Homoseksuaaliseen kesämekko netistä naisten orgasmi

homoseksuaaliseen kesämekko netistä naisten orgasmi

BDSM GAY BLOG THAI HIERONTA PATENIEMI

Käytös ja suhtautuminen miesparia kohtaan on todella aggressiivista. Kaikki reagoivat pariin ja englanninkielisten tekstitysten avulla voi kuulla, että ohikulkijoiden huutelemat asiat ovat todella loukkaavia. Osa ihmisistä käyttäytyy myös väkivaltaisesti ja yrittää haastaa riitaa kävelemällä miehiä kohti ja tönimällä heitä. Yhdysvaltojen Teksasissa sijaitsevan Walmart-kauppakeskuksen valvontakamerat ovat kuvanneet, kuinka vuotias Caleb.

Sekä perinteiset liukumäet että vesiliukumäet tuottavat lapsille vesipuistoissa ja leikkikentillä. Italialaissyntyinen bikinimalli Claudia Romani nimettiin taannoin maailman seksikkäimmäksi jalkapallotuomariksi, koska. Kerroimme äskettäin Scott Disickin lipsahtaneen takaisin vanhoihin ja turmiollisiin käyttäytymismalleihin,.

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden tallentamisen laitteellesi. Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus stara. Fonecta Enterprise Solutions Puh. Etusivu Viihdeuutiset Kaikki Viihdeuutiset Euroviisut Festarit Uusimmat Viihdeuutiset -artikkelit Munasolujen pakastaminen yleistyy — tutkimus paljasti yllättävän syyn Kukko puolusti reviiriään — ajautui tappeluun kilin kanssa!

Paris Hilton teetti kopioita ökysormuksestaan — syy löytyi railakkaista bileistä Totuus kuullaan lasten suusta — voitko olla nauramatta näille? Tältä hän näyttää nykyisin vuotias Isoäiti hurjasteli vesiliukumäessä — hulvaton tapaus videolle Selena Gomez on muuttunut nainen: Uutuuslaite varoittaa asiasta Älypuhelimille kehitettiin turvatyyny — vaimentaa iskua pudotessa Pelkäätkö spoilereita somessa?

Facebook helpottaa niiden välttämistä Instagramin suosio jatkuu — arvo jopa miljardia dollaria Facebookin karmiva patentti: Paratiisi myynnissä Karibialla — oma luksussaari 85 dollarilla Maailman kallein pirtelö — tämän hinta dollaria Volvo esitteli automaattisesti rantautuvan huvijahdin — kapteeni ei edes koske ruoriin Eliittiparittaja naittaa rikkaita ja kuuluisia — palkkiot päätähuimaavia Nyt on kalliita herkkuja!

Roseeviini-nallekarkit koristeltu lehtikullalla Maailman kallein moottoripyörä — Harley Davidson koristeltiin jalokivillä ja kullalla Suosituimmat asiasanat hotelli samppanja huvijahti omakotitalo kulta timantti raha dollari lentokone risteily Ferrari New York Cannonball Run Karibia valkoviini Beverly Hills sormus lentokenttä punaviini iPhone ravintola meri raha euro Malibu Dubai koira alkoholi Mercedes-Benz sänky keksintö Maybach Alpit metsä käsilaukku juna auto Ohhoh!

Katastrofi viskitehtaalla — rakennus romahti ja tuhosi tuhansia viskitynnyreitä Nyt oli lähellä! Tältä Tampereen Laukontorin uusi Saunaravintola Kuuma näyttää! Juha Tapio haastattelussa — 20 vuotta uraa takana! Huawei esitteli mullistavan P20 Pro -älypuhelimensa — kaikkien aikojen kamera!

Jalkapallohuumaa Etelänavalla saakka — näin Argentiinan voittoa juhlittiin! Pornosivusto näpäytti MM-kilpailuista pudonnutta Saksaa Uskomaton ketjukolari rallikilpailuissa — autosuma tukki koko radan Kenguru pomppi jalkapallokentälle kesken ottelun — ryhtyi maalivahdiksi! Näin seksi vaikuttaa urheilusuorituksiin — tutkimus paljasti seuraukset Cristiano Ronaldon karmaiseva näköispatsas korvattiin uudella Suosituimmat asiasanat jalkapallo laskettelu lumilautailu Rio de Janeiro jääkiekko urheilu olympialaiset juokseminen kuntosali hiihto ralli MM jääkiekko uinti golf UAV skeittaus surffaus Alpeilla Amerikkalainen jalkapallo polkupyörä Venäjä koripallo Usain Bolt Etelä-Korea fitness nainen Makwan Amirkhani Ruka koira Valtteri Bottas seksi nyrkkeily Ruka Spring Break lumivyöry Tappara auto Elokuvat Kaikki Elokuvat DVD Uusimmat Elokuvat -artikkelit Star Wars -elokuvien jatko vaakalaudalla — jättifloppi syynä George Lucas paljasti ideansa Star Warsin jatkosta: Kuinka uusi alkoholilaki on vaikuttanut sinuun?

Kulutan nyt alkoholia enemmän Kulutan nyt alkoholia yhtä paljon Kulutan nyt alkoholia vähemmän    Katso tulokset. Anna Abreun toppi paljasti sisältönsä Provinssissa — nännit kuulsivat läpi Marika Fingerroos bikineissä heinähommissa: Järkyttävä löytö hiekkalaatikolta Tampereella: Kesä aktivoi puumanaiset metsästämään Lemmikkikoira kuoli traagisesti kotonaan — nyt perhe varoittaa muita yleisestä virheestä vuotiasta povipommia vaikea uskoa todeksi — kuva vetää hiljaiseksi.

Eläimet riitelevät välillä ihan samoin kuin ihmisetkin. Rikas hotellisuvun perijätär ja liikenainen, vuotias Paris Hilton, on astumassa. Haluaisin vain, että kun ihmiset katsovat minua, ensimmäinen asia jonka he näkevät ei ole kaunis pikkutyttö tai poika kun tukkani oli lyhyt minua luultiin pojaksi ja nautin siitä hiukan. Haluaisin että kun minua katsoo tai kuuntelee, ihmiset näkisivät että siinä seison minä eikä mikään stereotypian tyttö tai poika.

Olen pian vuotias nuori tyttö pidän itseäni myös genderfluidina ja n. Menin sinne erään parhaan ystäväni ja 10 v. Tapahtumassa tapasin erään henkilön syntymältään tyttö, muuten sukupuoleton, vuotta vanhempi kuin minä ja hän tuli juttelemaan minulle siellä, kun cosplayasimme hahmoja samasta sarjasta.

Annoin hänelle puhelinnumeroni, ja tapahtuman jälkeen parin viikon jälkeen hän otti minuun yhteyttä. Aluksi olin ärsyyntynyt asiasta, eikä olisi huvittanut puhua hänelle. Juttumme kuitenkin eteni ja ystävystyimme. Puhuimme lähes päivittäin viestitellen tai puheluilla. Kysyin häneltä eräänä päivänä seksuaalisuuttaan, ja hän kertoi olevansa lesbo, ja kertoi ettei hän ikinä ole kokenut vetoa poikiin.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt, että saattaisin olla biseksuaali n. Tutustuimme yhä enemmän toisiimme ja aloin tuntea ihastuksen tunteita häntä kohtaan.

Päätimmekin sitten tavata toisessa miitissä, ja siellä suutelimme ensimmäisen kerran. Se oli ensi suudelmani. Olin todella iloinen asiasta ja tunsin olevani hyvin rakastunut. En ollut ennen seurustellut tai ollut jonkun kanssa. Tätä ennen olin aina ihastunut poikiin, tosin vain romanttisesti. Aloimme seurustelemaan eikä vanhempani tienneet mitään. Olin liian peloissani mitä saattaisi tapahtua, enkä halunnut erota tämän kanssa.

Vanhempani ovat todella epäsuvaitsevaisia eräitä ystäviäni kohtaan, joilla on esim. Hän päätti sitten tulla katsomaan minua kaukaa Itä-Suomesta Uudellemaalle saakka, vain minun takiani. Olin innoissani ja valmis menemään toisen ystäväni luo yöksi, sillä tiesin etten pystyisi majoittamaan häntä kotiini, vanhempani eivät IKINÄ olisi suostuneet. Ystäväni sitten ilomielin majoitti meidät kaksi sinne.

Vanhempani olivat todella epäileväisiä asian suhteen ja tiesin että he tiesivät jo jotain. Otin silti riskin ja tein sen rakkaani vuoksi. Asiat eivät menneet kuin toivoin.

Vanhempani laittoivat koko ajan viestiä kotiin tulemisesta, siitä että he ovat huolissaan, yms. Se ahdisti, stressasi ja pelotti minua. Yritin kuitenkin keskittyä siihen miksi olin lähtenyt ystävälleni. Ehdin viettää 2 pv ja 1 yön hänellä rakkaani kanssa, ja pidimme paljon hauskaa, suutelimme, koskettelimme hieman ja halailimme, kunnes isäni käski minut kotiin. Tiesin että nyt he olivat tosissaan, äitini myös jopa soitti ystäväni äidille ja piti pitkän uhkaavan saarnan hänelle.

Olin niin peloissani, että mitä tulisi vastaan, masennutin myös partnerini, joka sitten itki, kun kuuli että minun oli mentävä kotiin päivää aikaisemmin vanhempieni vuoksi.

Se oli elämäni pysäyttävin ilta. Jäädyin ja mieleni oli kuin kadotukseen tippunut, halusin itkeä, kadota, kuolla ja vaan päästä tilanteesta pois, niin kuin sitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

Kotona he pitivät pitkän puhuttelun seksuaalisuudesta, vääränlaisista ystävistä ja netin vaikutuksista. Paljastin itse, että olin seurustellut toisen tytön kanssa. Jouduin luovuttamaan puhelimeni, numeroni, ja jättämään rakkaani ja sekä ystäväni, joka alun perin auttoi minua majoittamaan partnerini, jotta voisimme olla yhdessä. Vuoden vaihteen jälkeen jouduin aloittamaan kaiken alusta, kävin psykiatrilla, kouluterveydenhoitajalla, ja kuraattorilla.

Puhuminen auttoi jonkin verran, mutten yhäkään pysty puhumaan asiasta vanhemmilleni. Pelottaa, ahdistaa ja stressaa, että joutuisin taas kokemaan kaiken sen. Pidin sen kaiken sisälläni n. Tunnen yhä vetoa exääni, ajatus toisen kanssa olemisesta tuntuu pahalta. Tiedän ettei se olisi hyvä ajatus palata siihen takaisin, mutta olen vihainen vanhemmilleni, etteivät he edes antaneet tälle mahdollisuutta, kun eivät edes tunteneet tätä.

Uskon että tilanne olisi ollut toinen, jos hän olisikin ollut poika. Surettaa ja suututtaa myös, etten ollut tarpeeksi rohkea osoittamaan mitä tunnen, ja miten asiat silloin tosiaan oli. Haluaisin palata exäni kanssa yhteen, mutten halua pettää vanhempiani ja perhettäni tai aiheuttaa itselleni ahdistusta stressiä tai pelkoa. Mitä minun pitäisi tehdä?

Vanhempani ovat todella epäsuvaitsevaisia, todella skeptisiä ja suojelevaisia ja uskovat että biseksuaalisuus ei ole valittavissani, että se on vain vaihe ja että olen liian nuori sellaiselle. Olen kyllä kiitollinen siitä, että he haluavat vain minun parastani.

Olen puhunut vielä asiasta parin ystäväni kanssa, mutta tekisi vain niin mieli aloittaa exäni kanssa alusta iloisissa merkein, niin, ettei vanhempani pilaisi sitä ja aiheuttaisi lisää ahdistusta ja pelkoa.

Moi Olen 16 vuotias ja syntynyt tytöksi. Olen miettinyt sukupuoltani jonkin aikaa ja olen löytänyt myös ehkä itselleni sopivan terminkin, genderfluid. Eli siis välillä koen olevani tyttö, välillä poika, välillä molempia ja joskus en kumpaakaan. Olen kertonut tästä parhaille ystävilleni ja he ottivat asian ihan hyvin. Kerroin myös vanhemmilleni ja hekin vaikuttivat suhtautuvan ihan hyvin mutta eivät selvästikään ymmärrä, että olen asian kanssa tosissani.

Olen monesti sanonut, että minua ei saa määritellä esim. Jos pyydän lopettamaan tytöttelyä, he muuttuvat ärtyneiksi ja valittavat siitä, että asian ei pitäisi häiritä minua, koska olen biologisesti tyttö. Minua ahdistaa myös aika paljon kehoni. Joinain päivinä inhon tissejäni ja teen kaikkeni, että saan ne piiloon. Mutta minulla on myös päiviä, jolloin ne ovat mielestäni aivan liian pienet ja käytän silloin rintaliivejä, joissa on todella isot push upit.

En muutenkaan koskaan osaa tuntea oloani hyväksi omassa kehossa eikä asialle oikein voi tehdä mitään, sillä esim. Koska vartaloni ahdistaa minua niin paljon yritän edes pukeutua siten, mikä tuntuu minusta hyvältä.

Se ei aina kuitenkaan onnistu, sillä äidilläni on jokin tarve puuttua pukeutumiseeni. Itse ainakin ajattelen, että ikäiseni saisi huolehtia omasta ulkonäöstään ilman äidin inhottavia kommentteja. Joskus haluan laittaa napapaidan tai paidan joka vähän korostaa rintojani ja äitini alkaa heti kutsumaan minua huomion hakijaksi.

Hän ei kutsu minua ihan huoraksi kuitenkaan mutta siitä tulee silti todella kamala olo. Naisellisempina päivinäni haluan korostaan naisellisuuttani ja siitä tulee minulle silloin hyvä olo mutta en kuitenkaan halua äitini häpeävän minua.

Poikamaisemmat vaatteeni eivät myöskään kelpaa aina äidilleni. Joihinkin tilaisuuksiin hänen mielestään tyttöjen kuuluu laittaa mekko eikä silloin kuulemma ole mitään väliä, vaikka minulla olisi jätkämäinen olo. Minulla on naisen nimi ja hiukan häiritsee minua. Haluaisin jonkun sukupuolineutraalin nimen, josta ei heti tietäisi olenko nainen tai mies.

Se vaan on vähän hankalaa, kun Suomessa ei sellaisia nimiä olen kovin paljon tai en tiedä onko ollenkaan. Eniten minua mietityttää se, että voinko olla sellainen kuin olen vai pitäisikö minun vaan luovuttaa ja olla tavallinen tyttö. Se kuulostaa todella inhottavalta ajatukselta mutta äitini voisi ainakin olla tyytyväinen.

Olen kokenut jo aika kauan olevani poika. Ihan ensiksi en tiennyt edes mitä se tarkoittaa. Olen tytön vartalossa, se on hyvä minulle. Mutta silti koen olevani poika. Haluaisin lyhyet hiukset, ja sanoin siitä äidilleni ensimmäisen kerran viime keväällä. Äiti vain sanoi, että en kuitenkaan pitäisi niistä, ja että saisin päättää hiuksistani vasta vuotiaana. Tuntuu pahalta, että äitini määrää sen kuka olen. Olen nyt ystäväni pakottamana mennyt puhumaan kouluni kuraattorille, kerran.

Huomenna tapaan kuraattorin taas. Ajattelin kertoa hänelle tuntemuksistani. Jos vaikka hän auttaisi jotenkin. Nyt kuitenkin kaipaan neuvoa, voisiko äitini ymmärtää tilanteeni jotenkin? Jos kertoisin että olen poika, äiti varmaan vaan nauraisi ja sanoisi, että se on vain ohimenevä juttu, tai että keneltä olen kuullut ystävistäni, että voisi olla muutakin kuin syntymässä kerrottua sukupuolta.

Vanhempani eivät ole kovin avoimia erilaisuudelle. Onko vuotias oikeasti liian nuori tietääkseen tämmöisen asian?

Pitkään ajattelin kieltäväni seksuaalisuuteni loppuelämäni ajaksi, mutta onneksi tajusin, että sille polulle lähteminen olisi luultavasti elämäni suurin virhe. Tällä hetkellä kuitenkin tunnen polkevani tyhjää asian käsittelyn suhteen, ja että kaapista ulostulo olisi luultavasti ainoa tie ulos umpikujasta.

Se on kuitenkin asia, jota pelkään suunnattomasti, ehkä osittain sen takia, että asuinympäristöni kuuluu luultavasti koko Suomen ahdasmielisimpiin, ja siksi, että pelkään ystävieni, sukulaisteni jne. En ole myöskään juuri koskaan puhunut syvällisesti minua painavista asioista tai tunteistani perheenjäsenieni kanssa, ja ystävienikin kanssa puheenaiheet ovat lähinnä pinnallisia, joten jo aiheen mainitseminen tuntuu melko haastavalta.

Turhauttavaksi ja masentavaksi asian tekee se, että tunnen valtavaa halua tulla ulos kaapista, sillä seksuaalisuuteni jatkuva salailu ja peittely kuormittaa minua valtavasti.

Haluaisin löytää jonkun, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut, nauraa, itkeä, rakastaa. Elämä kaapin oven toisella puolella sen sijaan olisi hyppy lähes tuntemattomaan, ennustamattomissa olevaan maailmaan, jossa elämä voisi toisaalta olla mahtavaa tai toisaalta maanpäällistä helvettiä.

Saisinko enää elää rauhassa tavallista, entistä elämääni, kun minut on leimattu homoksi ja minuun rinnastettu kaikki siihen liittyvät stereotypiat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta ikuinen optimisti. Joka ilta mietin, että jossain on varmasti joku, joka rakastaa minua ja tuntee samalla tavalla kuin minä tunnen. Joskus kuitenkin vaan suorastaan itkettää, kun miettii kuinka kaukaiselta ajatus siitä, että saisi avoimesti olla se, kuka olen, ja olla yhdessä jonkun kanssa, jota rakastaa, jonka kanssa jakaa elämäänsä ja läheisyyttä, vielä tuntuu.

Anteeksi ylipitkästä kysymyksestä, joka ei taida edes näyttää kysymykseltä, mutta oli mahtavaa ja helpottavaa saada kertoa tuntemuksistaan ja ongelmistaan edes jollekin. Olen 13v poika ja olen homo. Mutta minua pelottaa että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo. Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni niin he tod.

Olen tykännyt 10v asti pojista ja tykkään edelleen! En voisi kuvitella itseäni naisen kanssa. Ja jos mummokin kysyy "no onks sul tyttöystävää jo? Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos mutta minulla on tullut tallainen ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe. En tiedä mitä tehdä. Eipä sillä ole väliä demiseksuaali. Minulla on kaveri, joka tuli kaapista kaveriporukalleen, ja sanoi olevansa lesbo.

Meidän [kaveriporukan] mielestä siinä ei ole ongelmaa. Tietääkseni perheelleen hän ei ole kaapista vielä tullut. Itsekin tiedostan, että joskus kaapista ulos tuleminen on minullakin edessä.

Nyt askarruttaa, että jos lukiossa alan seurustelemaan tytön kanssa, ja suhde on vakavampi, miten kerron asiasta perheelleni? Seksuaalivähemmistöt ovat heille — heidän mukaansa — OK, mutta kuulen useastikin että "tämäkin on homo" ja että "homoutta korostetaan liikaa" tai: Minusta se on typerää ja heidän puheissaan on kielteinen sävy.

Ihan sama kuka siinä vierellä on, pääasia että on onnellinen. Lisäksi koen asumisen pienellä paikkakunnalla ongelmallisena: Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika. Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin. Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna.

Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi? Hei, Olen kertonut perheelleni sukupuolettomuudestani, ja he ottivat sen aluksi neutraalisti. Mutta kun aloin suosia enemmän miesten vaatteita, äitini ei ole tykännyt asiasta. On sanonut, että ostaisin edes joskus naisten vaatteita, pukeutuisin sukupuoleni mukaisesti yms.

Asia vaivaa minua, ja mietin, pystynkö vasta täysi-ikäisenä olemaan oma itseni. Haluaisin saada vinkkejä siihen, miten voin saada vanhempani edes hyväksymään hiljaa. Äiti on itse menneisyydessä osoittanut vahvasti mielipidettään homoja vastaan ja välit on hänen kansaan muutenkin kireät että pelkään jos nyt menen kertomaan niin äiti heittää minut mummolle asumaan.

Yritin kerran kertoa sitä kautta että kerroin kuinka ihailen kuinka itsevarma tuure on ja että haluaisin olla kuin hän mutta äidin vastaus oli vain "No arvaapas mitä teillä on samanlaista?

Te molemmat tykkäätte pojista" tai olen moneen kertaan kertonut hänelle kuinka mielestäni Halsey on kaunis ja ihana ja näin mutta hän vaan ei tajua. Joillekkin kavereille olen jo kertonut mutta kun asia koulussakin levisi niin kiusaamaanhan siinä ruettiin eikä sekään kokemus auta tässä ollenkaan. Äiti on minulle todella tärkeä ja en missään tapauksessa haluaisi tuottaa hänelle pettymystä..

Olen pian vuotias transpoika ja homoseksuaali. Olen tuntenut olevani poikamainen aivan varhaislapsuudesta alkaen, mutta vasta murrosiässä selvittänyt tietoja sukupuolen moninaisuudesta ja tajunnut, että olen selvästi transsukupuolinen. Ennen, kun tiesin asiasta, olen aina kiinnostunut pojista. Kaverit ovat aina olleet suvaitsevaisia ja osa ovat myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöstä, niin heille tulin kaapista ensimmäisenä.

He arvasivat, että olen trans ja homo. Kaverit ovat tukeneet mua aivan tähän päivään asti. Sisarukseni arvasivat myös, että olen trans ja homo. He pitävät mua veljenään. Äitini ja isäpuoleni välttelevät asiaa, tytöttelevät ja kutsuvat mua biologisella nimelläni, mikä aiheuttaa mulle kamalan olon. En mainitse siitä melkein ollenkaan, mutta kun mainitsen joskus, he kiertävät asian ja jatkavat tytöttelyä ja biologisen nimeni käyttöä.

Äitini sanoo, että on ottanut tietoa transsukupuolisuudesta, muttei silti vaikuta ymmärtävän. Kerran hän kysyi, mitä tiedän homoseksistä, niin vastasin, että paljonkin. Isäni taas ymmärtää mua, mutta meillä on niin huonot välit, ettemme juttele oikustaan ollenkaan.

Kuitenkin kun näemme joskus, niin hän kyselee kuulumisiani. Isäni kertoi kerran, että hän on pitänyt mua aina poikamaisena ja että tykkäsin lapsena enemmän pojille suunnatuista jutuista. Olen käynyt vuosia psykologin ja toimintaterapeutin luona juttelemassa. Ennen, kun täytin 18, niin mulle suositeltiin, että hakeutuisin transpoliklinikalle.

Toteutin sen vasta, kun täytin 18 ja se harmittaa, sillä käyn yhä tutkimuskäynneillä, mitkä ovat venyneet henkisen rasitukseni takia. Haluisin saada äitini ja isäpuoleni ymmärtämään, että tytöttely ja biologisen nimen käyttö aiheuttavat mulle pahan olon. Mikään ei kuitenkaan tunnu toimivan, vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta. Olen vuotias ja minut on pienestä pitäen kasvatettu erittäin vahvasti tyttönä, lähes kaikkien stereotyyppien mukaan. Silti olen kuitenkin jo joitakin vuosia miettinyt, että onko kuitenkaan se tyttö, joksi minut kasvatettiin kuitenkaan minä, kun oma keho alkoi tuntua vieraalta ja inhottavalta murrosiän muutoksista.

Tiedän olevani transsukupuolinen, mutta en uskalla puhua vanhemmilleni, sillä minua pelottaa heidän reaktionsa. En usko että kumpikaan minua vihaisi, mutta äiti ei ehkä ottaisi sitä hyvin eikä varmasti suostuisi ottamaan minua tosissaan.

Minusta tuntuu pahalta olla tässä naisellisessa vartalossa ja joka kerta kun äiti sanoo ".. Vain mun kaksi kaveria tietää, eikä kumpikaan asu samassa kaupungissa. Olen jo pidempään halunnut kertoa mun läheisemmille ja parhaimmille kavereille mutta olen jänistänyt joka kerta kun kertomiseen on tullut mahdollisuus.

En enää tiedä yhtään, mitä tehdä. En halua menettää mun kavereita, koska se niiden alakoulusta asti tuntema vähän omituinen tyttö onkin yhtäkkiä se omituinen poika.

Haluaisin myös hankkia binderin, mutta en tiedä, kuinka voin sellaisen ostaa ilman vanhempia, enkä uskalla kysyä edes kavereilta apua Lue vastaus. Oon kertonut tästä jo läheisille kavereille eli oon osittain kaapista ulkona.

Mua kuitenki kuumottelee perheelle kertominen. Äiti on tehny selväks että sille ois ihan ok jos oisin lesbo. En kuitenkaa oo enää ihan varma mitä mieltä se on aromanttisuudesta tai -seksuaalisuudesta. Äiti on aina sanonu mulle kaikkea "poikaihkutusta" esim. En oo ikinä antanu mitään syytä aatella et mua kiinnostais tällaset.

Oon jo vuosia sanonu näihin kommentteihin suoraan torjuvan vastauksen ja useamman kerran sanonut, että mua ei kiinnosta pojat eikä tytöt. Oon toivonu et voisin välttää kaapista tulon kokonaan tällä taktiikalla. Äiti jatkaa näiden kommenttien tekoa ja muu perhe seuraa vierestä. Ja perhe kyllä varmaanki tietää että aseksuaalisuus ja aromanttisuus on olemassa, ne on kaikella tapaa järkeviä, älykkäitä ja hyväksyviä.

Äiti se oikeastaan onki mun ainoa huolenaihe just näiden kommenttien takia. Oon kuitenki sen ainoa tytär ja tiiän, että se varmasti haluais nähä mun menevän naimisiin ja hankkivan perheen. Onko mun aika nyt ihan suoraan tulla kaapista ulos äidille ja perheelle? Mä tosi mielellään välttäisin konfliktia ja en haluais tehä mitään numeroa itestäni koska mulle mun suuntautuminen on aika pieni juttu.

Olen identifioitunut sukupuolettomaksi jo kohta kolme vuotta. Minulla oli joskus aivan hirveä määrä sukupuolidysforiaa, mutta lopulta suurella taistelulla pääsin yli asiasta. Pystyin unohtamaan asian ja nauttimaan taas elämästäni. Nyt tämä olo on kuitenkin taas täällä. Vihaan niitä kehoni osia, jotka osoittavat parhaiten biologisen sukupuoleni. Tämä dysforia ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahaa, kuin silloin ehkä vuosi sitten.

En haluaisi joutua taas siihen ahdistuksen pyörremyrskyyn. Onko mitään keinoja, millä voisin saada dysforiani kuriin vielä, kun se on pientä?

Vai eikö se jätä minua ikinä rauhaan? Onko oikea ratkaisu vain yrittää unohtaa ja olla ajattelematta kehoni inhottavia kohtia? Vanhemmistani ei ole ainakaan apua tässä. Vaikka ystäväni kunnioittavat ja tukevat minua parhaani mukaan, eivät he cis-henkilöinä voi auttaa samalla tavalla. Mihinkään fyysisiin muutoksiin minulla ei ole mahdollisuutta vuotiaana. Olen vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, syntymässä todettu sukupuoli on tyttö.

Rupesin kyseenalaistamaan seksuaalisuuttani vähän alle kaksi vuotta sitten, ja sukupuoli mietitytti puolen vuoden ja vuoden sitten välillä. Olen tullut ulos jo kaapista kaikille, joille on tarvinnut; kaverit, perhe, luokkatoverit, opettajat. Kaverit on ollu tosi ihania, osa opettajista kivoja myös, osa taas ihan vähän epämukavia, luokkatoverit ihan ok osa, mutta sitten perhe Aluksi mulla ei oikein ollut mitään ongelmia kehon kanssa, mutta pikkuhiljaa vihaan sitä enemmän ja enemmän.

Reidet ja takapuoli on ihan liian isot, rintojen pitäisi hävitä olemassaolosta, hartioiden pitäisi olla leveämmät Binderia olen yrittänyt hankkia, mutta äidin mielestä terveysriskit on ihan liian suuria, niin se nyt ei ainakaan vielä ole onnistunut.

Alkaa jo harkita sen salaa hankkimista. Sitten kanssa, kun on itselleen hankkinut miehekkäämmän nimen, se on vähän ristiriitaista. Olen sanonut, että syntymänimeä saa käyttää, ja niin ihmiset tekee, mutta sitä mukaan olen tajunnut että se saa itseni epävarmaksi ja epämukavaksi, kun ihmiset sitten sillä nimellä kutsuu.

Kumminkin tykkään siitä syntymänimestä, ja tuntuu siltä, että vanhemmat vähän yrittää saada mulle syyllisen olon kun käytän mun uutta nimeä.

Sitten kun mennään virallisempiin asioihin, kuten näytelmiin koe-esiintymiseen, niin tuleekin isompi dilemma, että mikä nimi siihen nyt pistetään.

Vielä yksi asia, jonka takia lähinnä tämän viestin lähetin, on sellanen mistä oon vielä enemmän tiedoton ja avuton; ääni. Olen laulaja, eli en halua riskeerata mitään ääneni kanssa, enkä muutenkaan hirveän matalaa ääntä halua. Lisäksi hirveän suuri muutos pelottaa, eli hormoonijutuista taidan kieltäytyä.

Mutta silti ääni tuntuu aivan liian korkealta. Olen kuullut neuvoja siitä, että ääntä pitäisi vaan opetella madaltamaan, ja olen yrittänytkin, mutta tulokset tuntuu mulle ihan liian pieniltä ja mitättömiltä. Onko olemassa mitään muuta tapaa madaltaa ääntä? Alkaa tuntua vähän toivottomalta tämä. Onneksi ei nyt enempää tarvitse listata ongelmia ja heikkouksia kun niistä on suurimmaksi osaksi päästy eroon. Olen 15v ja tunnen olevani poika, vaikka olen syntynyt tytöksi.

Osa kavereistani tietää ja he tukevat minua mutta perheeni ei vielä tiedä. En uskalla puhua aikuisille tästä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Siskoni suuttuu, kun puhun halustani olla poika jonka takia en uskalla täysin tulla ulos kaapista transsukupuolisena.

Jo lapsena olen miettinyt haluani olla poika mutta olen työntänyt vain tunteeni syrjään ja yrittänyt olla kuin muut tytöt. Olen aina halunnut mieluummin pelata ja hengata muiden poikien kanssa mutta minua ei huolita mukaan poikaporukkoihin koska heille olen tyttö.

Oma tytönkehoni inhottaa minua ja aina kun minut lasketaan tytöksi se ahdistaa minua. Tutustuin omiin homoseksuaalisiin ajatuksiin homopornon kautta ollessani -luokalla. Vihasin itseäni konservatiivisemman isäpuoleni takia, joka heitti vähän väliä läppää seksuaalivähemmistöjen kustannuksella ja haukkuen niihin kuuluvia ihmisiä.

Aloin pikkuhiljaa miettiä, että entä jos tämä on pysyvä osa itseäni ja aloin hyväksyä olevani bi-seksuaali yläkoulun lopuilla. Kerroin tästä silloin uudesta päätelmästäni lukion 1. Silloin kaikki sekavuus alkoi. Hän oli aluksi tosi etäinen, aivan kuin hän olisi oppinut tuntemaan minut uudestaan. Lopulta hän hyväksyi asian ja alkoi itsekin avautumaan minulla siitä että hän mietti omaa seksuaalisuuttaan ja epäili että hänellä oli vain "vaihe" käynnissä ja kiinnostus menisi ohi.

Tästä tunnustuksesta syntyi seksuaalista jännitettä välillemme ja aloimme olla erittäin läheisiä, haalailimme ja lääpimme toisiamme, kun olimme kahdestaan.

Kuvittelin että hän uskaltaisi harrastaa seksiä kanssani ja miettiä vaihtoehtoa yhteisestä parisuhteesta. Omasta tunnustuksestani 4 kk eteenpäin hän alkoi seurustelemaan naisen kanssa vakavasti. Näimme silti toisiamme ja hän antoi minun tulla iholle, mutta toistellen olevansa hetero.

Toivoin että hän eroaisi nopeasti, jotta voisin alkaa seurustella hänen kanssaan niin kuin olin suunnitellut, mutta sitten kun tämä oletettu kuukauden odotus muuttui yli puolen vuoden odotukseksi, yritin erkaantua tunteellisesti tästä ystävästäni. Se ei ollut helppo prosessi vaan itkin välillä hänen peräänsä. No luulin, että olin päässyt pahimman ohi noin 2 kk tauon jälkeen hänestä.

Aloin näkemään häntä uudestaan kaverina, jouduin lohduttamaan häntä, kun hän erosi lopulta tyttöystävästään ja myös muutaman kerran sen jälkeen, kun hän yritti paikata sydäntään hyppäämällä aina seuraavan naisen kelkkaan mutta nekin suhteet menivät nurin. Olin taas hänen ihollaan, mutta haaveilin vain seksistä enkä parisuhteesta. No noin kuukausi löysimme toisemme sellaisissa hormoni tasoissa, että olimme riisuutumassa, mutta tämä ystäväni kieltäytyi samaan aikaan kun aloin riisumaan hänen housujaan.

Tämä jatkuva tunteellinen ja fyysinen kontakti häneen on tuonut vanhoja parisuhteen haluja takaisin, mutta tiedän, että nämä haaveet eivät ole mahdollisia, sillä tämä toinen puoliskoni on joko hetero, joka ei viitsi häätää minua pois ennen kuin olen edennyt liian pitkälle, tai on niin syvällä kaapissa, ettei sieltä aio ikinä tulla ulos.

Kärsin nyt tätä samaa paskaa mitä vuosi sitten. Tämä kaikki paska on tosin vahvistanut mielipidettäni siitä, että minun pitäisi tulla julkisesti ulos, etten matele joskus yhtä syvälle kaappiin, kuin tämä minun mahdollinen homo tai bi ystäväni. Sovin itseni kanssa heti itseni hyväksymisen jälkeen, etten tuli ulos julkisesti, mutta näitä ajatuksia on tullut yhä useammin mieleen viimeisen 2 kk aikana.

Tiedän että muut ystäväni tulisivat hyväksymään minut, mutta tämä konservatiivisempi isäpuoli minua huolettaa, kun asun vielä hänen luonaan. Olen vielä lukiossa ja taloudellisesti riippuvainen hänestä. En halua, että minulla on turvaton olo kotonani, joten epäröin ulos tulemista. Lisäksi, jos päätän tulla ulos kaapista, niin se tulee vaikuttamaan minun koko loppuelämääni enkä voisi ottaa myöhemmin tunnusta takaisin, jos alan katua sitä.

En ole varma edes omasta seksuaalisuuden "tyylistäni". Tosin en usko, että voisin ikänä ollakaan varma, se tekee ulos tulemisesta vielä pelottavampaa. Uskon että minun pitäisi tehdä se mutta olen epävarma ja vuotias päälakeni on harmaantumisen partaalla. Olen 15 vuotias tyttö ja tunnen olevani lesbo. Minulla on tällä hetkellä tyttöystävä, josta tietävät läheiset ja vanhempani.

Ongelmani tässä on, että tyttöystäväni vanhemmat ovat järkyttyneitä suhteestamme ja se loukkaa, sekä harmittaa heitä hyvin paljon. Tämä on saanut tyttöystäväni epäröimään suhdettamme vähän, koska vanhempansa ovat niin rikki asiasta. Kun tyttöystäväni kertoi asiasta, vanhemmilleen vakuutti hän kuitenkin, ettei asia muka vaikuttaisi suhteeseemme mitenkään, mutta nyt se on vaikuttamassa ja erittäin paljon.

En missään nimessä haluaisi menettää tyttöystävääni varsinkaan, kun olimme ensin parhaita kavereita, jotka rakastuivat. Olen ollut monessa suhteessa pojan kanssa ennenkin eikä tytöt kiinnostaneet aiemmin kuin nytten ja tunnen jopa olevani syvästi rakastunut häneen ja samoin hän minuun.

Aina kun yritän puhua tästä ongelmasta mikä meillä on hänen vanhempiensa ja meidän välillä, hän sulkee minut ulos asiasta. Ja on alkanut peittelemään tunteitaan minuun.

Vähän kuitenkin hän aina välillä puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme, kun toisinaan tiputtaa minut maan pintaan ja sanoo että seurustelusuhteemme voisi olla loppumassa.

Mikä neuvoksi, kun en halua menettää häntä, mutta hänen vanhempansa ovat asiansa tiellä ja tyttöystäväni luulee, että minusta eroaminen helpottaisi välejään vanhempiinsa? Hei, oon vuotias joka identifioi itsensä transmieheksi. Mutta mä aina ajattelen, etten voi olla transmies koska must ei oo aina tuntunu siltä et oon syntyny väärään kehoon. Nää tuntemukset alko joskus 7-luokan alussa. Melkein kaikki aina kertoo netissä et ne on aina tienny olevansa jotai muuta ku se sukupuoli mihin he ovat syntyneet.

Iskä sanoo et ei pahalla mut se on vaa vaihe. Tuntuu et kukaan ei ota mua tosissaan. En uskalla sanoo iskälle et kutsuis mua sillä nimellä millä oon itestäni ajatellu. En tiiä sen kantaa transihmisiin. Mutta kun mä tunnen dysforiaa omaa kehoani kohtaan. Haluisin vaa joskus ottaa sakset ja leikata rintani pois. Toki mulla on binderi, mut se ei poista sitä faktaa et mul on tissit.

En tiiä ees et saanko hormoonit täysikäsenä. Mua pelottaa se idea et joutuisin elää tässä kehossa lopun ikääni. Olen pohtinut jo jonkin aikaa kaapista ulos tulemista olen siis bi nainen vanhemmilleni, mutta minulla on vahva epäilys, etteivät he hyväksy suuntautumistani. Olen seurustellut kerran tytön kanssa, mutta suhteen salailu tuotti liikaa ahdistusta ja itsekin oli vasta tullut juuri sinuiksi oman suuntautumiseni kanssa.

Olen surullinen, koska eroon vaikutti vahvasti pelko vanhempieni suhtautumisesta, joten haluaisin kertoa heille asiasta, mutta en tiedä kuinka sen tekisin. Välit vanhempieni kanssa ovat vaakalaudalla, jos kerron asiasta, mutta en toisaalta haluaisi enää piilotella osaa itsestäni.

Vuoden alkusyksystä tajusin olevani biseksuaali. Tulin kaapista ensin kolmelle suomalaiselle kaverilleni ja vähän ajan päästä parhaalle kaverilleni tekstarin kautta. Julkaisin myös twitterissä seksuaalisesta suuntautumisestani kertovan tekstin. Laitoin tekstistä näyttökaappauksen yksityiselle instagram-tililleni, jota seuraavat lähinnä vain jotkut kaverit ja muutama luokkalaiseni, ja lähetin kuvaan linkin noin viiden läheisimmän kaverin whatsapp-ryhmään.

Olen siis tullut kaapista vain osittain, mutta tähän mennessä jokainen seksuaalisesta suuntautumisestani tietoinen on hyväksynyt minut biseksuaalina. Minulla itsellänikään ei ole ongelmaa seksuaalisuuteni kanssa, olen itseasiassa ylpeä siitä ja täten hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ensimmäinen ongelmani kuitenkin on siinä, etten uskalla tulla kaapista perheelleni.

Äitini, pikkuveljeni ja isäpuoleni vitsailevat usein esimerkiksi homojen kustannuksella. Etenkin äitini vanhemmat ovat hyvin vanhanaikaisia, tyytyväisiä Donald Trumpin voittoon ja rasistisia. He vastustavat homoseksuaalisuutta vahvasti. Uskon, että isäni ja äitipuoleni hyväksyisivät seksuaalisuuteni, mutta kaapista tulo pelottaa silti paljon. Toiseksi haluaisin vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja puolustaa lgbt-yhteisöä esimerkiksi taistelemalla heteronormatiivisuutta, koulujen ajatusta vain kahdesta sukupuolesta "tytöt sinne, pojat tänne" , ennakkoluuloja, yms.

En kuitenkaan tiedä tähän sopivaa keinoa. Olen yrittänyt etsiä internetistä, mutten keksi mitään järkevää tapaa.

Olisiko mahdollista saada vinkkejä tähän liittyen? Minulla on kolmaskin ongelma. Muutamia kuukausia sitten tapasin sosiaalisen median kautta erään minua puolisen vuotta nuoremman miamilaistytön. Muutama viikko sitten hän pyysi minua tyttöystäväkseen ja vastasin myöntävästi. Pidän hänestä todella paljon, ja tiedän hänenkin pitävän minusta. Olemme sopineet puhuvamme videopuhelun heti, kun saamme järjestettyä molemmille sopivan ajankohdan, jollainen varmasti löytyy jo ensi viikolla.

Äitini on kuitenkin hyvin skeptinen internetkavereista. Olen ollut erään norjalaistytön hyvä ystävä jo kolme vuotta ja vaikka eräs läheinen ystäväni kävi jo vuosi sitten tapaamassa tätä yhteistä internetkaveriamme, ei äiti ole vieläkään hyväksynyt sitä, että tiedän tämän tytön olevan oikeasti se, joka sanookin olevansa. Hän on kuitenkin tulossa huhtikuussa suomeen tapaamaan minua ja ystävääni.

Minulla on siis jo kaksi syytä olla kertomatta tyttöystävästäni: Mitä minun siis pitäisi tehdä? Hei, olen pian vuotias nainen ja muutaman viime vuoden aikana seksuaali-identiteettini on ollut melkoisessa myllerryksessä, enkä oikein tiedä enää, mitä ja ketä uskoa tai mitkä ajatukseni ja kokemukseni ovat "totta".

Yläasteiässä huomasin, että minua eivät pojat ja seurustelu kiinnostaneet lainkaan ja että se teki minusta jonkinlaisen kummajaisen. Tutkin asiaa ja löysin tietoa aseksuaalisuudesta, mikä tuntui silloin sopivan kuin nenä päähän. Seksi, pussailu, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä tuntui täysin irrelevantilta minulle. En pitänyt asiasta mitään meteliä tai edes kertonut siitä kenellekään erästä ystävää lukuun ottamatta, koska kiinnostuksen puute seurusteluun ei ollut missään vaiheessa ongelma.

Kotopuolessakin taidettiin vain huokaista helpotuksesta, kun istuin pahimmat teinivuodet kotona lukemassa, enkä riekkunut baareissa tai kuolannut poikien perään. En tästä syystä itsekään ajatellut asiaa tarkemmin ja pidinkin itseäni vuosikaudet aseksuaalina, mutta "käytännössä heterona".

Lukion jälkeen muutin opintojen perässä isommalle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Lyhyestä virsi kaunis, vuosien kuluessa huomasin ihastuneeni naispuoliseen opiskelutoveriini, josta oli myös tullut hyvä ystäväni. Tai ainakin luulen ihastuneeni - en edelleenkään tullut edes ajatelleeksi mitään sohvalla vierekkäin istumista intiimimpää kanssakäymistä hänen kanssaan, mutta pidin häntä äärimmäisen kauniina, halusin viettää hänen kanssaan kaiken aikani ja pelkkä puhelinsoittokin häneltä aiheutti perhosia vatsassa ja teki minut suunnattoman onnelliseksi.

En kuitenkaan koskaan kertonut hänelle tunteistani, koska en itsekään ollut varma, mitä tunsin. Kun hän sitten aloitti seurustelun erään toisen kanssa, yllätyin jopa itsekin, kuinka paljon se minuun sattui ja tajusin, että hän ei ollutkaan viehättynyt häneen "vain" ystävänä, vaan olisin mieluusti jakanut elämäni hänen kanssaan.

Siitä on nyt useampi vuosi ja vaikka olen päässyt ihastuksestani yli, tuntuu kuin sen jälkeen kaikki minussa olisi hiljalleen alkanut muuttua.

Yritin olla ylianalysoimatta ihastustani, koska siihen ei liittynyt mitään seksuaalista ja sepitin itselleni olevani yhä "käytännössä hetero", mutta sain silti huomata kiinnittäväni enenevässä määrin huomiota viehättäviin naisiin, eikä ajatus seksistä tuntunut mahdottomalta, kun tulin ajatelleeksi, että partneri voisikin olla toinen nainen miehen sijaan, joskaan en edelleenkään kokenut seksiä mitenkään tarpeelliseksi.

Tämä tajuaminen syöksi minut jokseenkin myrskyisään identiteettikriisiin, minkä päätteeksi päädyin myöntämään itselleni, etten taidakaan olla edes pikkuisen hetero. Terminä lesbo alkoi kuulostaa osuvammalta. Olen keskustellut asiasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ystävieni kanssa ja heidän seurassaan minun on ikään kuin helppo tuntea itseni lesboksi. Heidän kokemuksensa ovat samankaltaisia kuin minulla, he eivät kyseenalaista termejä, joita itsestäni käytän ja he vaikuttavat vain ilahtuneilta siitä, että olen löytänyt tämän puolen itsestäni.

Yksin jäädessäni minua kalvaa kuitenkin edelleen epäilys, josta en uskalla tai voi puhua kenellekään. Entä jos olenkin käsittänyt jotain väärin itsessäni? Mitä jos en ollutkaan ihastunut opiskelutoveriini - enhän halunnut seksiä - ja vain tulkitsin tunteitani väärin, ja kaikki siitä seurannut mieltyneisyys naiskauneuteen onkin vain jonkinlaisen itsesuggestion tuotos?

Se, että tämä tajuaminen tulee tässä iässä, eikä esim. En uskalla luottaa ajatuksiini, koska tuntuu jotenkin hupsulta painia näiden asioiden kanssa, kun on jo aikuinen ja minun pitäisi olla jo jotenkin "valmis".

Osa lähipiiristäni myös sekoittaa ajatuksiani lisää. Eräs perheenjäseneni sanoi minulle, että ei usko minun olevan lesbo, koska vietän niin paljon aikaa "sellaisten" seurassa, että todennäköisesti vain kuvittelen itsekin olevani heistä yksi. Toinen sukulainen taas kommentoi, että minun ei ole tarpeellista tulla kaapista, koska en seurustele ja - suora lainaus - "kukaties tulet vielä muuttamaan mieltäsi". En ole edes uskaltanut kertoa kaikille perheenjäsenilleni seksuaalisuudestani, koska pelkään sen aiheuttavan repiviä ristiriitoja jo valmiiksi riitelyyn taipuvaisessa perheessäni.

Töissä meillä on pieni ja avoin työyhteisö minua taas kiusoitellaan siitä, etten ymmärrä mieskomeuden päälle ja vaikka olen kertonut, ettei seksi kiinnosta minua ja työtoverini väittävät tietävänsä, mitä aseksuaalisuus on, he eivät tunnu ottavan minua vakavasti, koska seksi ei ole minusta iljettävää tai vastenmielistä.

Tai ehkä minun pitäisi todistaa seksuaalinen suuntautumiseni jotenkin? Toisaalta en kuitenkaan jaksa jatkuvasti selitellä ja todistella itseäni, koska olen itsekin epävarma, enkä halua avautua kaikista seksuaalisuuteni kommervenkeistä ihan kenelle tahansa. Ja miten ylipäätään todistaisin olevani sekä viehättynyt naisiin, että aseksuaali? Kuka minua uskoisi, kun en itsekään ihan ymmärrä, miten tällainen kombo oikein toimii? Olenkin ottanut tavaksi selvitä näistä tilanteista palaamalla takaisin ajatukseen itestäni "käytännössä heterona" koska tosiaan, en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa intiimissä suhteessa yhtään kehenkään, joten minulla ei ole varsinaisia todisteita homoseksuaalisuudestani.

Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten taipumusteni kanssa, sitä rasittavammalta teeskentely tuntuu ja joskus lipsahdan roolistani, mikä luo hämmennystä kanssaihmisissä. Minusta tuntuu myös, että jatkuva seilaaminen roolista toiseen etäännyttää minut muista ihmisistä, koska he aistivat, etten ole aito. Koen olevani jotenkin hukassa, tai vähintään eläväni kahdessa todellisuudessa. Luottoystävieni seurassa tunnen itseni vapaaksi olemaan juuri niin homo ja juuri sellaisella tavalla kuin hyvältä tuntuu, mutta muualla en ole oikein mitään, en aseksuaali, en lesbo, en hetero.

Epäilen identiteettiäni, koska se ei ole pysyvä ja pelkään, että homoseksuaalisuutenikin on vain joku alitajuinen rooli muiden joukossa, olkoonkin, että niinä hetkinä, joina voin olla avoimesti naisiin viehättynyt aseksuaali, koen itseni eheäksi ja kokonaiseksi. En tiedä, mitä voisin tehdä, että elämääni tulisi selkeyttä ja identiteettiini pysyvyyttä.

Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle työn perässä ja luotettavimmat ystäväni asuvat nyt tunnin ajomatkan päässä, ja nykyinen kotipaikkakuntani on niin pieni, ettei täällä ole esimerkiksi Setan paikallistoimintaa.

Lisäksi yleisilmapiiri on melko konservatiivinen. Koen itseni eksyneeksi, yksinäiseksi ja eristetyksi. Ihmettelen suuresti kun jo 11 vuotiaat puhuvat olevansa lesboja ja suutelevat toisen tytön kanssa ja siihen kannustetaan Alaikäiset kirjoittavat olevansa homo -lesbo-bi -trans ym ym suuntautuneita. Lapsia pitää ohjata oikeaan seksuaalisuuteen, jokainen ymmärtää, että muu kuin miehen ja naisen välinen seksuaalisuus on luonnotonta ja vastenmielistä. Jotka muuta kuvittelevat tarvitsevat hoitoa ja rakkautta päästäkseen normaaliin elämään.

Ihmisille syötetään nykyään kaikenlaista, lapset ja nuoret menevät ihan sekaisin. On kummallista kun nykyään nämä ihme suuntautumiset ovat niin tapetilla ja muotia -ja vaaditaan kaikkien hyväksyvän kaikenlaise genret..

On vaikka mitä kerrostalon rakastajaa ym. Äiti otti asian positiivisesti ja sanoi tukevansa minua, mutta silti painotti sitä kuinka olen murrosikäinen ja saatan katua mahdollista muutosta myöhemmin.

Kerroin äidilleni kuinka olen tuntenut olevani poika jo useamman vuoden ja kuinka pienenäkin olin leikeissä aika usein prinssi enkä prinsessa.

Haluaisin päästä asioissa eteenpäin, koska kroppani ahdistaa minua todella paljon enkä tiedä voinko odottaa kovin kauaa. Kuinka saisin äitini ymmärtämään ja vakuuttumaan siitä, että tiedän kuka olen ja että tämä ei ole vain osa murrosiän identiteettikriisiä?

Olen kohta vuotias sateenkaarinuori, joka ei luokittele itseään sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Synnyin tyttönä mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole kumpikaan olen sen asian kanssa "sinut". En koe vetoa ihmisiin, joilla on miehen uloke ja sekin on fine mulle. Tulin kaapista alkuvuodesta ja vanhempani alkavat vihdoin hyväksymään suuntautumiseni paras ystäväni ja ensirakkauteni oli eka, jolle kerroin, hänelle oli superfine nää jutut.

Mutta ongelmana on, että sukupuoleni on perheelleni asia, joka on vaikea ymmärtää. En tykkää, että mua "tytötellään". Mulla on kaks veljeä toinen on homo ja toinen ketero. Ne kutsuu mua virheellisesti siskokseen, mutta korjaavat sanalla "sisarus" ei siksi että hyväksyisivät -päinvastoin.

Vaan siksi etten suuttuisi Mutta vielä näistä mun vanhemmista. He eivät suostu kutsumaan mua mun poikanimellä ja muutenkaan eivät tajua miksi haluisin pienemmät rinnat. Edellistä juttua vielä isompi ongelma on se että fanitan yhtä naispuolista laulajaa ja fanitukseni alkaa menemään pahasti yli. Minusta tuntuu kuin en pystyisi elämään ilman häntä. Hän kuuluu myös sateenkaariväestöön ja on kihloissa toisen naisen kanssa. En myöskään saa mielestäni yhtä toista tyyppiä, joka myös seurustelee tytön kanssa käytin sanaa "tyyppi", koska hän ei koe olevansa kumpikaan, niinkuin en minäkään.

Hän on niin ihana mulle ja semmonen läheisyysihminen, joka tykkää esim. Minun on vaikeaa hyväksyä se tosiasia että hän on varattu. Ja vielä kolmas juttu. Mua pelottaa et oon sinkku koko loppuelämäni Olen kyllä seurustellut sekä pojan että tytön kanssa, olivat tosin superlyhyitä juttuja. Minun on todella vaikeata olla puhumatta idolistani edes 10 minuutin ajan.

Pitäisikö minun muuttaa itseäni muiden mieliksi? Olen vuotias tyttö ja asun äidin, isän ja siskoni kanssa. Meillä oli ihan tavalliset perhesuhteet, kunnes tulin kaapista kesällä. Olen homoseksuaali ja minulla on ollut tyttöystävä jo yli puolen vuoden. Viime kesänä tiesin, että pian on kerrottava vanhemmilleni seksuaalisuudestani ja tyttöystäväni, mutta en ollut siihen vielä itse henkisesti valmis.

Äitini oli aiemmin sanonut, että hyväksyy tytöt tyttöjen kanssa ja pojat poikien. Tyttöystäväni tuli viikonlopuksi meille ja viikonlopun jälkeen äiti tuli huoneeseeni ja kysyi että mikä tämä homo juttu nyt oikein on, hän oli todella vihainen.

Aluksi ihmettelin, että mistä äiti tiesi suhteestani tyttöystävääni, mutta sitten tajusin omistavani kaksi fritsua kaulassani viikonlopun jälkeen.

Äiti suuttui ja puhui päiviä siitä, miten olen valinnut väärän tien ja että hänen on vaikea hyväksyä tätä asiaa. Äiti ja isä riitelivät iltaisin tästä asiasta koska isänikin on rasisti homoja kohtaan.

Äiti väitti, että he kyllä pitävät tyttöystäväni mutta ei vain pysty hyväksymään suhdettamme. Seuraavan kerran kun tyttöystäväni tuli meille kylään, ei kumpikaan vanhemmista hänelle moikannut. Pikkuhiljaa äiti ei enää puhunut asiasta ja siitä tuli jonkinlainen tabu. Isän kanssa en ole puhunut ollenkaan asiasta koska emme ole niin läheisiä.

Väitin äidilleni olevani biseksuaali koska luulen hänen hyväksyvänsä sen paremmin. Vanhempani myös kritisoivat pukeutumistyyliäni olen poikamainen , enkä uskalla kertoa olevani genderfluid. Alkoi ajat, kun tunsin alakuloisuutta ja tunteen ettei minua hyväksyvä kotona.

Ahdisti olla paikassa, jossa kaikki kamala oli tapahtunut. Aloin viiltelemään itseäni käsivarteen ja itkin joka yö. Tätä on jatkunut nyt yli kolme kuukautta. Tilanne ei tunnu etenevän ja en uskalla hakea apua esim. En ole siis mahdollisesta masennuksestani kertonut vanhemmilleni koska luulen etteivät he hyväksyisi sitäkään.

Minua myös ahdistaa, jos tyttöystäväni pitää ottaa puheeksi vanhemmilleni. Asumme eri kaupungeissa, joten minun on aina ilmoitettava, jos lähden tyttöystävälleni tai toisin päin. Äidin äänensävy aina muuttuu kun esim. Olen hyvin väsynyt koska tein koko kesän rankkaa työtä ja käyn lukiota. Tuntuu etten saa koskaan levätä ja en jaksa enää henkisesti arjessa. Koulunkäyntini menee huonommin ja itken edelleen joka yö ja välillä saatan satuttaa itseäni, koska nuo asiat eivät mene mielestäni pois.

En tiedä mitä pitäisi tehdä Lue vastaus. En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta. Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'. Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan.

Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen. Myönsin itselleni olevani homo. Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Olin vapaa oma itseni. Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä. Olin kuitenkin varma homoudestani. Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin.

Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa. Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi. Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset. Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset.

Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi. Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa. Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta.

Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani. Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi. Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin. Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta.

Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni. Olen epätoivon partaalla tilanteessani.

En tiedä kuka olen tai mitä haluan. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista. Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana.

Hei Olen vuotias muunsukupuolinen Lahdesta ja minulla on sellainen olo kuin olisin hyvin yksin tämän asian kanssa. Olen tullut ulos kaapista äidilleni, siskolleni ja entiselle opettajalleni. Loppu suvulle ei missään nimessä saa kertoa, koska he oletettavasti tekevät perheestäni pahempia mustia lampaita kuin jo olemme.

En kuitenkaan tunne että voin puhua näistä asioista kotonakaan. Tuntuu kuin kiusaisin äitiä aina kun puhun näistä asioista, enkä kehtaa vaatia että hän ei kutsuisi minua mimmiksi, tytöksi etc.

Yritin olla kovana asiasta aluksi, mutta hermostutin äitini sillä, niin luovutin. Nyt se kaduttaa, koska se häiritsee. Siskolleni sanoin vain etten ole tyttö enkä poika, koska äidin mukaan hänkään ei ymmärrä. Tähän vielä se, että tahtoisin eroon rinnoistani, mutta en uskalla tehdä päätöksiä äidin ja suomen lain säädännön takia. Bindaus ei tunnu enää oikein auttavan asiaa Anteeksi että tämä on niin jaaritteleva viesti, mutta lopullinen kysymys on kait se, että pitäisikö minun yrittää puhua tästä lisää vai ei?

Moro, olen vuotias, enkä ole oikein varma sukupuolestani. Biologinen ja juridinen sukupuoleni on tyttö, mutta minusta tuntuu kummalliselta, kun minusta puhutaan "tyttönä" "neitinä" tai "naisena". Minulla on lyhyet hiukset ja olen aina käyttänyt miesten vaatteita, jos olen saanut valita. Haluaisin binderin, mutta en juurikaan tarvitse sitä, eikä Suomessa ei oikein myydä bindereitä enkä ole uskaltanut kertoa vanhemmilleni tästä mitään. En tykkää vartalostani tai naamastani, enkä ole uskaltanut mennä esim.

En tykkää puhumisestakaan, koska vaikka ääneni on melko matala, sen kuullessa ajattelee ensimmäisenä että "Jaha, tuo on tyttö". Molemmat vanhempani ovat melko homo- ja transfobisisia, mutta isäni on sanonut että hyväksyy minut vaikka olisin mitä, mutta pelkään silti heidän reaktioitaan.

Enkä ole varma, olenko trans, vai onko tämä vain joku epämääräinen vaihe jolle nauran kymmenen vuoden päästä. Minua pelottaa, että jos esim. Olen 24 vuotias homoseksuaali nainen ja n kaksi vuotta sitten tulin puhelimitse kaapista äidilleni.. Esimerkiksi koulussa tai työelämässä asia on myös ollut täysin ok ja olenkin tullut kaapista ulos jo melkein kaikkialla enkä ole kohdannut mitään selkeää syrjintää aiheen tiimoilta.

Kuitenkin äitini reaktio puhelimessa yllätti minut yhtä paljon kuin kaapista ulos tulemiseni hänet.. Viime kesänä sain myös hämmentävän puhelinsoiton, jossa ensin äiti käski minua kertomaan suuntautumisestani sukulaisille, minkä jälkeen kielsi kertomasta, minkä jälkeen ilmoitti että kaveriporukkani on lesboksi muuttumisen jälkeen muuttunut ihan kauheaksi whaat?

Tämän jälkeen tuli onneksi seuraavana päivänä vähän katuvaisempi soitto, missä toteamus että minun pitäisi ymmärtää asian olevan hänelle vaikea edusti ilmeisesti anteeksipyyntöä. Joka tapauksessa näiden episodien välissä yhtään kenenkään seksuaalinen suuntautuminen on täysin tabu aihe perheessämme, itsekään en halua millään tavalla viitata mihinkään oman elämäni ihmissuhteisiin, etten vaan saa aikaan mitään kohtausta. Olen aika huono puolustamaan omaa kantaani ja konfliktitilanteissa esim.

Rauhallisesti ja hyvässä ilmapiirissä voisin asiasta keskustella. Alun perin ajattelin, että ajan myötä asia helpottaa, nyt olen viime aikoina pohtinut, että onko mitään mitä voisin tehdä auttaakseni äitiäni saamaan tälle jutulle vähän normaalimmat mittasuhteet, vai pitääkö tällaista salailua ja aiheen välttelyä jatkaa ikuisuuksiin Tuntuu että hän kuvittelee minun elävän jotain mystistä undergroundlesboelämää, kun oikeastihan näin sinkkuna seksuaalinen suuntautumiseni ei näy arjessani pahemmin ollenkaan.

Äitini ei käy töissä, hänellä ei ilmeisesti ole oikein ystäviä kenen kanssa kehtaisi asiasta puhua, saatikka sukulaisten kanssa, kenen kanssa hän olisi läheisempi. Paitsi pikkusisarusteni, jotka ovat kyllä ihailtavasti jaksaneet kuunnella, mutta minusta on jotenkin ikävää että minun elämäni melko henkilökohtainen asia on tällä tavalla muiden hartailla puitavana ja selvitettävänä.

Harmittaa myös, kun arvelin että kaapista tulon jälkeen voisin olla vapaammin eikä olisi oloa, että salailen jotain, mutta tilanne on oikeastaan jo melkeinpä päinvastainen kun joudun asiasta kuitenkin vaikenemaan. Ehkä oli virhe tulla kaapista, kun meidän perheessä ei romanttiset ihmissuhdeasiat muutenkaan ole mikään luonnollinen keskustelunaihe.. Osaatteko neuvoa miten saisin tilanteen korjattua?

Olen vuotias lukion 1. Keväällä multa kysyttiin, olenko lesbo. Siinä sitten vähän hätäännyin ja sanoin, että en ole. Sitä ennen kuitenkin olin ajatellut olevani bi, mutta olin kieltänyt sen itseltäni, koska minulle on kotona aina kerrottu, että homoseksuaalisuus on syntiä, eikä vanhemmat tule ikinä sitä hyväksymään. Sen jälkeen aloin miettimään, että olenko oikeasti bi, vai enkö vain halua aiheuttaa niin suurta järkytystä läheisilleni, kun joskus kerron heille.

Suurin osa läheisistäni on siis todella uskonnollisia. Noin vuosi sitten olin vähän ihastunut yhteen poikaan, mutta en olisi todellakaan halunnut olla sille muuta ku kaveri. Olen miettinyt kertovani lähiaikoina parille kaverille ja olen yrittänytkin, mutta sanat ei vaan ole tulleet suusta. Mietin vaan, että voinko oikeasti tietää olevani lesbo, jos en ole ikinä edes kunnolla ihastunut tyttöön? Ja mitä sanon kavereille, jos ne alkaa kysyyn, että miten voin esim. Olen nainen 17v ja olen jo pari vuotta tiennyt, että pidän naisista, miehet eivät kiinnosta ollenkaan, joten olen lesbo.

Olen täysin sinut sen kanssa ja kaikki on hyvin. Pukeudun miestenvaatteisiin ja minulla on lyhyet hiukset, koska ne tuntuvat minulta itseltäni. Mutta nyt olen vähän aika sitten alkanut miettiä kehoani Luulin, että se on vain ohi menevää, mutta se on jäänyt kalvamaan. En tunne olevani nainen, mutta en mieskään eli en halua miehen kehoa. Minua ahdistaa kutsua itseäni naiseksi tai sanoa jollekin olevani nainen. Myös terveyslomakkeiden täydennys ahdistaa tai mikä vaan lomake johon pitää kertoa sukupuoli.

Ahdistaa myös naisten pukuhuone. Ei se, että siellä on muitakin vaan oma kehoni ahdistaa En tiedä mikä olen, jos en tunne olevani nainen tai mies ja kehoni vaivaa minua.

Olen 15 vuotias tyttö ja tunnen olevani lesbo. Minulla on tällä hetkellä tyttöystävä, josta tietävät läheiset ja vanhempani. Ongelmani tässä on, että tyttöystäväni vanhemmat ovat järkyttyneitä suhteestamme ja se loukkaa, sekä harmittaa heitä hyvin paljon. Tämä on saanut tyttöystäväni epäröimään suhdettamme vähän, koska vanhempansa ovat niin rikki asiasta. Kun tyttöystäväni kertoi asiasta, vanhemmilleen vakuutti hän kuitenkin, ettei asia muka vaikuttaisi suhteeseemme mitenkään, mutta nyt se on vaikuttamassa ja erittäin paljon.

En missään nimessä haluaisi menettää tyttöystävääni varsinkaan, kun olimme ensin parhaita kavereita, jotka rakastuivat. Olen ollut monessa suhteessa pojan kanssa ennenkin eikä tytöt kiinnostaneet aiemmin kuin nytten ja tunnen jopa olevani syvästi rakastunut häneen ja samoin hän minuun.

Aina kun yritän puhua tästä ongelmasta mikä meillä on hänen vanhempiensa ja meidän välillä, hän sulkee minut ulos asiasta. Ja on alkanut peittelemään tunteitaan minuun. Vähän kuitenkin hän aina välillä puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme, kun toisinaan tiputtaa minut maan pintaan ja sanoo että seurustelusuhteemme voisi olla loppumassa.

Mikä neuvoksi, kun en halua menettää häntä, mutta hänen vanhempansa ovat asiansa tiellä ja tyttöystäväni luulee, että minusta eroaminen helpottaisi välejään vanhempiinsa? Hei, oon vuotias joka identifioi itsensä transmieheksi. Mutta mä aina ajattelen, etten voi olla transmies koska must ei oo aina tuntunu siltä et oon syntyny väärään kehoon.

Nää tuntemukset alko joskus 7-luokan alussa. Melkein kaikki aina kertoo netissä et ne on aina tienny olevansa jotai muuta ku se sukupuoli mihin he ovat syntyneet. Iskä sanoo et ei pahalla mut se on vaa vaihe. Tuntuu et kukaan ei ota mua tosissaan. En uskalla sanoo iskälle et kutsuis mua sillä nimellä millä oon itestäni ajatellu. En tiiä sen kantaa transihmisiin. Mutta kun mä tunnen dysforiaa omaa kehoani kohtaan. Haluisin vaa joskus ottaa sakset ja leikata rintani pois.

Toki mulla on binderi, mut se ei poista sitä faktaa et mul on tissit. En tiiä ees et saanko hormoonit täysikäsenä. Mua pelottaa se idea et joutuisin elää tässä kehossa lopun ikääni. Olen pohtinut jo jonkin aikaa kaapista ulos tulemista olen siis bi nainen vanhemmilleni, mutta minulla on vahva epäilys, etteivät he hyväksy suuntautumistani. Olen seurustellut kerran tytön kanssa, mutta suhteen salailu tuotti liikaa ahdistusta ja itsekin oli vasta tullut juuri sinuiksi oman suuntautumiseni kanssa.

Olen surullinen, koska eroon vaikutti vahvasti pelko vanhempieni suhtautumisesta, joten haluaisin kertoa heille asiasta, mutta en tiedä kuinka sen tekisin. Välit vanhempieni kanssa ovat vaakalaudalla, jos kerron asiasta, mutta en toisaalta haluaisi enää piilotella osaa itsestäni.

Vuoden alkusyksystä tajusin olevani biseksuaali. Tulin kaapista ensin kolmelle suomalaiselle kaverilleni ja vähän ajan päästä parhaalle kaverilleni tekstarin kautta. Julkaisin myös twitterissä seksuaalisesta suuntautumisestani kertovan tekstin. Laitoin tekstistä näyttökaappauksen yksityiselle instagram-tililleni, jota seuraavat lähinnä vain jotkut kaverit ja muutama luokkalaiseni, ja lähetin kuvaan linkin noin viiden läheisimmän kaverin whatsapp-ryhmään.

Olen siis tullut kaapista vain osittain, mutta tähän mennessä jokainen seksuaalisesta suuntautumisestani tietoinen on hyväksynyt minut biseksuaalina.

Minulla itsellänikään ei ole ongelmaa seksuaalisuuteni kanssa, olen itseasiassa ylpeä siitä ja täten hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ensimmäinen ongelmani kuitenkin on siinä, etten uskalla tulla kaapista perheelleni. Äitini, pikkuveljeni ja isäpuoleni vitsailevat usein esimerkiksi homojen kustannuksella. Etenkin äitini vanhemmat ovat hyvin vanhanaikaisia, tyytyväisiä Donald Trumpin voittoon ja rasistisia. He vastustavat homoseksuaalisuutta vahvasti.

Uskon, että isäni ja äitipuoleni hyväksyisivät seksuaalisuuteni, mutta kaapista tulo pelottaa silti paljon. Toiseksi haluaisin vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja puolustaa lgbt-yhteisöä esimerkiksi taistelemalla heteronormatiivisuutta, koulujen ajatusta vain kahdesta sukupuolesta "tytöt sinne, pojat tänne" , ennakkoluuloja, yms.

En kuitenkaan tiedä tähän sopivaa keinoa. Olen yrittänyt etsiä internetistä, mutten keksi mitään järkevää tapaa. Olisiko mahdollista saada vinkkejä tähän liittyen? Minulla on kolmaskin ongelma. Muutamia kuukausia sitten tapasin sosiaalisen median kautta erään minua puolisen vuotta nuoremman miamilaistytön.

Muutama viikko sitten hän pyysi minua tyttöystäväkseen ja vastasin myöntävästi. Pidän hänestä todella paljon, ja tiedän hänenkin pitävän minusta. Olemme sopineet puhuvamme videopuhelun heti, kun saamme järjestettyä molemmille sopivan ajankohdan, jollainen varmasti löytyy jo ensi viikolla. Äitini on kuitenkin hyvin skeptinen internetkavereista.

Olen ollut erään norjalaistytön hyvä ystävä jo kolme vuotta ja vaikka eräs läheinen ystäväni kävi jo vuosi sitten tapaamassa tätä yhteistä internetkaveriamme, ei äiti ole vieläkään hyväksynyt sitä, että tiedän tämän tytön olevan oikeasti se, joka sanookin olevansa. Hän on kuitenkin tulossa huhtikuussa suomeen tapaamaan minua ja ystävääni. Minulla on siis jo kaksi syytä olla kertomatta tyttöystävästäni: Mitä minun siis pitäisi tehdä? Hei, olen pian vuotias nainen ja muutaman viime vuoden aikana seksuaali-identiteettini on ollut melkoisessa myllerryksessä, enkä oikein tiedä enää, mitä ja ketä uskoa tai mitkä ajatukseni ja kokemukseni ovat "totta".

Yläasteiässä huomasin, että minua eivät pojat ja seurustelu kiinnostaneet lainkaan ja että se teki minusta jonkinlaisen kummajaisen. Tutkin asiaa ja löysin tietoa aseksuaalisuudesta, mikä tuntui silloin sopivan kuin nenä päähän. Seksi, pussailu, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä tuntui täysin irrelevantilta minulle. En pitänyt asiasta mitään meteliä tai edes kertonut siitä kenellekään erästä ystävää lukuun ottamatta, koska kiinnostuksen puute seurusteluun ei ollut missään vaiheessa ongelma.

Kotopuolessakin taidettiin vain huokaista helpotuksesta, kun istuin pahimmat teinivuodet kotona lukemassa, enkä riekkunut baareissa tai kuolannut poikien perään. En tästä syystä itsekään ajatellut asiaa tarkemmin ja pidinkin itseäni vuosikaudet aseksuaalina, mutta "käytännössä heterona". Lukion jälkeen muutin opintojen perässä isommalle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Lyhyestä virsi kaunis, vuosien kuluessa huomasin ihastuneeni naispuoliseen opiskelutoveriini, josta oli myös tullut hyvä ystäväni.

Tai ainakin luulen ihastuneeni - en edelleenkään tullut edes ajatelleeksi mitään sohvalla vierekkäin istumista intiimimpää kanssakäymistä hänen kanssaan, mutta pidin häntä äärimmäisen kauniina, halusin viettää hänen kanssaan kaiken aikani ja pelkkä puhelinsoittokin häneltä aiheutti perhosia vatsassa ja teki minut suunnattoman onnelliseksi.

En kuitenkaan koskaan kertonut hänelle tunteistani, koska en itsekään ollut varma, mitä tunsin. Kun hän sitten aloitti seurustelun erään toisen kanssa, yllätyin jopa itsekin, kuinka paljon se minuun sattui ja tajusin, että hän ei ollutkaan viehättynyt häneen "vain" ystävänä, vaan olisin mieluusti jakanut elämäni hänen kanssaan. Siitä on nyt useampi vuosi ja vaikka olen päässyt ihastuksestani yli, tuntuu kuin sen jälkeen kaikki minussa olisi hiljalleen alkanut muuttua.

Yritin olla ylianalysoimatta ihastustani, koska siihen ei liittynyt mitään seksuaalista ja sepitin itselleni olevani yhä "käytännössä hetero", mutta sain silti huomata kiinnittäväni enenevässä määrin huomiota viehättäviin naisiin, eikä ajatus seksistä tuntunut mahdottomalta, kun tulin ajatelleeksi, että partneri voisikin olla toinen nainen miehen sijaan, joskaan en edelleenkään kokenut seksiä mitenkään tarpeelliseksi.

Tämä tajuaminen syöksi minut jokseenkin myrskyisään identiteettikriisiin, minkä päätteeksi päädyin myöntämään itselleni, etten taidakaan olla edes pikkuisen hetero. Terminä lesbo alkoi kuulostaa osuvammalta. Olen keskustellut asiasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ystävieni kanssa ja heidän seurassaan minun on ikään kuin helppo tuntea itseni lesboksi.

Heidän kokemuksensa ovat samankaltaisia kuin minulla, he eivät kyseenalaista termejä, joita itsestäni käytän ja he vaikuttavat vain ilahtuneilta siitä, että olen löytänyt tämän puolen itsestäni. Yksin jäädessäni minua kalvaa kuitenkin edelleen epäilys, josta en uskalla tai voi puhua kenellekään.

Entä jos olenkin käsittänyt jotain väärin itsessäni? Mitä jos en ollutkaan ihastunut opiskelutoveriini - enhän halunnut seksiä - ja vain tulkitsin tunteitani väärin, ja kaikki siitä seurannut mieltyneisyys naiskauneuteen onkin vain jonkinlaisen itsesuggestion tuotos? Se, että tämä tajuaminen tulee tässä iässä, eikä esim. En uskalla luottaa ajatuksiini, koska tuntuu jotenkin hupsulta painia näiden asioiden kanssa, kun on jo aikuinen ja minun pitäisi olla jo jotenkin "valmis".

Osa lähipiiristäni myös sekoittaa ajatuksiani lisää. Eräs perheenjäseneni sanoi minulle, että ei usko minun olevan lesbo, koska vietän niin paljon aikaa "sellaisten" seurassa, että todennäköisesti vain kuvittelen itsekin olevani heistä yksi. Toinen sukulainen taas kommentoi, että minun ei ole tarpeellista tulla kaapista, koska en seurustele ja - suora lainaus - "kukaties tulet vielä muuttamaan mieltäsi".

En ole edes uskaltanut kertoa kaikille perheenjäsenilleni seksuaalisuudestani, koska pelkään sen aiheuttavan repiviä ristiriitoja jo valmiiksi riitelyyn taipuvaisessa perheessäni. Töissä meillä on pieni ja avoin työyhteisö minua taas kiusoitellaan siitä, etten ymmärrä mieskomeuden päälle ja vaikka olen kertonut, ettei seksi kiinnosta minua ja työtoverini väittävät tietävänsä, mitä aseksuaalisuus on, he eivät tunnu ottavan minua vakavasti, koska seksi ei ole minusta iljettävää tai vastenmielistä.

Tai ehkä minun pitäisi todistaa seksuaalinen suuntautumiseni jotenkin? Toisaalta en kuitenkaan jaksa jatkuvasti selitellä ja todistella itseäni, koska olen itsekin epävarma, enkä halua avautua kaikista seksuaalisuuteni kommervenkeistä ihan kenelle tahansa. Ja miten ylipäätään todistaisin olevani sekä viehättynyt naisiin, että aseksuaali? Kuka minua uskoisi, kun en itsekään ihan ymmärrä, miten tällainen kombo oikein toimii?

Olenkin ottanut tavaksi selvitä näistä tilanteista palaamalla takaisin ajatukseen itestäni "käytännössä heterona" koska tosiaan, en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa intiimissä suhteessa yhtään kehenkään, joten minulla ei ole varsinaisia todisteita homoseksuaalisuudestani. Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten taipumusteni kanssa, sitä rasittavammalta teeskentely tuntuu ja joskus lipsahdan roolistani, mikä luo hämmennystä kanssaihmisissä.

Minusta tuntuu myös, että jatkuva seilaaminen roolista toiseen etäännyttää minut muista ihmisistä, koska he aistivat, etten ole aito. Koen olevani jotenkin hukassa, tai vähintään eläväni kahdessa todellisuudessa. Luottoystävieni seurassa tunnen itseni vapaaksi olemaan juuri niin homo ja juuri sellaisella tavalla kuin hyvältä tuntuu, mutta muualla en ole oikein mitään, en aseksuaali, en lesbo, en hetero.

Epäilen identiteettiäni, koska se ei ole pysyvä ja pelkään, että homoseksuaalisuutenikin on vain joku alitajuinen rooli muiden joukossa, olkoonkin, että niinä hetkinä, joina voin olla avoimesti naisiin viehättynyt aseksuaali, koen itseni eheäksi ja kokonaiseksi.

En tiedä, mitä voisin tehdä, että elämääni tulisi selkeyttä ja identiteettiini pysyvyyttä. Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle työn perässä ja luotettavimmat ystäväni asuvat nyt tunnin ajomatkan päässä, ja nykyinen kotipaikkakuntani on niin pieni, ettei täällä ole esimerkiksi Setan paikallistoimintaa. Lisäksi yleisilmapiiri on melko konservatiivinen. Koen itseni eksyneeksi, yksinäiseksi ja eristetyksi.

Ihmettelen suuresti kun jo 11 vuotiaat puhuvat olevansa lesboja ja suutelevat toisen tytön kanssa ja siihen kannustetaan Alaikäiset kirjoittavat olevansa homo -lesbo-bi -trans ym ym suuntautuneita. Lapsia pitää ohjata oikeaan seksuaalisuuteen, jokainen ymmärtää, että muu kuin miehen ja naisen välinen seksuaalisuus on luonnotonta ja vastenmielistä. Jotka muuta kuvittelevat tarvitsevat hoitoa ja rakkautta päästäkseen normaaliin elämään. Ihmisille syötetään nykyään kaikenlaista, lapset ja nuoret menevät ihan sekaisin.

On kummallista kun nykyään nämä ihme suuntautumiset ovat niin tapetilla ja muotia -ja vaaditaan kaikkien hyväksyvän kaikenlaise genret.. On vaikka mitä kerrostalon rakastajaa ym. Äiti otti asian positiivisesti ja sanoi tukevansa minua, mutta silti painotti sitä kuinka olen murrosikäinen ja saatan katua mahdollista muutosta myöhemmin.

Kerroin äidilleni kuinka olen tuntenut olevani poika jo useamman vuoden ja kuinka pienenäkin olin leikeissä aika usein prinssi enkä prinsessa. Haluaisin päästä asioissa eteenpäin, koska kroppani ahdistaa minua todella paljon enkä tiedä voinko odottaa kovin kauaa. Kuinka saisin äitini ymmärtämään ja vakuuttumaan siitä, että tiedän kuka olen ja että tämä ei ole vain osa murrosiän identiteettikriisiä?

Olen kohta vuotias sateenkaarinuori, joka ei luokittele itseään sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Synnyin tyttönä mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole kumpikaan olen sen asian kanssa "sinut". En koe vetoa ihmisiin, joilla on miehen uloke ja sekin on fine mulle. Tulin kaapista alkuvuodesta ja vanhempani alkavat vihdoin hyväksymään suuntautumiseni paras ystäväni ja ensirakkauteni oli eka, jolle kerroin, hänelle oli superfine nää jutut. Mutta ongelmana on, että sukupuoleni on perheelleni asia, joka on vaikea ymmärtää.

En tykkää, että mua "tytötellään". Mulla on kaks veljeä toinen on homo ja toinen ketero. Ne kutsuu mua virheellisesti siskokseen, mutta korjaavat sanalla "sisarus" ei siksi että hyväksyisivät -päinvastoin. Vaan siksi etten suuttuisi Mutta vielä näistä mun vanhemmista. He eivät suostu kutsumaan mua mun poikanimellä ja muutenkaan eivät tajua miksi haluisin pienemmät rinnat. Edellistä juttua vielä isompi ongelma on se että fanitan yhtä naispuolista laulajaa ja fanitukseni alkaa menemään pahasti yli.

Minusta tuntuu kuin en pystyisi elämään ilman häntä. Hän kuuluu myös sateenkaariväestöön ja on kihloissa toisen naisen kanssa.

En myöskään saa mielestäni yhtä toista tyyppiä, joka myös seurustelee tytön kanssa käytin sanaa "tyyppi", koska hän ei koe olevansa kumpikaan, niinkuin en minäkään. Hän on niin ihana mulle ja semmonen läheisyysihminen, joka tykkää esim. Minun on vaikeaa hyväksyä se tosiasia että hän on varattu. Ja vielä kolmas juttu. Mua pelottaa et oon sinkku koko loppuelämäni Olen kyllä seurustellut sekä pojan että tytön kanssa, olivat tosin superlyhyitä juttuja.

Minun on todella vaikeata olla puhumatta idolistani edes 10 minuutin ajan. Pitäisikö minun muuttaa itseäni muiden mieliksi? Olen vuotias tyttö ja asun äidin, isän ja siskoni kanssa.

Meillä oli ihan tavalliset perhesuhteet, kunnes tulin kaapista kesällä. Olen homoseksuaali ja minulla on ollut tyttöystävä jo yli puolen vuoden.

Viime kesänä tiesin, että pian on kerrottava vanhemmilleni seksuaalisuudestani ja tyttöystäväni, mutta en ollut siihen vielä itse henkisesti valmis. Äitini oli aiemmin sanonut, että hyväksyy tytöt tyttöjen kanssa ja pojat poikien.

Tyttöystäväni tuli viikonlopuksi meille ja viikonlopun jälkeen äiti tuli huoneeseeni ja kysyi että mikä tämä homo juttu nyt oikein on, hän oli todella vihainen. Aluksi ihmettelin, että mistä äiti tiesi suhteestani tyttöystävääni, mutta sitten tajusin omistavani kaksi fritsua kaulassani viikonlopun jälkeen. Äiti suuttui ja puhui päiviä siitä, miten olen valinnut väärän tien ja että hänen on vaikea hyväksyä tätä asiaa.

Äiti ja isä riitelivät iltaisin tästä asiasta koska isänikin on rasisti homoja kohtaan. Äiti väitti, että he kyllä pitävät tyttöystäväni mutta ei vain pysty hyväksymään suhdettamme. Seuraavan kerran kun tyttöystäväni tuli meille kylään, ei kumpikaan vanhemmista hänelle moikannut.

Pikkuhiljaa äiti ei enää puhunut asiasta ja siitä tuli jonkinlainen tabu. Isän kanssa en ole puhunut ollenkaan asiasta koska emme ole niin läheisiä. Väitin äidilleni olevani biseksuaali koska luulen hänen hyväksyvänsä sen paremmin. Vanhempani myös kritisoivat pukeutumistyyliäni olen poikamainen , enkä uskalla kertoa olevani genderfluid.

Alkoi ajat, kun tunsin alakuloisuutta ja tunteen ettei minua hyväksyvä kotona. Ahdisti olla paikassa, jossa kaikki kamala oli tapahtunut. Aloin viiltelemään itseäni käsivarteen ja itkin joka yö. Tätä on jatkunut nyt yli kolme kuukautta. Tilanne ei tunnu etenevän ja en uskalla hakea apua esim. En ole siis mahdollisesta masennuksestani kertonut vanhemmilleni koska luulen etteivät he hyväksyisi sitäkään.

Minua myös ahdistaa, jos tyttöystäväni pitää ottaa puheeksi vanhemmilleni. Asumme eri kaupungeissa, joten minun on aina ilmoitettava, jos lähden tyttöystävälleni tai toisin päin.

Äidin äänensävy aina muuttuu kun esim. Olen hyvin väsynyt koska tein koko kesän rankkaa työtä ja käyn lukiota. Tuntuu etten saa koskaan levätä ja en jaksa enää henkisesti arjessa. Koulunkäyntini menee huonommin ja itken edelleen joka yö ja välillä saatan satuttaa itseäni, koska nuo asiat eivät mene mielestäni pois.

En tiedä mitä pitäisi tehdä Lue vastaus. En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta. Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'.

Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen.

Myönsin itselleni olevani homo. Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa.

Olin vapaa oma itseni. Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä. Olin kuitenkin varma homoudestani. Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni.

Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin. Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa. Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi.

Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset. Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset. Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi.

Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä.

Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa. Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta. Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani.

Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi. Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin.

Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta. Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää.

Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni. Olen epätoivon partaalla tilanteessani. En tiedä kuka olen tai mitä haluan. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista. Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana. Hei Olen vuotias muunsukupuolinen Lahdesta ja minulla on sellainen olo kuin olisin hyvin yksin tämän asian kanssa.

Olen tullut ulos kaapista äidilleni, siskolleni ja entiselle opettajalleni. Loppu suvulle ei missään nimessä saa kertoa, koska he oletettavasti tekevät perheestäni pahempia mustia lampaita kuin jo olemme. En kuitenkaan tunne että voin puhua näistä asioista kotonakaan. Tuntuu kuin kiusaisin äitiä aina kun puhun näistä asioista, enkä kehtaa vaatia että hän ei kutsuisi minua mimmiksi, tytöksi etc. Yritin olla kovana asiasta aluksi, mutta hermostutin äitini sillä, niin luovutin. Nyt se kaduttaa, koska se häiritsee.

Siskolleni sanoin vain etten ole tyttö enkä poika, koska äidin mukaan hänkään ei ymmärrä. Tähän vielä se, että tahtoisin eroon rinnoistani, mutta en uskalla tehdä päätöksiä äidin ja suomen lain säädännön takia. Bindaus ei tunnu enää oikein auttavan asiaa Anteeksi että tämä on niin jaaritteleva viesti, mutta lopullinen kysymys on kait se, että pitäisikö minun yrittää puhua tästä lisää vai ei?

Moro, olen vuotias, enkä ole oikein varma sukupuolestani. Biologinen ja juridinen sukupuoleni on tyttö, mutta minusta tuntuu kummalliselta, kun minusta puhutaan "tyttönä" "neitinä" tai "naisena". Minulla on lyhyet hiukset ja olen aina käyttänyt miesten vaatteita, jos olen saanut valita. Haluaisin binderin, mutta en juurikaan tarvitse sitä, eikä Suomessa ei oikein myydä bindereitä enkä ole uskaltanut kertoa vanhemmilleni tästä mitään.

En tykkää vartalostani tai naamastani, enkä ole uskaltanut mennä esim. En tykkää puhumisestakaan, koska vaikka ääneni on melko matala, sen kuullessa ajattelee ensimmäisenä että "Jaha, tuo on tyttö".

Molemmat vanhempani ovat melko homo- ja transfobisisia, mutta isäni on sanonut että hyväksyy minut vaikka olisin mitä, mutta pelkään silti heidän reaktioitaan. Enkä ole varma, olenko trans, vai onko tämä vain joku epämääräinen vaihe jolle nauran kymmenen vuoden päästä. Minua pelottaa, että jos esim.

Olen 24 vuotias homoseksuaali nainen ja n kaksi vuotta sitten tulin puhelimitse kaapista äidilleni.. Esimerkiksi koulussa tai työelämässä asia on myös ollut täysin ok ja olenkin tullut kaapista ulos jo melkein kaikkialla enkä ole kohdannut mitään selkeää syrjintää aiheen tiimoilta. Kuitenkin äitini reaktio puhelimessa yllätti minut yhtä paljon kuin kaapista ulos tulemiseni hänet.. Viime kesänä sain myös hämmentävän puhelinsoiton, jossa ensin äiti käski minua kertomaan suuntautumisestani sukulaisille, minkä jälkeen kielsi kertomasta, minkä jälkeen ilmoitti että kaveriporukkani on lesboksi muuttumisen jälkeen muuttunut ihan kauheaksi whaat?

Tämän jälkeen tuli onneksi seuraavana päivänä vähän katuvaisempi soitto, missä toteamus että minun pitäisi ymmärtää asian olevan hänelle vaikea edusti ilmeisesti anteeksipyyntöä. Joka tapauksessa näiden episodien välissä yhtään kenenkään seksuaalinen suuntautuminen on täysin tabu aihe perheessämme, itsekään en halua millään tavalla viitata mihinkään oman elämäni ihmissuhteisiin, etten vaan saa aikaan mitään kohtausta.

Olen aika huono puolustamaan omaa kantaani ja konfliktitilanteissa esim. Rauhallisesti ja hyvässä ilmapiirissä voisin asiasta keskustella. Alun perin ajattelin, että ajan myötä asia helpottaa, nyt olen viime aikoina pohtinut, että onko mitään mitä voisin tehdä auttaakseni äitiäni saamaan tälle jutulle vähän normaalimmat mittasuhteet, vai pitääkö tällaista salailua ja aiheen välttelyä jatkaa ikuisuuksiin Tuntuu että hän kuvittelee minun elävän jotain mystistä undergroundlesboelämää, kun oikeastihan näin sinkkuna seksuaalinen suuntautumiseni ei näy arjessani pahemmin ollenkaan.

Äitini ei käy töissä, hänellä ei ilmeisesti ole oikein ystäviä kenen kanssa kehtaisi asiasta puhua, saatikka sukulaisten kanssa, kenen kanssa hän olisi läheisempi. Paitsi pikkusisarusteni, jotka ovat kyllä ihailtavasti jaksaneet kuunnella, mutta minusta on jotenkin ikävää että minun elämäni melko henkilökohtainen asia on tällä tavalla muiden hartailla puitavana ja selvitettävänä.

Harmittaa myös, kun arvelin että kaapista tulon jälkeen voisin olla vapaammin eikä olisi oloa, että salailen jotain, mutta tilanne on oikeastaan jo melkeinpä päinvastainen kun joudun asiasta kuitenkin vaikenemaan.

Ehkä oli virhe tulla kaapista, kun meidän perheessä ei romanttiset ihmissuhdeasiat muutenkaan ole mikään luonnollinen keskustelunaihe.. Osaatteko neuvoa miten saisin tilanteen korjattua? Olen vuotias lukion 1. Keväällä multa kysyttiin, olenko lesbo. Siinä sitten vähän hätäännyin ja sanoin, että en ole. Sitä ennen kuitenkin olin ajatellut olevani bi, mutta olin kieltänyt sen itseltäni, koska minulle on kotona aina kerrottu, että homoseksuaalisuus on syntiä, eikä vanhemmat tule ikinä sitä hyväksymään.

Sen jälkeen aloin miettimään, että olenko oikeasti bi, vai enkö vain halua aiheuttaa niin suurta järkytystä läheisilleni, kun joskus kerron heille. Suurin osa läheisistäni on siis todella uskonnollisia. Noin vuosi sitten olin vähän ihastunut yhteen poikaan, mutta en olisi todellakaan halunnut olla sille muuta ku kaveri. Olen miettinyt kertovani lähiaikoina parille kaverille ja olen yrittänytkin, mutta sanat ei vaan ole tulleet suusta.

Mietin vaan, että voinko oikeasti tietää olevani lesbo, jos en ole ikinä edes kunnolla ihastunut tyttöön? Ja mitä sanon kavereille, jos ne alkaa kysyyn, että miten voin esim. Olen nainen 17v ja olen jo pari vuotta tiennyt, että pidän naisista, miehet eivät kiinnosta ollenkaan, joten olen lesbo. Olen täysin sinut sen kanssa ja kaikki on hyvin. Pukeudun miestenvaatteisiin ja minulla on lyhyet hiukset, koska ne tuntuvat minulta itseltäni. Mutta nyt olen vähän aika sitten alkanut miettiä kehoani Luulin, että se on vain ohi menevää, mutta se on jäänyt kalvamaan.

En tunne olevani nainen, mutta en mieskään eli en halua miehen kehoa. Minua ahdistaa kutsua itseäni naiseksi tai sanoa jollekin olevani nainen.

Myös terveyslomakkeiden täydennys ahdistaa tai mikä vaan lomake johon pitää kertoa sukupuoli. Ahdistaa myös naisten pukuhuone. Ei se, että siellä on muitakin vaan oma kehoni ahdistaa En tiedä mikä olen, jos en tunne olevani nainen tai mies ja kehoni vaivaa minua. Kehossani minua vaivaa eniten rintani. Haluan poistaa rintani, jotta tuntisin itseni paremmaksi, että silloin "en ole nainen, mutta en mieskään"-tyylillä.

Minkä ikäisenä voi poistaa rinnat ja paljonko se maksaisi? Minkälainen prosessi se on? Onko kuukautisten lopettaminen mahdollista? En ole kertonut vanhemmilleni tai sisaruksilleni. He eivät tiedä, että olen lesbo tai tästä keho asiasta mitään.

Uskon, että vanhempani hyväksyisivät minut lesbona, mutta olen epävarma hyväksyvätkö he minut jonain muuna kuin naisena tai miehenä. Sisarukseni pelottavat minua eniten. He ovat puhuneet minun kuullen negatiivisesti seksuaalivähemmistöstä, kuinka transsukupuoliset ovat ällöttäviä ja että homot ja lesbot eivät saa tulla heidän lähelleen ja kaikkea tämmöistä.

Tuntuu että he eivät hyväksy muita kuin heteroita ja "normaaleja" ihmisiä. Sävy jolla he puhuvat tuo heti ahdistuneen tunteen. Olen heidän kanssaan myös paljon tekemisissä. Jos kerron heille, niin pelkään, että se rikkoo välimme pysyvästi. Ainoastaan lähimmille ystävilleni olen kertonut ja he ovat hyväksyneet minut ja auttaneet ja tukeneet minua, mistä olen helpottunut ja kiitollinen. Miten voin kertoa vanhemmilleni ja sisaruksilleni näistä asioista? En tiedä miksi kutsua itseäni tai mikä olen Ja mitä minun kannattaa tehdä.

Haluaisin kutsua itseäni joksikin. Sanoin kaverilleni aluksi että musta tuntuu että olen genderfluid se oli okei sen kanssa mutta kun puhuin uudestaan sille se sanoi että hän ei voi otta minua tosisaan. Se on ite osa LGBT ja sillä on toisiakin ystäviä joka on siitä mutta, mitä pitäisi tehtä?

Niin minusta on tuntunut noin vuoden verran, että haluaisin näyttä pojalta masculine mutta ennen sitä en edes miettinyt tämmöisestä oli vaan ihan tiukasti kiinni sukupoolirooleista jne. Nyt haluaisin vaan mennä kauppaan ja ostaa vaateita vain sellaisia, jotka näyttävät minusta kivalta. Olen myös miettinyt, kuinka paljon erilainen elämäni olisi, jos olisin syntynyt poikana. Haluaisin leikata hiukset lyhyeksi mutta äitini ei lupaa ja siksi että näyttäisin pojalta Olen kohta 16 vuotias tyttö.

Olen pienestä asti tiennyt että tykkään sekä tytöistä että pojista. Minun vanhempani eivät hyväksy minun seksuaalisuuttani ollenkaan, he uhkaavat heittää minut ulos kotoa tämän takia. Moi olen 14v ftm ja haluaisin tietää koska hormooneija saa aloittaa. Ja miten saisin vanhemat suostumaan siihen Lue vastaus.

Olen kohta 19 v tyttö ja noin vuosi sitten tajusin olevani lesbo. Tämä vuosi on ollut elämässäni yksi vaikeimmista identiteettipohdintojen yms. Itse asian hyväksymiseen meni oma aikansa tosin välillä tulee edelleenkin hetkiä, jolloin haluaisin uskoa, että olen hetero, kuitenkin tiedän, että niin ei ole mutta tiedän että haastavin vaihe on vielä edessäpäin.

Tällä hetkellä kukaan läheiseni ei tiedä, tai niin ainakin luulen. Näytän kuitenkin täysin heterolta, joten asiaa tuskin aivan helposti tajuaa. Suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin on muodostunut äitini, joka on erittäin homofobinen. Kuitenkin lesbot ovat hänen mielestään vielä paaaaljon vastenmielisempiä kuin homot.

Kun olin nuorempi, äitini kyseli jatkuvasti miksei poikaystävää ja että olenko lesbo, jolloin tietysti suutuin ja kielsin asian kun en ollut silloin edes tietoinen. Nykyään luulee minun vain olevan hyvin nirso ja joskus myös vitsailee asialla. En ole siis ikinä seurustellut kenenkään kanssa, tapaillut kyllä muutamia poikia, muttei niistä ikinä kehittynyt mitään.

Tiedän että jos haluan elää onnellista ja normaalia elämää, minun on kerrottava jossain vaiheessa. Se vain on todella suuri kynnys. Kysymys kuuluukin, miten voisin lähestyä asian kertomista ystävilleni sekä etenkin äidilleni? Olisiko parempi kertoa vasta sitten kun muutan esim. Mulla ei ole kavereita joille puhua, mutta mulla on 15 -vuotias transpoika "veli", joka kutsuu mua Viljamiksi koska niin pyysin.

Hän asuu kuitenkin kaukana minusta. Perhe on nyt kuitenkin ongelma. He sanovat, että jos kerran olen poika niin mun pitää tehdä poikien hommia ja lopettaa kaikki akkamaiset jutut. Se loukkaa aika paljon, sillä eihän vaatteilla, tekemisillä ja väreillä ole sukupuolta.

En saa mistään lähipiiristä tukea tai apua. Vanhempani tarvitsevat jonkun kelle puhua näistä ja neuvoja, miten toimia trans sukupuolisen kanssa. Tunnen itseni hyvänä sellaisena kuin olen mutta en halua, että vanhempani häpeävät minua.

Moikka, oon vuotias tyttö. Oon viime aikoina miettiny aika paljon mun seksuaalista suuntautumista. Oon ollu ihastunu molempiin sukupuoliin. Luen mielelläni seurustelutarinoita, ja pidän jokaisesta yhdistelmästä lesbopari, homopari, heteropari kunhan on kirjoitettu hyvin.

Mun oman ikäluokan pojat ei kiinnosta, enkä tällä hetkellä oo mitenkään erityisen ihastunut yksittäiseen tyttöönkään. Ilta-Sanomissa oli kuvasarja alastomasta naisesta uimassa, ja oon katsellut niitä kuvia jo pari kertaa, koska saan niistä sellasen mukavan tunteen. Mua pelottaa lähinnä se, että mulla ei oo ketään jolle puhua sillee ei-anonyyminä.

Mun isä on aika vähäpuheinen, joten en oikeen koe luontevaks jutella hirveesti sille, vaikka se varmasti ottais sen hyvin. Mulla ei oikeen oo kavereita, en uskalla puhuu terkkarille tms. Mun äiti on pahin. En nyt kerro kaikkee siitä, koska tää teksti venyis liikaa, mutta se siis puhuu olettaen, että meen varakkaan miehen kanssa naimisiin, otan sen nimen, hankin muutaman lapsen ja jään mahdollisesti kotiäidiksi.

Mun äiti haukkuu mua aikalailla kaikesta, jossa oon sitä parempi, kuten arvosanat. Ja se tosiaan puhuu alentavasti kaikista, jotka ei oo sellasia "perusheteroita". Mutta siis, voisinkohan määritellä itteni biseksuaaliks ja miten voisin puhuu jollekin tästä?

Miksi eräät poliittiset tahot ja muut toimijat, sekä yksityishenkilöt, saavat tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa toimia ja kampanjoida seksuaalivähemmistöjä vastaan ilman, että tällaisesta toiminnasta seuraa rangaistusta? Eikö seksuaalivähemmistöjen vastainen toiminta ja kampanjointi ole kiihottamista kansanryhmää vastaan? Vastaavasti edelleen poliittisissa piireissä ym. Homoseksuaalina haluan muistuttaa siitä, että homoseksuaaliseksi synnytään, homofobiseksi kasvatetaan ja homofobiseksi kasvattamiselle on tultava loppu.

Edelleen tämä ei lopu niin kauan, kun eräät toimijat saavat levittää homo- ja muiden seksuaalivähemmistöjen vastaista kampanjaa. Olen itse perheestä, jossa on pyritty kasvattamaan lapsista homofobisia. Tässä vanhempani ovat sisarteni kohdalla onnistuneet. Kärsin tästä suunnattoman paljon. En voisi kuvitellakaan kertovani perheelleni seurustelevani pojan kanssa. Tässä tuli nyt asiaa jonkin verran. Halusin vain välillä kirjoittaa, mitä viime aikoina on liikkunut mielessä.

Hei, olen jo pitkän aikaa ajatellut tällaista asiaa: Äiti sanoo, että hyväksyy, mutta hän ei ymmärrä. Isäni taas kuuli asiasta äidiltä, joka esitti asian "ohimenevänä" ja "vaiheena".

Olisin kuitenkin halukas tulevaisuudessa keskustelemaan sukupuolen korjauksesta yms. En saa siihen vanhemmiltani minkään näköistä tukea ennen kuin olen täysi-ikäinen, koska isäni sanoi, että jos haluan korjata sukupuoleni hän esitti asian "sukupuolenvaihdokseni, joka sai minut ärsyyntymään minun on oltava 18 -vuotias, koska hän ei suostu allekirjoittamaan mitään Olen yrittänyt puhua koko perheelleni äiti, isä, veli mutta he eivät huomioi minua, he eivät huomioi, etten halua minua kutsuttavan sen enempää "tytöksi" kuin "prinsessaksikaan".

He pitävät minua vain poikamaisena tyttönä. Miten ikinä aikuisena he voisivat koskaan nähdä minua heidän poikanaan, kun eivät nytkään suostu edes ajattelemaan asiaa. Jos hormonihoitojen ja nimen vaihdoksen sun muun jälkeenkin he kutsuvat minua syntymänimelläni, niin mistä se kertoisi? Eivätkö he tosiaan arvosta yhtään? Tiedän että asian sulattelu ja käsittely vie aikaa, mutta olettaisin asian odottamalla menevän eteenpäin, mutta eipä mene.

Mitä heille pitäisi sanoa? Olen vuotias tavallinen koulutyttö Pohjanmaalta. Tai ei nyt niin 'tavallinen', kuin oletettaisiin. Olen ihastunut erääseen tyttöön. Tutustuttiin sitten paremmin ja meistä tuli oikein parhaat ystävät. Tunsin pian jotain outoja ja vahvoja tunteita tämän tytön seurassa ja sitten En tiedä miten se tapahtui, mutta me vain Siinä minun huoneeni sängyllä, me suutelimme toisiamme hetken ja ihanalta se tuntui.

Sen teimme vielä toisella ja kolmannella kerralla. Ne tunteet olivat varmasti rakkautta. Sitten olen kuullut äitini puhuvan epäluuloisesti näistä muista seksuaaleista kuin heterot.

Isäni taas suhtautuu muihin seksuaaleihin neutraalisti ja hyväksyy sen, mikä tahansa minusta tuleekin. Isovanhemmat äidin puolelta taas ovat ihan "herran jestas! Niille en edes yritä kertoa. Entä sitten kun he olettavat, että menen naimisiin miehen kanssa ja sitten parinani olisi vaikka nainen?

Haluaisin kertoa, mutten pysty. Vaikeaa on varmasti toisellakin tytöllä. Ja tunnustan ainakin tässä vaiheessa olevani lesbo. Isäni ja äitini ovat sitä paitsi eronneet, eikä äiti luota isään ja välttelee tätä. Sain joskus isäpuolen, joka huusi, uhkaili ja syytti minua.

Olen kohta 23 täyttävä mies joka kuitenkin tuntee olevansa nainen. Tässä on monta vuotta mietitty, tuskailtu ja ahdistuttu tämän asian takia, että nyt on aika alkaa tehdä asialle jotain Mitkä ovat ensimmäiset askeleet, kun alkaa sukupuoltaan muuttamaan? Samoiten minua huolettaa sukulaiset jotka ovat kaikkea "lieveilmiöitä" vastaan. Miten heille olisi viisainta tästä asiasta kertoa.

Moi olen 13 vuotias tyttö ja olen lesbo ja mun pitäisi kertoa mun kamuille ja perheelle mutta en tiedä miten. Viimeksi kun yritin kertoa mutsi sano, että ei 13 vuotiaan muka tiedä. Sen jälkeen se on sanonut, että homot ja lesbot on vaan joku muoti-ilmiö.

Oon yrittänyt kertoa sen ehkä miljoonaa kertaa mutta ei ne Urpot tajuu sitä ja jos sanon faijalle niin se varmaan vetäisi hirveet pultit. Joten mitä pitäs tehä? Olen kolmen lapsen äiti. Heidän isänsä kanssa olin kaksikymmentä vuotta yhdessä. Vuosi sitten uskaltauduin tulemaan kaapista eräälle silloiselle kaverilleni: Eihän se hyvin mennyt, en jaksa mennä yksityiskohtiin, enkä itseasiassa niitä tiedäkään, mutta kuten sanottua, hän on nyt entinen kaverini.

Meni yli puoli vuotta, kun uskaltauduin vihdoin sanomaan saman aviomiehelleni. Hän kiitti luottamuksesta, sanoi olevansa aina mun tukenani, mitä ikinä tekisinkään, mutta että koska ei itse ole homo, ei koe voivansa jatkaa yhteiseloa minun kanssani. Minulla ei ole enää parasta kaveria, mulla ei ole enää aviomiestä, jolle itkeä huoliani.

Niille yhden käden sormilla laskettaville kavereilleni en uskalla avautua. Kaksi edellistä kertaa olivat niin tuhoisia. En tiedä kuinka selviäisin, jos menettäisin heidätkin. Sukulaiset eivät tiedä, he eivät taida ymmärtää miksi erosimme. Tuntuu että kaikki pitävät minua syyllisenä. Tunnen itseni erittäin huonoksi ihmiseksi. Nyt olen sitten tilanteessa, jossa tavallaan olen ulkona, tavallaan en, koska en ole kertonut kaikille.

En myöskään oikein tiedä mitä mä haluan. Binderiä olen kokeillut, en pidä siitä kuinka kuuma se on. Huomaan etten oikein enää jaksa huolehtia itsestäni. En usko rehellisesti voivani koskaan saada ihmissuhdetta, joka perustuisi totuudelle. Minut on hylätty kahdesti sen takia mitä olen. En jaksa uskoa, ettei niin tapahtuisi vastakin.

Rehellisesti, ellei minulla olisi lapsia, harkitsisin päivieni päättämistä. En vain oikein näe mitään mieltä tässä, olen lähinnä vaivaksi muille, ja paheksunnan kohde, jätinhän mieheni "ilman mitään syytä".

En osaa kuvitella tulevaisuuttani. En oikein näe edes viikkoa eteenpäin. En käsitä mitä mun pitäisi tehdä. Lapsuudessani halusin leikkiä tyttöjen kanssa mieluiten, olin vilkas poika mutta tyttöjen maailma kiehtoi!

Poikien kanssa, ainakin naapurinpojan kanssa leikkiessäni halusin hänen kanssaan olla tyttö, suutelimme ja leikimme kotia, jossa olin aina tyttö!

Minulle jäi varjo, joka on seurannut minua tänne saakka! Olen elänyt elämääni heterona, johtuen ajasta jossa elin, pohjanmaan ahtaassa yhteisössä ei ollut tilaa poikkeaville, menin naimisiin, joka johti eroon ei tästä syystä mutta toinen kerta jo onnistui, perhe on mielestäni voinut hyvin.

Jotain on puuttunut, olkapääni takana on ollut hän, joka on kuiskannut useasti voimakkaastikin, kun on eteeni tullut upea poika, myöhemmin mies. Se on johtanut unelmiin olla jälleen tyttö miehen kainalossa. Ei se ole toteutunut, mutta en tiedä mitä tehdä. En haluaisi rikkoa perhettä mutta tunnen, jotain suurta on kokematta!!!

Taitaa olla toivotonta enää tehdä asialle mitään! En olisi uskonut, että saisin kirjoitettuani teille, olen helpottunut! Koen itseni mieheksi naisen kehossa. Vanhempani haluavat muuttaa minua heteroksi yms.. Olen kertonut läheisimmille ihmisille asiasta. Vanhempani eivät halua hyväksyä asiaa.

Olenko tehnyt jotain väärää, että minun vanhemmat eivät hyväksyisi asiaa? Voinko tehdä asialle jotakin, että minut hyväksyttäisiin sellaisena kuin olen, etteivät ihmiset muuttaisi minua sellaiseksi kuin toivoisivat? Hei, olen vuotias tyttö, ja vuosi sitten tajusin olevani bi-seksuaali. Tällä hetkellä naiset kiinnostavat enemmän kuin miehet. Kavereille seksuaalinen suuntautumiseni on ok, mutta vanhemmat eivät hyväksy homoja tai bi-seksuaaleja.

Miten heille voisi asiasta kertoa? Minulla on pientä säätöä yhden tytön kanssa, mutta vanhemmat kyselevät jatkuvasti milloin poikaystävä tuodaan näytille ja kettuilevat siitä että oon varmaan lesbo kun ei poikia näy. Heidän asenteensa on todella negatiivinen seksuaalivähemmistöjä kohtaan Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin.

Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella. Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi. Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut.

Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani. Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään? Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa. Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa. Muistan, kuinka jo ensimmäisissä seksuaalisissa fantasioissani pidin paljon enemmän kahden naisen välisestä seksistä kuin miehen ja naisen.

Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olen katsonut myös pornoa, ja lesboporno on huomattavasti parempaa kuin heteroporno. En ole varma olenko hetero vai bi. Pitääkö minun odottaa, että saan jotain kokemusta ja miettiä sitten mikä tuntuu oikealta? Tämä asia on ahdistanut minua jo pitkään, varsinkin kun asuu vanhempien luona ja tietää että jos olen bi ja he saavat joskus tietää, he varmaan heittävät minut ulos eivätkä varmaan halua nähdä minua enää ikinä. Olen 14v tyttö ja en tiedä kuka olen tai mikä olen.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kuka olen, ja joskus tuntuu, että olen transsukupuolinen. Haluaisin kovasti olla poika koska miesten lihaksikas vartalo on niin kaunis ja haluaisin semmoisen itsekin, haluaisin kesäisinkin olla ilman paitaa niin kuin pojat.

Pidän myös jotenkuten naisen vartalostani, mutta se ei tunnu oikealta. Enkä uskalla puhua tästä kenellekään, koska kerroin parhaalle kaverilleni olevani tälläinen kuin olen ja hän lopetti kaveruutemme siihen. Pelkään sitä mitä muut ajattelevat. Pidän pojista ja yhdestä meidän koulun pojasta, mutta en halua menettää mahdollisuuttani olla hänen kanssaan yhdessä.

Koska haluaisin olla niin kovasti poika, että itken joskus öisin ja joskus vihaan kehoani. Olen ajatellut sukupuolen vaihtoa, mutta sekin pelottaa. Ensin pitäisi kertoa vanhemmille ja en halua saada huonoja välejä vanhempiini.

Olen ajatellut kertoa kavereilleni, mutta en ole uskaltanut, kun en ole ihan varma mikä olen. Käytän hyvin paljon poikien vaatteita ja minua kiusataan siitä mutta en välitä kovinkaan paljoa mitä he minulle sanovat. Pidän kyllä myös mekoista ja hameista. Mutta haluaisin olla niin kovasti poika, että se sattuu. En tiedä mitä teen. Hei, Olen vuotias poika. Haluaisin kovasti tulla ulos kaapista ja kertoa homoudestani!

Yhdelle parhaimmista kavereistani olen jo kertonut, mutta en osaa arvioida, kuka olisi seuraava kuulija — haluan saada muutaman kerran kertoa muille ennen kuin kerron perheelleni tai suvulleni. Vai kannattaisiko minun kertoa heti perheelleni? Vanhempani ovat suvaitsevaisia ja varmasti hyväksyisivät minut sellaisena kuin olen, mutta äitini suku on lähes täysin avoimen rasistinen.

En ole keksinyt järkevää tapaa tuoda asiaa julki suvulleni niin, että vanhempani eivät saisi kuulla asiasta sen enempää — en toki itsekkään aio sen enempää asiaa ruotia sukuni kanssa, jos heille se tuottaa ongelmia, mutta en haluaisi moisen asian takia rikkoa suhteita sukuuni. Lisäksi kaveripiirini luultavasti myös hyväksyisi minut sellaisena kuin olen, mutta jatkuva homoläpän heitto ei ole tehnyt asiasta kovinkaan yksinkertaista Mikä olisi järkevin tapa edetä asioiden tiimoilla?

Olen vuotias nainen ja jo pitkään identifioitunut biksi. En ole kuitenkaan liiemmin tuonut suhtautumistani esille. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että pyrin suhteisiin vain miesten kanssa, koska niin on helpompi; tämä kuulostanee setalaisten korvaan rajoittuneelta ja niin se onkin, mutta omassa tuttavapiirissäni päätös on mielestäni ymmärrettävä. Olen kyllä kysyttäessä vastannut aina rehellisesti ja muutaman läheisen kanssa saanut purkaa tuntojani enemmän.

Viime aikoina olo on ollut levoton ja masentunut ja olen alkanut kyseenalaistaa sekä omia ajattelumalleja sekä suuntautumistani. En ole ollut ikinä vakavassa parisuhteessa, vähemmän vakavia on ollut muutama. Nämä suhteet ovat olleet varsin epätyydyttäviä. Seksi ei ole tuntunut erityisen hyvältä, vaan olen saanut nautintoa lähinnä haluttavana olemisesta ja alistumisesta. En tiedä olinko yhdestäkään näistä miehistä todella kiinnostunut vai oliko kyse jostakin ihan muusta, halusta olla parisuhteessa koska muutkin tai halusta olla haluttava.

Ylipäänsä kiinnostun ihmisistä seksuaalisessa mielessä äärimmäisen harvoin - ja jos olen rehellinen, niin kyllä ne ovat useimmiten naisia. Olen miettinyt aseksuaalisuuttakin, kai siinäkin on jonkinlaisia asteita? Seksin ajatus abstraktilla tasolla ja eroottisissa tarinoissa kiihottaa, mutta en pysty kiihottumaan kenenkään todellisen ihmisen ajattelusta, enkä koskaan ole saanut orgasmia.

Huomaan myös ajattelevani, että ehkä minä vain tarvitsen parisuhdetta vähemmän kuin ihmiset yleensä. Ehkä en tarvitse parisuhdetta? Minun on ollut vaikea ymmärtää ihmisten ahdistumista sinkkudesta, minullahan on laaja ystäväpiiri. Tiedän ahdistuvani lähinnä sen vuoksi, että mitä vanhemmat ja ystävät ajattelevat, kun en ole ikinä seurustellut. Säälivätkö ne, jos olenkin yksin? Minä olen usein ajatellut, että hyvät ystävät ja ystävien lapset riittäisivät minulle, jos vain voisin olla varma, että heillä on minulle aikaa, kun olemme vanhempia ja muilla on perheet Pelkään kyllä yksin jäämistä, ja heikkoina hetkinä olen vakuuttunut, että hommaan heterosuhteen ja lapsia vain välttääkseni sen.

Huomaat, että ajatukseni ovat sekavia. En osaa tunnistaa, onko kyse siitä, että olenkin lesbo tai ainakin enemmän sinnepäin vai onko vain niin, etten ylipäätään oikein kiinnostu ihmisistä samalla lailla kuin muut. Mieleni tekisi tavata muita bi-naisia ja lesboja ja tunnustella, että ovatko omat kokemukseni ja ajatukseni heidän kanssaan samanlaisia. Myös aseksuaalisuudesta olisi hyvä saada puhua jonkun kanssa, tunnustella että sopisiko se minuun. Olen harkinnut, että etsisin satenkaariväkeä ihan Helsingin yöelämästä, mutta tämä on lopulta niin pieni kaupunki.

En välittäisi avata pohdintaani koko tuttavapiirilleni ennen kuin tiedän itse enemmän. Epäilen olevani lesbo, ajatus seksistä miehen kanssa inhottaa ja olen ihastunut tyttöön. En ole vielä tullut kaapista ulos, mutta haluaisin kertoa siitä parille harkitulle henkilölle, joista toinen on paras kaverini.

Olen ihastunut parhaaseen kaveriini, joka on hetero. Yhtenä päivänä keskustelu päätyi lesboihin. Kaverini rupesivat puhumaan kuinka hirveää olisi, jos joku kaveri olisi lesbo. Ihastukseni kohde sanoi, ettei ikinä voisi tykätä tytöstä sillä tavalla. Ja muut sanoivat, etteivät voisi olla henkilön kanssa koska heillä on pelko ihastumisesta. Mainitsin sitten siinä jotain, että minua ei haittaisi, vaikka ystäväni olisi lesbo ja heti kaikki syyllistivät.

Haluaisin kertoa tästä jollekin mutta en uskalla koska juorut leviäisivät heti näin pienellä paikkakunnalla. Epäilen että kaverini alkavat kohta jo epäillä jotain. En haluaisi olla yksin tämän asian kanssa mutta menettäisin kaikki ystäväni siinä samassa. Enkä halua vielä kertoa vanhemmillekaan. Olen ihan pulassa mitä mun pitäisi tehdä? Tiedän että tämä on kysymistä varten mutta tahdon enimmäkseen vain avautua ja kysyä olenko normaali ja missä voisin puhua näistä asioista.

Olen pan-seksuaali mutta vielä kaapissa oikeassa elämässä, yksi ystäväni tietää. Internetissä esiinnyn avoimesti pan-seksuaalisena, mutta olen jo pari kertaa saanut kritiikkiä siitä etten oikeasti ole pan-seksuaali koska pidän enemmän tyttömäisistä pojista ja tytöistä kuin macho-miehistä.

Internetissä olen myös jakanut kuvia itsestäni useiden poikien ja miesten kanssa, roolileikkinyt, yleisesti sekä tyttönä. Vaimoa pääsen naimaan noin kerran kuussa kun hän sille päälle sattuu, eli aivan liian harvoin Viime jouluna sovin tapaamisen pakettiautoon kirjaston pihalle, kun lähestyin autoa sivuovi aukesi ja kävin polvilleni siellä istuvan miehen eteen. Nuolin, imin ja runkkasin hänet laukeamaan suuhuni ja lähdin pois.

Menin suoraan baariin tästä tilanteesta, olisin halunnut lisää. Voisitko sinä antaa minulle lisää, ole 38 v pitkähiuksinen normaalivartaloinen mies. Ollessaan sillä tuulella sitoo vaimoni minut kyynärpäistä selän taakse, vetää köyden niskan ja kainaloiden ali kiinni eteen rinnalle, sitoo nilkat yhteen ja kiristää ne ylös kiinni niskan köyteen. Hän on sitonut siittimeni ja kivekseni sekä kiinnittänyt kaulaani suuren koiran taluttimen. Ikääntynyt nainen toteuttaa omia perversioitaan ja kiusoittelee minua kiveksistä.

Ei suostu aina penetratioon vaan kääntää minut kyljelleni ja kiveksistä puristaen sekä joskus jalkapohjiani pieksäen pakottaa minut onanoimaan. Sidotuista kyynärvarsista huolimatta käteni ylettyvät siittimeen.

Nautin tuosta niin paljon, etten vahingossakaan vastustele valmisteluja eli alkusidontaa liikaa. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan.

Etsi Toggle navigation Valikko. Asunko kummajaisen kanssa, kun taannoin huomasin miehen surffineen ahkerasti shemale ja transu sivustoilla?? Onko se huvia miehelle vai suuntaa antavaa hänen seksuaalisuudestaan? Miten tämä oikein tulisi tulkita?

Seksi meillä sujuu hyvin eikä muutenkaan ole mitään ongelmia. En vain halua kysyä tätä häneltä vielä suoraan. Kertokaa miehet, käykö normaali heteromies sellaisilla sivustoilla?

Haluaisin oppia Viime jouluna sovin tapaamisen pakettiautoon kirjaston pihalle, kun lähestyin autoa sivuovi aukesi ja kävin polvilleni siellä istuvan miehen eteen. Pakotettu runkkaus Ollessaan sillä tuulella sitoo vaimoni minut kyynärpäistä selän taakse, vetää köyden niskan ja kainaloiden ali kiinni eteen rinnalle, sitoo nilkat yhteen ja kiristää ne ylös kiinni niskan köyteen. Ihan normaalia täysin heterolle miehelle. Normaali heteromies EI käy katselemssa mitään gaypornoa tai shemalepornoa!

En ymmärrä tätä shemale villitystä! Nykyään niin moni mies on hulluna naisen näköisiin miehiin ja kuitenkin väittää olevansa heteromies! Eli miehesi ei ole hetero, hän on kaappihomo tai muu friikki.

Ei siinä mitään, ei se minulle kuulu millaisia ihmiset ovat, mutta miksi pitää olla kaikenlaisia piiloperversioita? Katsoa naisen näköisiä miehiä ja väittää olevansa hetero? Hetero ei edes huvittele tuollaisilla kauheuksilla!

Eli miehelläsi on oltava vähintäänkin piiloperversioita, tarkemmin sanoen miehiin kohdistuvia piiloperversioita. Minä olen käynyt kyseisillä sivuilla, miksikä?

Olen myös käynyt läpi monenlaisia fetissi-sivuja, ihan uteliaisuuttani. On aika hauska katella mitä merkillisempiä mieltymyksiä ihmisillä on, eräs hauskin oli villa-fetissi sivu jossa oli kuvia kokovillapukuun pukeutuneista ihmisistä..

Musta on vain hauska uteliaisuuttani pällistellä tuollaisia. Musta noi fetissi sivut on yhtä huvittavia kuin sivustot joissa on kummituskuvia ja tarinoita yms. No enpä nyt tiedä onko nyt ainakaan ihan perus heteron harrastus toi transu homma. Itse olen joskus vahingossa jollain ilmaisporno sivustolla törmännyt näihin kuviin ja en kyllä vapaaehtoisesti menisi katsomaan, sen verran kuvottavilta ne tuntuu.

Jos mä haluan oksentaa niin mä juon mieluummin viinaa paljon. Monenlaisia vastauksia on tullut, niistä kiitos. Naisena on vain aika vaikea käsittää tuollaista jatkuvaa surffia niillä sivustoilla. Nainen nyt ei aina välttämättä ymmärrä normipornoakaan saatikka sitten näitä shemale juttuja. En tiedä, mutta täytyy kysyä sopivan hetken tullen suoraan. Otan mielelläni lisää näkökantojanne vastaan. Mi9tä vittua sä vertaat muita itsees, et sä ole mikään normi-ihminen!!! Naiset nyt ovat niin ahdasmielisiä etteivät ymmärrä juuri muitakaan juttuja, elämän pitäis olla vain tylsää arkea.

Entinen kumppanini oli erityisen kiinnostunut shemaleista ja transuista, oli jopa kokeillutkin. Minua tämä ei häirinnyt yhtään, tykkään itsekin transu- ja shemale -videoista ja kuvista sekä homopornosta. Ja ihan täysheteroita ollaan sekä entiseni että minä. Mutta kyllä mausteita pitää olla! Ihan normaali mielestään Käyn silloin tällöin katsomassa shemale-yms sivuja. Ihmettelen mitä kaikkea maailmaan mahtuu.

Itse olen ihan tavallisessa mies-nainen suhteessa oleva ja täysin tyytyväinen siihen. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Täytyy kyllä ihmetellä kuinka sokeita muijat voivat olla, tuossa ennen murrosikää ihmettelin kuinka tietyt tytöt kuten esimerkiksi oma äiti haistaa hintahtavan miehen jo kilometrin päästä mutta ei siihen niin kovin pitkään mennät kun itsekin alkoi pystymään kertomaan miehen seksuaalisen suuntautumisen noin suurinpiirtein heti kun kaverin ekaa kertaa näkee.

Eli jos äijä on hetero ei se nyt luulisi muijaa paljon haittaavan jos vaikka äijä käykin kattelemassa maailman menoa. Mutta uskomattoman usein nainen kuvittelee pokanneensa oikean helmimiehen kun onnistuu saalistamaan umpihomon. Eli niitä pikkuvinkkejä homppelin tunnistamiseksi. Opittu joskus penskana kun mutsi toteaa iskälle että jossain vaiheessa voipi lopettaa sen naikkosen tuijottamisen ennenkuin liikennevalot vaihtuu takaisin punaiselle.

Heteromiestä myöskin panettaa joskus. Eli jos äijä ei ehdottele eikä hipelöi silloin tällöin eikä myöskään juokse vieraissa jotain on vialla. Heteromies ei myöskään yleensä ole yhtään kiinnostunut niistä asioista joista nainen mutta siihen saattaa jopa olla joitain harvinaisia poikkeuksia. Ja oishan noita vaikka millä mitalla mutta eihän nuo nyt muistu mieleen. Taidat olla varsinainen tosimies tai sitten nainen joka luulee tietävänsä vaikka ei tiedä.

Sinun mukaasihan "normaali" mies ei voi olla kiinnostunut samoista asioista kuin nainen ja vieraissa käyminen on heteromiehen merkki. Kaikki uskolliset miehet on sitten homoja? No en todellakaan väittänyt että hetero mies ei voisi olla uskollinen. Se että mies huomaa kauniit naiset ympärillään on vain niin luonnossa että se yhdistää kaikki ukot murrosiästä hautaan. Itselläsi on jotain pientä ongelmaa tuon aikuistumisen kanssa jos kuvittelet että ollakseen uskollinen miehen pitää muuttua naiseksi.

Mutta toisaalta, kuka tahansa voi käydä millä tahansa sivuilla katsomassa ihan vaan uteliaisuuttaan ja vieläpä pariinkin kertaan. Mutta jos surffaaminen ko. Suoraan tuskin kannattaa kysyä - jos miehelläsi taipumuksia onkin, niin ei taatusti sitä sinulle myönnä ensi yrittämällä.

Sen verran syvässä istuvat suomalaisen miehen häpeän tunteet. Ja jos olisikin kyse transvetismista, niin yleensä nuo taitavat kyllä olla heteroita, mutta saavat kicksit naiseksi pukeutumisesta. Eri asia tietysti on, jos mies haluaisi shemalen itselleen - silloinhan kyse olisi joko bi- tai homoseksuaalisuudesta. Ilmiön eri muotoja on vaikka kuinka kuten exäni touhujen valjettua oolen alan kirjallisuudesta lukenut.

Mutta jos niin kävisikin, että miehesi paljastuisi vaikkapa ajoittaiseksi piilopukeutujaksi, niin se ei silti välttämättä tarkoita suhteen loppumista.

Shokki olisi kova ja saattaisi tehdä mieli lähteä. Mutta jos aidosti rakastaa, niin siitäkin saattaisi selvitä. Aluksi järkytyin ja kyseenalaistin oman naisellisuuteni ja koko mies inhotti ja oksetti. Jonkin ajan kuluttua tajusin, että sama mieshän se siinä on kuin aina ennenkin. Eniten ehkä loukkasi, ettei hän ollut reilusti kertonut - aika isosta ja parantumattomasta 'viasta' on kuitenkin kyse.

Suhde on kuitenkin loppu muista syistä ei ollut ainut asia, minkä tyyppi onnistui pimittämään. Mutta jos suhde olisi muuten ollut rehellinen, olisimme ehkä vieläkin yhdessä.

En sano, että miehesi välttämättä on yhtään mitään muuta, kuin utelias hetero. Mutta jos paljastuukin joksikin muuksi, niin ei sekään välttämättä ole maailman loppu. Hetken aikaa sitten oli telkkarissa tämä tv-sarja Miriamin salaisuus tai jotain sinne päin. Sen jälkeen ainakin minu sähköpostiini ilmestyi ketjukirjeinä linkkejä shemale- sivuille, josta tämän Miriamin saattoi bongata. Olihan se uteliaisuuttaan käytävä katsomassa, että kyllä vain, sieltähän ne sellaiset löytyy.

Ja ihan nainen olen ja hetero, ja ne sivut herätti lähinnä huvittuneisuutta.

AASIALAISTA SEKSIÄ GAY LINGAM HIERONTA HELSINKI

Homoseksuaaliseen kesämekko netistä naisten orgasmi

Joline Mapes