen nainen, en ole harkinnut esim. Eivätkä ne haittaa minua miehenä, olen sokea vartaloni "virheille". Naisena olen biseksuaali, ja olen kerran kokeillut seksiä naisen kanssa. Naisissa kiinnostaa vain seksi, ei parisuhde.

Naisena olen myös kokenut hyvin paljon, ja päätynyt lopulta naimisiin ja äidiksi. Puolisoni on hyvin avarakatseinen, hyväksyy biseksuaalisuuteni ja arvelee ehkä itsekin olevansa sellainen. Olen myös saanut olla miehen "roolissa" hänen kanssaan, mutta hän ei pysty kokemaan minua miehenä. Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies. Tässä on siis perusongelmani: Olen löytänyt monien mielenkiintoisten henkilöiden seuranhakuilmoituksia, mutta en ole viitsinyt vastata, koska he ovat ilmaisseet hakevansa miestä, enkä tiedä kelpuuttaisivatko he minua.

Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä? Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset. Nainen on varattu, mies ei. Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi. Olen 25 vuotias nainen ja ollut parisuhteessa miehen kanssa kolme vuotta.

Tunnen häntä kohtaan edelleen kovaa kipinää. Lapsuudessa kun leikimme muiden tyttöjen kanssa, olin aina mieshenkilö esim. D koska olin muka "vahvin" tai näin koin ainakin itse. Tunsin muutenkin itseni jollain lailla aina vähän "ronskiksi" "jätkäksi" tyttöjen seurassa, ja olen huomannut et se tunne on edelleenkin välillä Tykkään pukeutua naisellisesti ja muutenkin olen ihan heteron näköinen.

Tapasin hiljattain yhden naisen ja joku hänessä vetää minua puoleensa, en tiedä mikä mutta kiinnostaa kuitenkin. Ennemmin en ole tällaista tunnetta kokenut, että naisessa olisi jotain kiinnostavaa Minua pelottaa jotenkin omat ajatukseni, haluaisin saada selvyyden niihin. Seksistä naisen kanssa en ole uskaltanut edes haaveilla koska se tuntuu jotenkin pelottavalta Rakastan seksiä mieheni kanssa ja se toimii hyvin.

Laitoin tämän viestin sen jälkeen, kun näin unta että lesbo nainen kyseinen ihminen vaikuttaa pukeutumisensa perusteella lesbolta mutta on naimisissa miehen kanssa, enkä ole nähnyt häntä edes muutamaan vuoteen puristeli takapuoltani ja se tuntui minusta jollain aralla tapaa jännän hyvältä Haluaisin tietää olenko bi vai mikä vai onko normaalia olla kiinnostunut naisista ilman että haluaa seksiä naisen kanssa tai on lesbo tai bi.

Moi, olen vuotias, ja synnyin tyttönä. En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä. Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet.

Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana. Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena.

Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta. En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään. En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa. Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle. Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja , ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta.

En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani. Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh". Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma.

Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin. En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut. Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa. Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät. Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa.

Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti.

Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans". Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton? Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat.

Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan. Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain. Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi.

Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan. Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan. Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla. Olen pian vuotias transpoika ja homoseksuaali. Olen tuntenut olevani poikamainen aivan varhaislapsuudesta alkaen, mutta vasta murrosiässä selvittänyt tietoja sukupuolen moninaisuudesta ja tajunnut, että olen selvästi transsukupuolinen.

Ennen, kun tiesin asiasta, olen aina kiinnostunut pojista. Kaverit ovat aina olleet suvaitsevaisia ja osa ovat myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöstä, niin heille tulin kaapista ensimmäisenä. He arvasivat, että olen trans ja homo. Kaverit ovat tukeneet mua aivan tähän päivään asti. Sisarukseni arvasivat myös, että olen trans ja homo. He pitävät mua veljenään. Äitini ja isäpuoleni välttelevät asiaa, tytöttelevät ja kutsuvat mua biologisella nimelläni, mikä aiheuttaa mulle kamalan olon.

En mainitse siitä melkein ollenkaan, mutta kun mainitsen joskus, he kiertävät asian ja jatkavat tytöttelyä ja biologisen nimeni käyttöä. Äitini sanoo, että on ottanut tietoa transsukupuolisuudesta, muttei silti vaikuta ymmärtävän. Kerran hän kysyi, mitä tiedän homoseksistä, niin vastasin, että paljonkin.

Isäni taas ymmärtää mua, mutta meillä on niin huonot välit, ettemme juttele oikustaan ollenkaan. Kuitenkin kun näemme joskus, niin hän kyselee kuulumisiani. Isäni kertoi kerran, että hän on pitänyt mua aina poikamaisena ja että tykkäsin lapsena enemmän pojille suunnatuista jutuista. Olen käynyt vuosia psykologin ja toimintaterapeutin luona juttelemassa. Ennen, kun täytin 18, niin mulle suositeltiin, että hakeutuisin transpoliklinikalle. Toteutin sen vasta, kun täytin 18 ja se harmittaa, sillä käyn yhä tutkimuskäynneillä, mitkä ovat venyneet henkisen rasitukseni takia.

Haluisin saada äitini ja isäpuoleni ymmärtämään, että tytöttely ja biologisen nimen käyttö aiheuttavat mulle pahan olon. Mikään ei kuitenkaan tunnu toimivan, vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta. Hei, Olen juuri vuotta täyttänyt tyttö. Mulla on ollut tosi pitkään jo semmonen tunne että tahtoisin olla poika. En ole asiasta puhunut koskaan kenellekkään koska koen tuon ajatuksen vääräksi mutta sitä tulee huomaamatta aina mietittyä.

En ole koskaan ollut mikään kovin tyttömäinen tai viihtynyt kovin tyttömäisissä bling bling asuissa. En tiedä mitä asian kanssa tekisin sillä viimeaikoina tuo "tunne" on vain vahvistunut. Olen vuotias lapsonen ja panseksuaali.

En ole vielä ulkona kaapista, mutta olen pudotellut pieniä vihjeitä, ja tiedän että ainakin parhaat ystäväni ottamaan sen hyvin. Perheestä en tiedä alkuunkaan, miten he sen ottavat, mutta sittenhän se nähdään, kun joskus loikkaan ulos kaapistani. Kysymykseni ei kuitenkaan liity tähän.

Lapsena olen pukeutunut tyttöjen vaateisiin. Olen leikkinyt tyttöjen kanssa ja tyttöjen leluilla. Jossain seiskaluokan alussa tajusin, että olen jotenkin erilainen, mutten tiennyt mitään termiä ja asia ahdisti. Olin silloin koulukiusattu, joten oli muutakin ajateltavaa ja pelotti muutenkin koko ajan.

Nykyään 2 vuotta myöhemmin, asia on kunnossa, vaihdoin luokkaa: D Päätin haudata asian ja olla miettimättä sitä. En halua näyttää naiselta. Olen kahdeksannesta luokasta asti miettinyt hiusten leikkuuta "poikatukaksi". Nyt, yhdeksännellä luokalla huomasin usein ajattelevani, että mitä jos en olekaan tyttö.

Kaivoin sen seiskaluokan oudon tuntemuksen esiin. Ajatus oli jotenkin outo ja vieras, siksi päätin googlata asioita. Netistähän löytyikin oikein osuva nimitys. Luin lisää ja mitä enemmän luin, sitä enemmän tunnistin itseäni. Etsin samankaltaisia ihmisiä ja luin kokemuksia. Tunnen todella olevani tällainen.

Mitä jos tulen ulos kaapista ja perhe hylkää minut? Siskoni, joka on oikeastaan tärkein ihminen minulle, on uskoakseni positiivinen panseksuaalisuuteni suhteen. Perheestä en todellakaan osaa sanoa. En ole tullut kaapista panseksuaalina, joten en tiedä, pitäisikö minun kertoa ensin se, ja myöhemmin sukupuoleni vai kerronko molemmat kerralla? Olen lukenut positiivisia kaapista ulos- tarinoita, mutta mitäpä jos oma tarinani jää vaille onnellista loppua? Olen vuotias ja minut on pienestä pitäen kasvatettu erittäin vahvasti tyttönä, lähes kaikkien stereotyyppien mukaan.

Silti olen kuitenkin jo joitakin vuosia miettinyt, että onko kuitenkaan se tyttö, joksi minut kasvatettiin kuitenkaan minä, kun oma keho alkoi tuntua vieraalta ja inhottavalta murrosiän muutoksista.

Tiedän olevani transsukupuolinen, mutta en uskalla puhua vanhemmilleni, sillä minua pelottaa heidän reaktionsa.

En usko että kumpikaan minua vihaisi, mutta äiti ei ehkä ottaisi sitä hyvin eikä varmasti suostuisi ottamaan minua tosissaan.

Minusta tuntuu pahalta olla tässä naisellisessa vartalossa ja joka kerta kun äiti sanoo ".. Vain mun kaksi kaveria tietää, eikä kumpikaan asu samassa kaupungissa. Olen jo pidempään halunnut kertoa mun läheisemmille ja parhaimmille kavereille mutta olen jänistänyt joka kerta kun kertomiseen on tullut mahdollisuus. En enää tiedä yhtään, mitä tehdä. En halua menettää mun kavereita, koska se niiden alakoulusta asti tuntema vähän omituinen tyttö onkin yhtäkkiä se omituinen poika.

Haluaisin myös hankkia binderin, mutta en tiedä, kuinka voin sellaisen ostaa ilman vanhempia, enkä uskalla kysyä edes kavereilta apua Lue vastaus. Tykkään kotona pukeutua naisten vaatteisiin ja olen aika sinut asian kanssa. Mielessä kuitenkin pyörii pelko mitä jos naapurit näkee esim. Järjellä yritän aatella, että kotoa saan pukeutua miten haluan ja mulle on ihan sama vaikka näkee mutta kuitenkin pelottaa. Tilasin netistä ihanan vaaleanpunaisen naisten paidan.

Onko teillä hyviä käytännön vinkkejä ja miten uskallan toteuttaa itseäni. Ärsyttää edes miettiä tallaista, kotona pitäisi saada tehdä mitä haluaa. Olen 13 vuotias poika. Olen syntynyt tytön kehoon mutta koen olevani poika.

Kun täytin 9 niin huomasin, että kuinka poikien hiukset ja vaatteet ovat hienoja. Sanoin silloin mun veljelle aina 9 vuotiaasta noin 11 vuotiaaksi asti, että haluan olla poika. Jos minulta kysyttäisiin, olenko homo, hetero vai bi, en tiedä mikä olisi oikea vastaus.

Minun kokemusten mukaan naisten kanssa syntyy helposti romanttisia suhteita ilman seksiä ja miehiltä saisi vain seksiä, mutta ei rakkautta ja romantiikkaa. Itsestäni tiedän ettei minulla ole minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta naisiin. Mutta toisten naisten kanssa voin olla ystävä ja viihdyn heidän seurassaan kuten muutkin naiset, eikä siinä ole pienintäkään seksuaalista "värinää". Miehistä minulla ei ole vielä fyysisiä kokemuksia, mutta seksuaalisesti olen heistä kiinnostunut, joten pidän itseäni selvästi heterona.

Olen romanttinen luonne, joten kaipaan niitä romanttisiakin hetkiä. Siksi harkitsen tarkaan ennen kuin "heittäydyn" parisuhteeseen. Olen ehtinyt oppimaan sinkkuuden edut.

Mulla puolestani on jo aika lailla kokemuksia miehistä ja toistakymmentä miehen jälkeen yhteenveto on todella se, että seksiä halutaan ja kun sitä saadaan, muu ei kiinnosta. Saa siinä itse kuvitella kaikkea, mutta yksin jää.

Kyllä tietenkin suhde voi olla paljon syvempikin myös transtaustaisen naisen kanssa. Persoona älykkyys , luonne ja "sisäinen kauneus" ratkaisevat. Siis kumman persoona ja älykkyys ratkaisee? Ilmeisesti miehen, koska minulla on kyllä luonnetta, mielikuvitusta ja älyä riittämiin.

No, parhaat miehet on tietenkin jo viety. Ja en ole iskenyt miehiä minään transnaisena, huomautan vaan. Missä vaiheessa panosi ovat on muuttuneet miehille antamiseksi?

Eihän siitä ole kauankaan, kun leveilit toistuvasti eri keskustelupalstoilla, kuinka taas olit iskenyt miehen ja olit päässyt harrastamaan seksiä uusilla värkeilläsi. Eikös panot muutu antamiseksi sen jälkeen kun kirurgi on tehnyt työnsä.

Suurin osa transihmisistä sukupuolisista on henkisesti epätasapainoisia ja sairaita, jotka kieltävät elämän ja ihmisyyden perusasiat.

Seksuaalisuus, fyysinen olemus nähdään vääristyneenä reflektiona oman sisäisen maailman kautta. Transnaisen kurkku on paljon kuivempi kuin keinoemätin.

Tästä syystä kurkkua joudutaan kastelamaan päivittäin. Tästä seuraa helposti rasvamaksa. Transmies saa erektion ainoastaan päinäunissaan. Käytännössä kaikki suomen transihmiset ovat joko homoja tai bissejä. Seksuaalinen minäkuva on pahasti häiriintynyt ja keskeinen uskomus on, että aivot korvaavat toimimattomat genitaalit. Shemalet transseksuaalit ovat ainoa reliteetteissa eläviä transihmisiä. Tyypeissä yhdistyvät sekä miehiset että naiselliset ominaisuudet.

Tästä seuraa, että he eivät ole itseensä kyllästyneiden sukupuolenkorjaajien suosiossa. Kukaan ei voi olla oikea transsukupuolinen ilman kärsimystä. Suomessakin on tavattu jokunen transseksuaali, joka on tyytyväinen itseensä ja nauttii seksuaalisuudestaan tavanomaiseen tapaan he ovat halveksittuja oikeiden transsukupuolisten keskuudessa.

Sellaista ei kerta kaikkiaan voi olla olemassa. Samanlaisia transsukupuolisia ei ole tietojeni mukaan tavattu vielä yhtään kappaletta. Minusta kyllä TS-ihmiset ovat ihan terveitä, he vain ovat syntyneet mieheksi, mutta uskon, että he ovat aivotoiminnaltan pitkälti naista vastaavia. Samoin mielestäni shemale tai TG-ihmiset miten sen nyt haluaa sanoa ovat terveitä ja erittäin hienoja ihmisiä kun uskaltavat olla sellaisia naismiehiä tai miesnaisia kuin tahtovat.

TV-ihmiset taas ovat mielestäni hiukan sairaita, mutta en näe asiaa pahana. Ilman "terveen papereita" ei edes saa diagnoosia. Osaan ottaa realiteetit huomioon ja tiedän ettei minusta voi tulla nuorta kaunista tyttöä. Mutta jos menisin riviin ikäisteni tavallisten kadun naisten kanssa, olisin sieltä kauniimmasta päästä. En ikinä olisi aikaisemmin uskonut, mutta sieltä ison kaljamahan sisältä on kuoriutunut naisellinen vyötärö ja miehisestä miehestä tullut naisellinen nainen.

Mutta nyt tuo on ohi eikä alkoholi enää maita. Eihän siitä naisena enää tule niin mukavasti känniinkään, vaan pää vain sekoaa. Jo oman terveytensä takia alkoholia tulee vältettyä ettei lihoa ja maksaa rasitetaan jo hormoneillakin niin turha sitä on enää kiusata enempää. Vaikka homoseksuaaleja olisikin hieman enemmän kuin taviksien joukossa, niin kyllä heteroita on monia muitakin itseni lisäksi.

No niin, nyt taneli voitkin taas siirtyä kirjoittamaan sillä tutulla nimimerkilläsi. Eli kysymyksessä on psyykkinen sairaus ja mielenterveysongelma vakavimmasta päästä. Ihmettelen,että kuinka tällaiset ihmiset voivat väittää olevansa terveitä hakeutuessaan hoitoon.

No lohtu lienee, että kaikista sairauksista voi parantua, niin myös transsukupuolisuudesta. Joten kyllä teillä toivoa on. Änkyräpsykologit ovat varmasti ylpeitä kaltaisestasi mallikansalaisesta.

Etkai vaan ole itse erilainen ja näinollen mielisairas? Eihän tälle palstalle terveillä pitäisi olla asiaa. Ikävä vaan ilmoittaa sinulle, mutta mieli ei voi olla oikeasti sairas. Ruumis voi olla ja monet neurologiset oikeat sairaudet, mutta varsinaiset mielisairaudet ovat täysin kulturaalinen konsepti. Niistä ei voi oikeasti parantua hoidoilla. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että niinkauan kun henkilö pystyy elämään tasapainoista elämää, on sinut itsensä kanssa ja kunnioittaa lakeja, niin hän on tarpeeksi terve sen enempää ei ole syytäkään diagnosoida.

Suurinosa TSsistäkin kyllä pystyvät tuohon ainakin hoitoprosessin joka pitäisi oikeasti olla kaikkien saatavissa jälkeen. Todellakin transsukupuolisuusdiagnoosi on toistaiseksi F-sarjaa, mutta on suunniteltu vakavasti sen siirtämistä neurologisiin sairauksiin, jollainen se todellisuudessa onkin.

Transsukupuolisuudesta parannutaan ja perusteena tuohon luokittelun muutostarpeeseen on ettei parannuskeinona ole psyykkisen sairauden parantaminen vaan fyysinen parannuskeino. Yleensä sukupuoliristiriidasta kärsivä olettaa olevansa sairas, vakavastikin. Juuri siksi tutkimuksissa tutkitaan että ihminen on henkisesti terve. Vasta sitten voidaan antaa tarvittava hoito. Henkisesti epävakaalle tai sairaalle hoitoja ei tipu.

Tällä palstalla on kirjoitettu tämän tästä diagnoosista F 64,0 , joka on luokiteltu tauti siinä missä muutkin, joka kuuluu käsittääkseni mielisairauksiin. Ei kait siinä mitään ihmettä ole. Nykyään kuitenkin useimmista sairauksista voi parantua, niin tästäkin.

Asiantuntevalla psykiatrisella hoidolla on mielestäni saavutettu varsin hyvä ennuste tämänkin taudin suhteen. Transoireyhtymistä kärsivien etujärjestö on Trasek, johon kannattaa ottaa yhteyttä, mikäli asia vaivaa enemmän. Traseksin sivuille pääsee esim. Mikäli oikein muistan, siitä mihin transsukupuolisuus oikeastaan siirretään on edelleen menossa kädenvääntöä. Toiset haluaisivat sen neurologisiin, toiset kehityshäiriöihin. En muuten pidättelisi hengitystä odotellessa, nämä jutut ei nopeasti muutu.

Tuolta luokituksesta löytyy joka tarpeeseen sopiva "tauti". Olen kyllä suvaitsevainen, mutta mitä ihmeen neurologista muka minkään tason trans-ilmiössä on? Poikkeavatko sinunmielestäsi sitten transihmisten aivot jotenkin fyysisesti? En sano, ettei tuossa voisi olla perää, mutta eiköhän siinä ole ihan henkiset eikä fyysiset asiat takana. Näin itse uskon olevan. Ainakin omassa tapauksessani jos ei yleisemmin. Edellinen kirjoittaja on trolli tai patologisen lukutaidoton , älkää vastatko.

Kerro tuo kolmelle aidsia sairastavalle tuttavalleni. Missähän nämä jutut menivät vikkaan: O Mutta kyllä monet kansalaiset oletettavasti pitävät ts-ihmisä vähän "hulluina", tiedä sitten. Asiat voi nähdä niin monelta kantilta. Tässä mielessä avoimmuus voisi auttaa asiaa. Mistä muualta kuin "tanelien" päästä on tuollaisia tuloksia vedetty.

Transsukupuolisia ei ole enää vuosikymmeniin yritetty "eheyttää" psykiatrisilla hoidoilla kun se todettiin jo kauan sitten täysin tuloksettomaksi. Nykyiset hoitotulokset ovat erittäin hyviä, mutta ne ovatkin fyysisiä sukupuolenkorjausleikkauksia ja muita hoitoja joilla transsukupuolisen fyysinen ulkomuoto saatetaan samaksi kuin henkinen todellinen sukupuoli.

Nämä psyykkiset korjauskeinot taitaa olla näitä myöhäisheränneiden "tanelien" omia keksintöjä, samoin kuin transsukupuolisten kutsuminen hulluiksi tai muuten mielisairaiksi. Kuten jo moneen kertaan on tolkutettu, diagnoosinumerosta huolimatta jokainen transsukupuolinen on psykiatrien ja psykologien toimesta todettu henkisesti terveiksi ja siitä on "mustaa valkoisella".

Täytyy kyllä myöntää että tällä palstalla sentään käydään kohtuullisen asiallista keskustelua. Tuolla toisella palstalla kolmen lapsen äiti totesi että pikkutyttö mahdollinen intersukupuolinen onkin poika ja nyt pitää muuttaa toiselle paikkakunnalle ettei hän joudu kärsimään.

Arvatkaa miltä lapsen äidistä tuntuu kun hän on kysynyt mielestään viattoman kysymyksen. Käy psykiatrisilla poliklinikoilla vuositolkulla. Ja kyllä minulle on kerrottu, että papereissa on F64,0 transseksuaalisuus diagnoosi?

Kyseinen persoonallisuushäiriö oikeuttaa sitten jatkohoitoihin, joilla tätä tautitilaa pyritään hoitamaan, samalla kun käydään psyk. Onkohan minua nyt sitten huiputettu ihan totaalisesti? En minä nyt tuota trakoittanut. Parempi sana olisi ollut useimmista, jos sekään nyt on sitten totta Mutta sen siitä saa, kun homoilee ilman suojaa. Selityksesi oli melkein oikein. Transtutkimusyksiköt sijaitsevat niin Helsingissä kuin Tampereellakin samassa rakennuksessa, mutta eivät ole varsinaisesti psykiatrisen poliklinikan työtä.

Transtutkimusyksiköissä tehdään tarvittavat tutkimukset ja hoidon aikainen seuranta, mutta hoitoja siellä ei anneta laisinkaan. Hoitotulokset ovat todellakin hyviä, mutta kaikki hoidot tapahtuvat muissa keskussairaaloiden yksiköissä.

Esimerkiksi Helsingissä transsukupuoliset käyttävät Naistenklinikan palveluja aivan kuten muutkin potilaat. Muita yksiköitä ovat Silmä- ja Korvasairaala ja Töölön sairaalan eri osastot. Tilanne on sama myös Tampereen yksikön potilailla. Minä en ole koko elämäni aikana kiertänyt näin monen Helsingin ja Espoon sairaaloita, moni osasto on tullut tutuksi prosessini yhteydessä, ei pelkästää transtutkimusyksikkö.

Prosessin käytyään transsukupuolinenkin siirtyy aivan normaalisti tältäkin osalta oman terveyskeskuksensa hoitoon, kuten muutkin "tavikset".

Siksipä on hyvin suuri "vaara" että terveyskeskukseen jonottaessasi vieressäsi istuu omalääkärille pääsyä jonottamassa entinen transsukupuolinen nykyisin tavallinen nainen tai mies. Mutta sen siitä saa, kun heteroilee ilman suojaa vaikkapa kännissä Tallinnassa.

Hyvin suuri osa suomen HIV-tartunnoista on peräisin heterosuhteista. Eihän silloin osata edes pelätä tartuntaa, kun ei kerran homostella. Jos transsukupuolinen tarvitsee psykiatrista hoitoa, se järjestetään jossain muualla. Nimimerkkini piti olla "Tiedonhaluinen, ei halua loukata". Suurin osa näistä transseksuaaleista pystyisi elämään helposti ihan miehenäkin.

Mutta omapa on ongelmansa jos haluavat jonkun syrjäseudun lekurin virossa lekkauttavan heille häpyhuulet peniksestään ja pistävän siihen sekä kalliisiin hormonihoitoihin rahansa. Ensinnäkin transsukupuolisia on yhtä paljon molempia sukupuolia! Aika moni transsukupuolinen elääkin alkuperäisessä sukupuolessaan elämänsä loppuun saakka. Jotkin katsovat että kantti kestää sen ja silloin voi olla helpompaakin kun ei joudu rankaan korjausoperaatioon.

Virossa ei ole tainnut käydä kukaan leikkauksissa. Jos ei jaksa jonottaa prosessin tarjoamaa julkisen puolen leikkauksia, niin jotkut lähtevät muualle pätevien lääkärien leikattavksi omaan laskuunsa. Oikein huvittuneena luki tuota kommenttia. Näkee ettei kyseinen kirjoittaja tiedä yhtään mitään transsukupuolisten hoidoista ja niistä aiheutuvista kustannuksista, siksi monta virhettä oli jo noin lyhyessäkin kirjoitelmassa.

Tuollainen hölmö asiaton kirjoitusyritelmä vain huvittaa. Ehkäpä kirjoittaja sai tästäkin viestistä edes pikkuisen oppia, koska tiedot näyttävät olevan peräisin vain tämän palstan "tanelien" kirjoituksista. Ihan sinulle tiedoksi, että tällä palstalla trollit käyttävät perinteisesti nimimerkkiä "taneli.

Mikäli haluat jatkaa provoiluasi täällä, suosittelen vaihtamista tähän yhteiseen provoilunimimerkkiin. Suicide attempt rate Although the suicide attempt-rate dropped significantly from Siinä sinulle se helppo elämä. Ja se, että se laskee prosessin myötä kuudennekseen, on riittävä peruste operaatiolle jo itsessään.

Aika vanhasta kirjasta olen lukenut, että miehestä naiseksi -"transseksuaaleja" oikea sanahan on transsukupuolinen, mutta kyseessä on aika vanha kirja on paljon enemmän kuin naisesta mieheksi -"transseksuaaleja". Onko tilanne siis muuttunut? Ilmeisesti nyt tilastot kertoo, että meitä on saman verran molempiin suuntiin. Ja samaa kertoo kokemuskin transtapahtumista, usein transnaiset jää vähemmistöksi, kun transmiehet jyrää.

Siinä ei todennäköisesti mikään pidä enää paikkaansa. Jopa tuolla Dudecimin tiedoissa on tätä ikivanhaa tietoa. Transtutkimusryhmät ovat ilmoittaneet että sukupuolijakauma on kutakuinkin tasan. Ehkä tähän on todellakin vaikuttanut se että nyt suomessakin transmies saa kunnollista hoitoa, jopa korjausleikkauksiin saakka. Itä-Euroopassa transmiehiä on huomattavasti enemmän kuin transnaisia, Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa transnaisia on huomattavasti enemmän kuin transmiehiä.

Suomi on siinä välissä ja lukumäärät ovat kutakuinkin 1: Jo Ruotsissa ja Eestissä on toisin. En provoile, enkä käytä mitään "taneli" nimimerkkejä. Miehet nyt tekee muutenkin itsemurhia enemmän. Se ei liity mitenkään siihen, että joku nyt haluaa tyttöillä mutta ei voi. Elämässä on pahempiakin asioita. Ethän sinä suinkaan provoile, sinä vaan tarkoituksellisesti kirjoitat viestejä joiden tiedät saavan kaikki transnaiset näkemään punaista.

Taneli on taneli vaikka mitä nimimerkkiä käyttäis. Siksi sinut luokitellaan "taneliksi". Mikäli haluat välttää provoilun, selvitä ensin itsellesi transilmiöt ja niihin liittyvät taustat, ettet mene väittämään asioita jotka ovat kenen tahansa järkevän ihmisen mielestä provoja.

Vai mistä moinen ärhäkkyys. Eikö tämä ole keskustelufoorumi? Sorry, että tulin tähän välliin kuuntelemaan, mutta vaikuttaa hassulle, kun heti haukutaan kun uskaltaa olla eri mieltä.

Siwa helsinki aukioloajat panokoulu homoseksuaaliseen

Ala-asteella pukeuduin 'tyttömäisesti' ja olin silloin aika okei sen kanssa, mutta tuntui koko ajan, että jotain puuttuu ja nyt jos pukeutuisin 'tyttömäisesti' tai jos jokin saa minut näyttämään minut tytöltä niin se alkaa jotenkin ahdistamaan minua esim. Edelleen esitätte mielipiteitä asiasta mistä ette kaikke tiedä. Jos hanen luonteensa rupeaisi lihaksien saatossa muuttumaan sitten taytyisi asiaa puntaroida uudestaan etta mitas tehdaan. Jos et siihen kykene, olet yksi mahdollinen epäilty. Kyllä minun mielestäni niin transsukupuolisuus kuin syöpäkin pitää hoitaa.

Shea Scherer